Hyppää pääsisältöön

Etelä-Koreassa ei puhuta laman seurauksista - Minji Ma kertoo dokumentissaan oman perheensä kautta koko maan lähihistoriasta

Vanha hieman haalistunut värikuva etelä-korealaisesta perheestä
Vanha hieman haalistunut värikuva etelä-korealaisesta perheestä Kuva: Yle perheet,dokumenttiprojekti: perheraunio

”Olin isälle tosi vihainen noin 20 vuotta. Säälin äitiä ja yritin käskeä hänet ottamaan eron isästä”, eteläkorealainen Minji Ma muisteli vieraillessaan Docpoint-festivaalilla Helsingissä viime vuonna Perheraunio-dokumenttinsa kanssa. Toimittaja Harri Römpötti oli paikalla, kun Ma kertoi dokumenttielokuvansa valmistumisesta.

Dokumentissaan Minji Ma (s. 1989) kertoo perheensä tarinan. Hänen vanhempansa löivät rahoiksi 1980-luvulla kiinteistöbisneksissä, mutta menettivät koko omaisuutensa vuoden 1997 romahduksessa. Ökykämppä vaihtui vuokramurjuun.

Nuorena aikuisena Minji Ma muutti kotoa kyllästyneenä vanhempiinsa, jotka haaveksivat menneestä loistosta. Dokumentti Perheraunio (Family in the Bubble, Etelä-Korea 2017) alkaa, kun hän näkee isänsä sattumalta kadulla vuosien tauon jälkeen.

”Kävin toisinaan kotona, mutta olimme isän kanssa hereillä eri aikoihin. Äidin kanssa olimme läheisiä aina. Mutta kun näin isän kaupungilla sillä kertaa, tajusin etten oikeastaan tiedä hänestä mitään. Päätin ryhtyä kuvaamaan dokumenttia”, Minji Ma sanoo.

Dokumentit aiemmin kansalaisaktivismia

Aiemmin Minji Ma oli opiskellut näytelmäelokuvien tekemistä, mutta vaihtanut antropologiaan ja dokumenttielokuvaan. Hänen opinahjonsa Korean taideyliopisto on koko maassa ainoa, jossa voi opiskella dokumenttien tekemistä. Koko laji on Etelä-Koreassa nuori.

”Dokumenttien tekeminen alkoi 1980-luvulla kansalaisaktivismista. Varsinkin vuoden 1988 Soulin kesäolympialaisten aikaan aktivistit tekivät paljon dokumentteja poliittisista asioista. Heitä on yhä aika paljon, mutta muuten luova dokumenttielokuva on meillä uusi juttu.”

Suomalaiset tekevät yllättävän paljon yhteistyötä korealaisten dokumentintekijöiden kanssa. Esimerkiksi Perheraunion on leikannut Nina Ijäs. Minji Ma alkoi kuvata sitä opiskelijatyönä.

Dokumentin taustalla maan lähihistoria

Minji Man perhetarinan taustalla heijastuu koko maan lähihistoria. Korean sodan jälkeen 1950-luvulla Etelä-Korea oli kehitysmaa, mutta talous kasvoi niin ripeästi, että se on noussut vauraiden teollisuusmaiden joukkoon.

Kehitystä sanotaan Han-joen ihmeeksi samaan tapaan kuin Länsi-Saksan talouskasvusta toisen maailmansodan jälkeen puhutaan Reinin ihmeenä. Kaupungistuminen kiihtyi Soulissa 1980-luvulla ja nostatti kiinteistöbuumin, jonka kyytiin Minji Man vanhemmatkin hyppäsivät.

Kyyti tyssäsi vuonna 1997, kun Aasian taloustiikerit kompastuivat valuuttakriisiin. Siinä puhkesi Etelä-Korean kiinteistökuplakin.

”Aloitin aika spontaanisti, mutta kun piti esitellä hanketta rahoittajille, tajusin itsekin, mitä olin tekemässä. Ymmärsin, että dokumenttini kertoo koko Korean kehityksestä ja perheeni kohtalo oli yhteydessä siihen. Isä teki vääriä sijoituksia, mutta taustalla on paljon isompi kuvio.”

Minji Ma teki taustatutkimuksia ja laati talouden ylä- ja alamäistä aikajanan. Hän sijoitti vanhempiensa tarinan sen rinnalle. Se toi hänelle yhteydet esiin selvästi. ”Ei siinä ollut kysymys vanhempieni onnekkuuden vaihtelusta. Heidän vaiheensa seurasivat laajempaa mallia.”

Yhtymäkohtia Suomen 90-luvun lamaan

Talouskriisin jäljet näkyvät yhä. Minji Ma toteaa, että hänen sukupolvensa on köyhempi kuin vanhempansa. Tilanne ei ole kovin erilainen vaikkapa Suomea 1990-luvun alussa riepotelleesta lamasta.

”Sukupolveni ei kerro sitä tarinaa. Asiaa hävetään eivätkä vanhemmatkaan puhu siitä ja selitä sitä meille. Siksi monet itkevät elokuvani näytöksissä. Ehkä dokumentti saa ymmärtämään, että vikaa oli myös systeemissä eikä pelkästään vanhemmissamme.”

Minji man vanhemmat hassuttelevat
Minji Man vanhemmat Minji man vanhemmat hassuttelevat Kuva: Yle vanhemmat,dokumenttiprojekti: perheraunio

Dokumenttia tehdessään myös Minji Ma alkoi nähdä vanhempansa uusin silmin, varsinkin isänsä, joka näyttää siinä kieltämättä vähän oudolta. Myös Minji Ma sanoo, että isä käyttäytyy joskus erikoisesti. Aina hän ei tullut sovittuihin kuvauksiin.

”Tajusin, etten ollut oikeastaan koskaan puhunut kunnolla isän kanssa. Ei se ole vieläkään helppoa, mutta ainakin meillä on yhteys. Kamera auttoi siinä paljon. Minun oli pakko kuunnella, kun haastattelin häntä elokuvaan. Siksi isä kaipaa kuvaamista vieläkin.”

”Äiti inhosi kuvaamista, jos hänellä ei ollut meikkiä. Siksi hän järjesti joskus minulle kohtauksia etukäteen. Sovin heidän kanssaan säännöistä ja tein aikatauluja eri aiheiden kuvaamisesta, mutta usein parhaat kuvat tulivat sattumalta. Heidän riitojensa kuvaaminen vaati rohkeutta.”

Seuraava dokumentti masennuksesta

Dokumenttiprojekti näyttää Perherauniosta tunnin mittaisen kansainvälisen version. Etelä-Koreassa on näytetty noin vartin pitempi. Minji Ma sanoo, että kansainvälisestä versiosta on jätetty pois lähinnä tosi paikallisia juttuja. Hänen mielestään näemme oikean version.

Seuraavaksi Minji Ma suunnittelee ohjaavansa dokumentin toisesta Etelä-Koreassa vaietusta aiheesta. Sekä hän että äitinsä ovat kärsineet pitkään masennuksesta.

”Siitä ei puhuta. Äitini sukupolvi hakee masennukseen apua ennustajalta tai kirkosta ennemmin kuin lääkäriltä. Koreassa naisten pitää vieläkin vain hymyillä koko ajan. Enää en halua käyttää itseäni tai äitiäni, joten tulee tosi vaikeaa löytää ihmisiä kertomaan masennuksesta dokumentissa.”

Teksti: Harri Römpötti

Dokumenttiprojekti: Perheraunio Yle TV1 to 4.7. klo 19.00 ja Yle Areena

Lue myös - yle.fi:stä poimittua