Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Musiikin syntymäpäiväkalenteri pääkuva

20-luvun Suomessa teilattu säveltäjä Aarre Merikanto ajautui morfinistiksi – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Aarre Merikannosta.
Lassi Rajamaan piirros Aarre Merikannosta, Suomen olympiafanfaarin 1952 säveltäjästä. Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Aarre Merikannosta. Kuva: Lassi Rajamaa Aarre Merikanto

Aarre Merikannon tuotannon huippukausi oli 1920-luku. Hänen epäonnekseen musiikin valtapiirit olivat jämähtäneet kansallisromantiikkaan ja nuori säveltäjä tuli teilatuksi. 20-luvulle osui myös Merikannon oopiumilääkitys, joka johti lähes kaksikymmenvuotiseen morfinismiin.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa viittaa piirroksessaan Merikannon Olympiafanfaariin, joka voitti 1939 Helsingin olympiakisojen fanfaarisävellyskilpailun. Kisat peruuntuivat toisen maailmansodan takia ja Merikannon fanfaari oli välillä kadoksissa, mutta käsikirjoitus löydettiin vuonna 1951 ja fanfaaria päätettiin käyttää Helsingin olympialaisissa 1952.

Säveltäjä Aarre Merikanto (29. kesäkuuta 1893 Helsinki – 28. syyskuuta 1958 Helsinki) kylpi koko lapsuutensa musiikissa. Hänen isänsä oli urkuri, pianisti ja säveltäjä Oskar Merikanto.

Merikantojen kesämökillä Vilppulan Kantolassa Aarren ullakkokomero sijaitsi isän pianon yläpuolella. Aarre tuli kuulleeksi suuren osan isän sävellystyöstä. Kaupan päälle tulivat Chopin ja erityisesti Schubert, jonka lauluja Kantolassa kävi Oskarin kanssa harjoittelemassa oopperalaulaja Eino Rautavaara.

Merikantojen hellitty ainokainen Aarre ei viihtynyt koulussa. Seitsemännellä luokalla hän vaati saada lopettaa koulunkäynnin ja keskittyä sävellysopintoihin. Isän ja äidin siunauksella näin tapahtui.

Sisällissodassa keväällä 1918 Merikanto osallistui taisteluihin valkoisten joukoissa ja istui viikkoja punaisten vankina Ruotsalaisessa reaalilyseossa Helsingin Kruununhaassa.

Säveltäjä Aarre Merikanto kersanttina.
Kersantti Aarre Merikanto kesällä 1918. Säveltäjä Aarre Merikanto kersanttina. Kuva: Kansalliskirjasto. Aarre Merikannon valokuva-albumi. Aarre Merikanto,kersantti,musiikin kevät 1918

Merikanto teilataan kolmannessa sävellyskonsertissa 1919

Vapauduttuaan palveluksesta kesällä 1918, Merikanto alkoi välittömästi säveltää toista sinfoniaansa, Sotasinfoniaa. Sävellystyö alkoi Vilppulassa ja teos valmistui joulukuussa Helsingissä. Se sai teilatun kantaesityksensä Merikannon kolmannessa sävellyskonsertissa Helsingissä lokakuussa 1919.

Muun muassa Helsingin Sanomien nimimerkki Bis, Karl Fredrik Wasenius, kirjoitti pettyneenä joutuneensa kuuntelemaan musiikkia, joka poikkesi Sibeliuksen, Kajanuksen, Järnefeltin, Melartinin, Palmgrenin ja Madetojan viitoittamalta tieltä.

Samassa konsertissa toisen sinfonian kanssa kuultiin orkesterifantasia Pan ja sellokonsertto. Mikään näistä ei miellyttänyt kriitikoita.

Vuosi 1919 oli sikäli onnellinen Merikannon elämässä, että hän tutustui varakkaaseen apteekkarin ottotyttäreen Meri Grönmarkiin, jonka kanssa meni kihloihin lokakuussa. Nuoren parin toiminta oli nopeaa, sillä häätkin vietettiin jo marraskuussa.

Juha-oopperan sävellystyö alkaa 1920

Saamastaan teilauksesta huolimatta Aarre Merikanto alkoi säveltää ensimmäistä suurta oopperaansa, Juhani Ahon romaaniin pohjautuvaa Juhaa heti tammikuussa 1920. Ensimmäisen oopperansa, 18-vuotiaana säveltämänsä yksiosaisen Helenan partituurin hän tuhosi.

Libreton laatija, laulajatar Aino Ackté oli lähettänyt tekstinsä jo kahdeksan vuotta aikaisemmin Sibeliukselle, joka oli kahden vuoden kuluttua ilmoittanut luopuvansa aiheesta.

Ehkä libretto oli käväissyt muidenkin säveltäjien työhuoneissa ennen päätymistään Merikannolle, mutta tämä tarttui sävellystyöhön tosissaan.

Aarre Merikanto vuonna 1919.
Tervehdys Elli ja Wäinö Solalle. Tenori Wäinö Sola teki paljon yhteistyötä Oskar Merikannon kanssa. Aarre Merikanto vuonna 1919. Kuva: Wäinö Solan perikunta. Aarre Merikanto,musiikin kevät 1918

Perheen esikoinen syntyy ja Juhan ensimmäinen versio valmistuu

Kolmannen sävellykonsertin saamasta teilauksesta huolimatta Aarre Merikanto kiinnosti kriitikoita. Kun Juhan ensimmäinen versio valmistui 1921, Evert Katila esitteli sen Helsingin Sanomissa. Artikkelin lopussa Katila ennusti teokselle onnistunutta tulevaisuutta.

Tässä vaiheessa Merikanto lähetti teoksen katsottavaksi myös Aino Acktélle. Ilmeisesti laulajatar oli loukkaantunut säveltäjän omatoimisuudesta, sillä tämä olisi halunnut tulla kuulluksi Marjan roolin osalta, jota oli ajatellut itselleen.

Maaliskuussa 1921 Meri ja Aarre Merikanto saivat esikoistyttären Anjan. Kesää perhe vietti Vilppulassa, mutta sävellystyöhön Aarre siirtyi Ruoveden Väärinmajaan Kaukoniemen huvilaan.

Juha valmistuu ja jää esittämättä

Aarre Merikanto sävelsi Juhan melkein kokonaan uudelleen niin että viimeistelyn jälkeen se valmistui tammikuussa 1922.

Ilmeisesti Juha oli liian moderni sävelkieleltään, sillä ennen kuin se olisi voitu esittää, Suomalaisen oopperan johto vaati teokseen orkestraalisia kevennyksiä ja helponnuksia partituuriin. Säveltäjä ei muutoksiin suostunut.

Epämääräisistä puheista huolimatta teos jäi esittämättä. Merikanto vaati partituurinsa pois oopperasta eikä hän koskaan nähnyt teostaan näyttämöllä. Vasta 35 vuotta myöhemmin, vähän ennen kuolemaansa hän kuuli radiosta oopperan kolmannen näytöksen.

Kun koko teos kuultiin radiossa 1958, oli Merikanto jo kuollut. Ensimmäisen kerran teos esitettiin näyttämöllä Lahdessa 1963. Suomen kansallisoopperan ohjelmistoon Merikannon Juha otettiin 1967.

Kuuntele Merikannon Juha Spotfyssä. Suomen kansallisoopperan orkesteri, Ulf Söderblom. Matti Lehtinen, Raili Kostia, Hendrik Krumm, Taru Valjakka. 1972.

Merikanto joutuu palaamaan Juhan librettoon seitsemän vuotta myöhemmin

Juha oli tympeä kokemus säveltäjälle myös siksi, että Ackté ei halunnut luopua suunnitelmastaan saada tekstinsä näyttämölle.

Leevi Madetoja oli noussut Acktén silmissä sopivaksi Juhan säveltäjäksi. Koska libretosta ei ollut olemassa kopiota, pyysi Ackté seitsemän vuotta kaiken tapahtuneen jälkeen librettoa takaisin Merikannolta.

Merikannolla alkoi katkeran kalkin nieleminen, sillä oopperan sävellystyön aikana libreton alkuperäinen kappale oli kulunut loppuun. Meri-puoliso oli kirjoittanut tekstin kokonaan uudestaan, mutta uusikin vihko oli kadonnut perheen muuttaessa Vilppulasta Käpylään.

Saadakseen libreton takaisin Acktén käyttöön, Merikanto joutui kirjoittamaan koko tekstin uudelleen kopioiden sen säveltämänsä oopperan partituurista.

Acktén libretto pääsi nyt jatkamaan tietään oopperanäyttämölle. Leevi Madetojan sävellystyö valmistui ja teos sai kantaesityksensä Suomalaisessa Oopperassa 1935, mutta Aarre Merikanto ei enää koskaan tarttunut oopperan säveltämiseen.

Merin omaisuus katoaa pankin konkurssissa ja toinen tytär syntyy

Paitsi että Suomalainen Ooppera päätti jättää Merikannon Juhan esittämättä, kohtalo koetteli Merikantojen perhettä 1922 myös siltä osin, että suuri osa Meri-rouvan perinnöstä katosi Privatbankenin konkurssissa.

Onnea vuoteen toi toisen tyttären Arman syntyminen maaliskuussa.

Aarre Merikannon 1. puoliso Meri Merikanto sekä tyttäret Anja ja Arma noin kesällä 1925.
Meri, Anja ja Arma Vilppulassa. Aarre Merikannon 1. puoliso Meri Merikanto sekä tyttäret Anja ja Arma noin kesällä 1925. Kuva: Kansalliskirjasto. Aarre Merikannon valokuva-albumi. Aarre Merikanto,Arma Merikanto

Myös Aarren sävellystyö jatkui kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Syksyllä valmistuivat myöhemmin arvostettu Ekho sopraanolle ja orkesterille ja pieni Syyssonetti, samoin sopraanolle orkesterille, joiden molempien kantaesitykset kuultiin Suomen Säveltaiteilijain Liiton konsertissa.

Merikanto alkoi säveltää myös kolmatta sinfoniaansa, jonka nimen hän muutti myöhemmin Fantasiaksi.

Jälkipolvien arviossa Fantasia on yksi tärkeimmistä Merikannon teoksista. Soittajisto on teoksessa niin suuri, ettei 20-luvun Helsingissä ollut mahdollisuutta sellaisen kokoamiseen. Sävelkielessä vapaatonaalisuus yhdistyy vapaaseen muotoon.

Lopullinen versio Panista valmistuu ja isä Oskar Merikanto kuolee

Isä Oskar Merikanto kuoli 1924. Hautajaiset pidettiin helmikuussa Johanneksenkirkossa, missä hän oli toiminut urkurina yli kolmekymmentä vuotta.

Isän ja pojan suhde oli aina lämmin ja läheinen, vaikka musiikillisesti he edustivat eri tyylejä. Aarre ei sietänyt minkäänlaista vertailua heidän välillään, ja ainakin kerran hänen tiedetään lyöneen kollegaa, joka kostean illan huuruissa oli tokaissut isän sentään olleen säveltäjä.

Oskar ja Aarre Merikanto yhteiskuvassa helmikuussa vuonna 1919.
Isä ja poika Merikanto. Oskar ja Aarre Merikanto yhteiskuvassa helmikuussa vuonna 1919. Kuva: Aarre Merikanto -elämäkerta, Seppo Heikinheimo 1985. Oskar Merikanto,Aarre Merikanto,musiikin kevät 1918

Tammikuussa 1924 Aarre Merikanto oli saanut valmiiksi kolmannen ja samalla lopullisen version myöhemmin tärkeäksi nousseesta orkesterifantasiasta Pan. Antiikin pukinsorkkainen Pan on metsänjumala, irvihampainen metsäpiru ja Merikannon sävelkieli teoksessa lähellä impressionistisia sävyjä.

Robert Kajanus johti uudistetun Panin kantaesityksen 1924. Videolla Hannu Lintu johtaa Radion sinfoniaorkesteria.

Schott-konsertto palkitaan Saksassa, samalla syntyy teoksia suoraan romukoppaan

Vuosi 1925 oli ääripäiden vuosi. Aarre Merikanto sai kokea yhden uransa kohokohdista, kun hänet palkittiin Schott & Söhne -kustantamon kilpailussa Saksassa. Schott-konsertosta viululle, klarinetille, käyrätorvelle ja jousisekstetolle tuli Merikannon menestynein teos hänen elinaikanaan.

Videon alussa pianisti Jukka Nykänen ja toimittaja Janne Koskinen esittelevät Merikannon Schott-konserton.

Palkinnosta innostuneena Merikanto lähetti Panin partituurin Schottille arvioitavaksi. Partituuri palasi postitse kohteliain kommentein varustettuna.

Samoin kävi myöhemmin Merikannon Nonetolle. "Esittämätön ja sellaiseksi jääköönkin. Pirullista musiikkia!".

Merikanto tuhosi Noneton partituurin leikellen pois joukon sivuja. Soittajien osuudet jäivät kuitenkin jäljelle, ja niistä rekonstruoitu teoksen kantaesitys kuultiin Merikannon kuoleman jälkeen Sibelius-viikolla 1960.

Vuonna 1925 valmistui myös Viulukonsertto nro 2, "ehkä Merikannon hienoin konsertto". "Esittämätön. Ja saa jäädäkin hyllylle." Konserton kantaesitys kuultiin vuosi säveltäjän kuoleman jälkeen 1959 Jouko Ignatiuksen toimiessa solistina.

Vuonna 1925 valmistui myös kuorolaulun Viimeiselle, joka sai liittyä esittämättömien teosten kasvavaan luetteloon. ”Mahdoton esitettäväksi. Mutta olkoon näytteenä senaikaisesta luuloistani mitä mieskuoroon tulee.”

Kohtalokasta oopiumia sappivaivoihin 1926

Oopiumia käytettiin 1920-luvulla vielä yleisesti kivunlievitykseen Suomessa. Aarre Merikannolle kohtalokkaan oopiumipullon ojensi äiti Liisa Merikanto 1926. Pullo oli tarkoitettu lääkkeeksi sappivaivoihin, mutta Liisa-äiti ei voinut tietää, että se johtaisi kahdeksantoista vuotta kestäneeseen morfinismiin, johon joutui mukaan myös Meri-puoliso.

Aarre hankkiutui vieroitushoitoon Lapinlahden sairaalaan vasta 1945 ja pääsi eroon morfinismistaan. Silloin hän halusi myös avioeron, ja sai sen, käyttäen irvokkaasti eron syynä Merin morfinismia. Meri Merikanto toimitettiin vieroitushoitoon Lapinlahteen 1946.

Pan murskataan Tuhkolmassa

Kun Tukholmassa pidettiin Pohjoismaiset musiikkipäivät 1927, esitettiin avajaiskonsertissa Merikannon Pan. Arvosteluissa teos murskattiin ja Merikanto palasi välittömästi kotiin. Syksyllä hän ei saanut anomaansa apurahaa Kordelinin säätiöltä.

Vielä parin vuoden ajan Aarre Merikanto jatkoi jääräpäisesti valitsemallaan tiellä. Hän sävelsi Sinfonisen harjoitelman, joka löytyi kolmekymmentä vuotta myöhemmin silvottuna hänen jäämistöstään. "Esittämätön ja niin jääköönkin. Ja jää ikuisiksi ajoiksi. Ei sitä kukaan kumminkaan ymmärrä."

Nykyään teosta pidetään yhtenä hänen pääteoksistaan orkesterimusiikin alalla. Merikannon viimeinen oppilas säveltäjä Paavo Heininen rekonstruoi teoksen 1981.

Merikanto sävelsi vielä viulukappaleita, joita lähetti turhaan Schottille. Marraskuussa 1930 valmistui Notturno orkesterille. Merikanto johti itse teoksen kantaesityksen Robert Kajanuksen jänistettyä kesken harjoitusten.

Asuttuaan kahdeksan vuotta maalla, Merikanto muutti perheineen kaupunkiin 1928. Hän asettui velaksi ostamaansa osakehuoneistoon Käpylään ollakseen lähempänä mahdollisuuksia saada teoksiaan esitetyiksi.

Yleisön ja kriitikoiden suosioon perinteisemmällä tyylillä

30-luvun alun jälkeen Merikanto palasi säveltäjänä sovinnaisemmille linjoille ja saavutti hiljalleen yleisön ja kriitikoiden suosion.

Vuosina 1936–1951 Merikanto toimi Sibelius-Akatemian opettajana ja 1951–1958 sävellyksen professorina. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa Einojuhani Rautavaara, Ilkka Kuusisto, Aulis Sallinen, Usko Meriläinen ja Paavo Heininen.

Merikanto palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.

1940-luvulla Aarre Merikannon sävellystyö painottui kuorolauluihin, joista monet valmistuivat sävellyskilpailujen innoittamina. Vuosikymmenen puolenvälin tuotantoa on Eino Leinon runoon sävelletty mieskuorolaulu Juhannus.

Aarre Merikanto avioitui 1949 Evi Mähösen kanssa. He saivat 1950-luvun alussa kaksi poikaa, Ukrin ja Panin. Ukri Merikannosta tuli kuvanveistäjä (1950–2010).

Merikannolla todettiin keuhkosyöpä kesällä 1957 ja hän kuoli syyskuussa 1958.

Lue myös Säveltäjä Aarre Merikanto liittyy valkoisiin ja ryhtyy taistelijaksi | "Nuori Merikanto soitti kaaoksen keskellä säveltämäänsä Svidjan marssia" | Säveltäjä Aarre Merikannon kirjeet 1918 | Konjakkia kuolevan Aarre Merikannon kanssa – pianisti Meri Louhos muistelee

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva. pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Lähteet ja linkit
Heikinheimo, Seppo: Aarre Merikanto: säveltäjänkohtalo itsenäisessä Suomessa. WSOY. Porvoo 1985.
Merikanto, Aarre: Aarre Merikanto kirjassa Suomen säveltäjiä. Toim. Sulho Ranta. WSOY. Porvoo 1945.
Merikanto, Aarre & Rautio, Matti: Aarre Merikanto kirjassa Suomen säveltäjiä. Toim. Einari Marvia. WSOY. Porvoo 1966.
Otonkoski, Lauri: Aarre Merikanto. Finnish Music Information Centre 1997.
Salmenhaara, Erkki: Merikanto, Aarre (1893–1958). Kansallisbiografia 19.11.1998 (päivitetty 20.4.2016)