Juho Keskitalo
Yle
Voiko kahden keski-ikäisen keulakuvan vetämät, pitkälle aikuisikään varttuneet yhtyeet nojata mihinkään muuhun kuin nostalgiahaippiin?
Kahdesta jättiläisestä Limp Bizkit onnistui pitämään yleisön hyppysissään keikan ensimmäisistä sekunneista viimeiseen asti — Cypress Hill ylsi samaan vain parin suurimman hitin avulla.
Keski-ikäiset sypressit kukkivat Törnävänsaarella
Cypress Hillin keikka alkaa Mix Master Miken tykittäessä remixiä toisen perään. Hittiriffit Deep Purplen Smoke on the Waterista Nirvanan Smells Like Teen Spiritiin valmistavat yleisöä kuin antaen lupauksen hittien täytteisestä tunnista.
Yhtyeen pitkä historia ja 12 julkaistua albumia takaavat sen, että materiaalia tunnin keikkaan löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Laajasta valikoimasta todennäköisimmät suosiopommit ovat Insane in the Brain, Hits from the Bong ja (Rock) Superstar.
Mix Master Miken varmat otteet tekevät tästä parhaimman keikan avauksen pitkään aikaan.
Ikäkysymys ja siihen liittyvät oletukset hitaasta tai kyllästyneestä lavapresenssistä tuntuvat täysin tuulesta temmatuilta. Sypressin kukat ovat tulleet antamaan myrskyvaroituksen: pitäkää kiinni, kohta lähtee!
Vai lähteekö sittenkään?
Viime vuonna Prophets of Rage -superyhtyeen riveissä Provinssin päälavalla nähty Cypress Hillin keulakuva B-Real marssii lavalle, mukanaan räppäri Sen Dog, sekä perkussionisti Eric Bobo.
Päälavan edusta on täynnä yleisöä ja katsojat toivottavat tähdet tervetulleiksi.
Festarikansa tanssii kevyesti musiikin tahtiin, mutta varsinaisen spektaakkelin edellyttämä energia tuntuu puuttuvan. Tanssiin kannustavat tarttuvat biitit ja bassopoljennat, ei niinkään innostus kappaleista ja ulkoa muistetuista sanoista.
Näyttää siltä, että yleisö on saapunut paikalle katsomaan bändiä sen historian vuoksi, odottaen niitä paria ässää, jotka vielä lepäävät Cypress Hillin hihassa.
"Tästä puuttuu näyttämisen halua ja nälkää"
Arto, 39, ja Sini, 33, ovat saapuneet katsomaan Cypress Hillin keikkaa, mutta yhtye ei ollut pääsyy Provinssin reissuun.
— Olen kuunnellut vanhaa Cypress Hilliä, en niinkään näitä uudempia kappaleita, Sini kertoo.
Kysyttäessä artistien iästä, molemmat alleviivaavat, että keski-ikäisyyttä ei meinaa edes huomata. Kilometrit näkyvät sen sijaan toisella tavalla.
— Tästä puuttuu sellaista näyttämisen halua ja nälkää. Vähän väsähtänyt, Arto summaa.
Kumpikin lukee yleisöä samanlaisilla analyyseillä: katsojat räjähtävät kunnolla haippeihin vasta, kun vanhat hitit soivat.
Kuin kaksi eri yleisöä
Lopulta keikan settilistalla on edetty siihen pisteeseen, jota tuhannet ja taas tuhannet Provinssin päälavan tuntumaan saapuneet ovat odottaneet: Insane in the Brain ja Jump Around päivittävät bileet täysin uudelle tasolle.
Jos katsoo lavaa näkemättä pelkästään yleisöä aiemmin ja nyt, voisi helposti luulla, että kyseessä on kahden eri keikan katsojat. Kevyt pään nyökyttely on vaihtunut kädet ylhäällä synkronoidusti hyppivään juhlakansaan.
Nuoruutensa kappaleiden ilmestymisen aikaan viettäneet katsojat versioivat 90-luvun alun kuumimpia tanssiliikkeitä, nykyään jo jäykistyneillä X-sukupolven lantiolla höystettynä.
Nostalgia trendaa
Laajemmassakin tarkastelussa näyttää siltä, että nostalgiaan nojaavat aktit ovat trendaamassa hyvässä ja huonossa.
Toukokuussa Suomeen saapui Gods of Rap -kiertue, joka kokosi samalle keikalle kolme hip hopin klassikkoyhtyettä, Wu-Tang Clanin, Public Enemy Radion ja De La Soulin esiintyessä Helsingin Jäähallissa.
Provinssissa nostalgiasta saadaan nauttia lisää vielä lauantaina, kun vuonna -93 perustettu yhdysvaltalainen rock-yhtye Papa Roach nousee päälavalle illan toiseksi viimeisenä esiintyjänä.
Limp Bizkitin keikalla kevyesti päätä nyökyttävät jäävät jalkoihin
Julkaisut toisensa perään ovat pyrkineet palauttamaan Limp Bizkitin sen vuosituhannen vaihteen tasoiseen suosioon siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaikki yhtyeen kuunnelluimmat Spotify-kappaleet ovat vähintään 19 vuotta vanhoja.
Limp Bizkit lähtee lunastamaan paikkaansa pääesiintyjänä Purple Rainin soidessa introna, jonka keskeyttää kitaristi Wes Borlandin agressiivista asennetta tihkuva säröriffi.
Laulaja Fred Durst kävelee lavalle määrätietoisesti huppu päässä, kuten kehään asteleva nyrkkeilijä raskaan sarjan mestaruusottelussa.
— What the fuck? Hello Finland! Kuuluu ensimmäiset tervehdykset lavalta festarikansalle ja yleisön haltuunotto voi alkaa.
— Kun sanon hyppikää, te hypitte! Fred Durst käskee ja kansa eturivistä taaimpaan asti tottelee. My Generation alkaa, ja itsevarman anteeksipyytelemätön kansankiihottajakoneisto nimeltä Limp Bizkit on täydessä vauhdissa. Näköpiirissä ole yhtäkään paikallaan seisovaa kuulijaa.
Eteenpäin keikkaa kädestä pitäen kiihdyttävät hitit Rollin’, My Way, yleisön seasta lavalle nostetun fanin kanssa laulettu Full Nelson sekä kauniiksi A capellaksi muuntautuva Behind Blue Eyes.
Ikiliikkuja Fred Durst
Keikkaa katsomaan saapunut 30-vuotias Eemeli kertoo kuuntelevansa Limp Bizkitiltä lähinnä vanhaa tuotantoa, jota hän myös odotti tältä keikalta.
Yhtyeen relevanttius kantaa läpi vuosien, vaikka uudempi materiaali ei miestä nappaakaan. Yhtyeen keulakuva saa ansaitut ylistykset:
— Kaveri oli ihan täyttä rautaa huolimatta iästä. Ikä on vaan numeroita, ainakin Fred Durstin kohdalla.
Fred Durstin lavapresenssi ja energia ovatkin täysin vertaansa vailla. Keski-ikäistynyt kapinoitsija pomppii lavalla kuin teinejä hurmaava kotimainen räppäri Cledos. Ääni on kunnossa ja hän naulaa agressiivisimmatkin huutovokaalit ongelmitta.
Durst on kertonut Billboardille näkevänsä itsensä ennen kaikkea viestintuojana. Limp Bizkitin hidastunut julkaisutahti johtuu siitä, että hän haluaa todella uskoa siihen, mistä hän laulaa. Jos usko puuttuu, musiikkia ei tehdä.
Tämä periaate on aistittavissa vielä tänäkin päivänä, kun yhtye esittää pitkälti toistakymmentä vuotta vanhoja hittejä: vaikka aikaa on kulunut ja laulut on laulettu tuhansia kertoja, jokainen sana tulee sydämestä ja lyriikoiden merkityksen tuntee.
Juuri tämä kunnioitus omaa musiikkia kohtaan, yhdistettynä yleisön huomioiviin kiireettömiin välispiikkeihin ja agressiivisiin hitteihin, onkin se keikan alusta loppuun katsojia villitsevä ja kantava voima.
Tämän keikan ja sen vastaanoton perusteella Provinssi voisi ihan hyvin ottaa sanan rock takaisin nimensä perään.
YleX on Provinssin mediayhteistyökumppani.
Artikkelia muokattu 29.6 klo 19:52, Cypress Hillin DJ tällä keikalla oli Mix Master Mike, ei DJ Muggs.
Artikkelia muokattu 30.6 klo 03:16 Fanin kanssa esitetty kappale oli Full Nelson, Break Stuff tuli myöhemmin listalla.
