Hyppää pääsisältöön

Musiikkimoguli Pekka Ruuska: Minun osani on ollut yrittää pärjätä

Kutsuvieras-ohjelman kuva Pekka Ruuskasta.
Pekka Ruuska on tehnyt musiikkialalla pitkän uran ensin laulajana ja lauluntekijänä. Hänen tunnetuin kappaleensa Rafaelin enkeli on vuodelta 1990. Oman musiikkiyhtiön hän perusti vuonna 2007. Kutsuvieras-ohjelman kuva Pekka Ruuskasta. Kuva: Parad Media ja Mathias Heinänen / Yle Pekka Ruuska,Kutsuvieras

”Olin yhdeksänvuotias kolmasluokkalainen. Hetkeä aikaisemmin luokassa oli palautettu matematiikan kokeet. Sain kokeesta nelosen, häpeällisen, likaisen epäonnistumisen merkin. Sen ei pitänyt olla mahdollista. Minä ja neloset emme kuuluneet samaan tarinaan. Silloin ymmärsin, niin kuin yhdeksänvuotias vain voi, mihin suuntaan tieni tulisi kulkemaan.”

Pekka Ruuska on tehnyt komean uran musiikkialalla.

– Ovi ammattimaiseen musiikintekoon, jota olin kolkutellut koko 80-luvun, aukesikin vuonna 1990, yhden ainoan menestyneen laulun myötä. Harrastus muuttui työksi. Ensin artistina, sitten levytuottajana ja lopuksi oman musiikkiyhtiön perustajana ja omistajana, hän kertoo Kutsuvieras-ohjelmassa.

Musiikkibusiness on osa viihdeteollisuutta.

– Viihdeteollisuus, sen sanominen kuulostaa edelleen korvissani joissakin tilanteissa vähän nolostuttavalta, pinnalliselta, vähäpätöiseltä. Joku on aivokirurgi. Minä olen viihdealalla.

Pekka Ruuska purjeveneessä.
Purjehdus on olennainen osa Pekka Ruuskan kesänviettoa. Pekka Ruuska purjeveneessä. Kuva: Yksityinen. Kutsuvieras,Pekka Ruuska

Elämä vei merkilliselle toimialalle

Ensin kaikki viittasi johonkin aivan muuhun.

– Ensimmäinen popnäyttämöni oli seurakunnan leirikeskus ja yhteislaulujen säestäjän pesti. Nautin yksinkertaisten hengellisten laulujen tunnelmasta. Ja pitkätukkaisista totisista tytöistä.

Ja silloin Pekka Ruuskassa syttyivät samaan aikaan akustinen kitara, Jeesus ja seksi. Musiikki ja laulunkirjoittaminen veivät mukanaan.

– Se oli minun tieni poplaulun lähteelle.

Laulujen jahtaamista

Pekka Ruuska ajattelee laulun mysteerin usein tummana lähteenä, jonka äärelle laulunkirjoittaja kumartuu. On hyväksyttävä oma keskeneräisyys.

– Ja juuri kun laulunlaatija on menettämässä toivonsa, pakkaamassa tavaroitaan, lähteessä välkähtää jotain. Syvältä näkyy valoa, kuvia, hahmoja. Ensin niistä ei saa selvää. Sitten lähde alkaa kuplia, ja pian kuplista pulpahtaa oivallus. Jotain uutta, nerokasta, puhdasta, räjähtävää.

Parhaimmillaan seuraa laulun ihme.

– Syntyy jotain, joka ryskyy suoraan ihmisten sydämiin rikkoen lukot ja panssariovet. Syntyy vastustamaton laulu. Syntyy We Shall Overcome, syntyy Rock Around The Clock, syntyy Hopeinen kuu, syntyy Lumi Teki Enkelin Eteiseen.

– Sellaista laulua olen koko elämäni etsinyt ja jahdannut. Ja muutaman olen saanut pyydystettyä.

Pekka Ruuska aurinkolasit silmillään.
Pekka Ruuska on asunut lapsuutensa Helsingissä. Hän kuunteli isänsä kanssa Count Basie Orchestraa ja Benny Goodmania. Pekka Ruuska aurinkolasit silmillään. Kuva: Yksityinen. Kutsuvieras,Pekka Ruuska

On varauduttava takaiskuihin, on varauduttava kaikkeen

Pekka Ruuskalle taiteilijuus ei ole ollut yhtä tärkeää kuin joillekin muille.

– Minä olen rakentanut elämää. Olen tehnyt piirustuksia ja suunnitellut. Ajoittanut ja aikatauluttanut. Yrittänyt ennakoida ansan johon voisin kompastua. Olen aina yrittänyt ajatella nenääni pitemmälle.

Elämää ei voi hallita. Kaikki on kirjoitettu tähtiin, sanovat jotkut. Ruuskan isä puhui usein sokeasta sattumasta. Mutta onko todella näin?

– Itse ajattelen, että kohtalo, joka kyllä kaikesta päätellen pitää päätäntävallan itsellään, jättää meidän omiin käsiimme kuitenkin aika monta lankaa, joista vetelemällä voimme vaikuttaa elämämme kulkuun. Voimme käyttää meille annetut mahdollisuudet tai jättää käyttämättä.

Katarina Blomqvist

Ohjelma Kutsuvieras lähetetään Radio Suomessa heinäkuussa arkipäivisin klo 13.02. Uusinta keskiyöllä.

Ohjelman musiikki:
Samuli Putro: Ilmasta tehtyjä
22 Pistepirkko: Birdy
Pelle Miljoona: Juokse villi lapsi
Tuomari Nurmio: Herttua puhuu
Ismo Alanko: Taiteilijaelämää
Bruce Springsteen: Tougher Than The Rest
Maarit: Lainaa vain
Jackson Browne: The Load Out

Kuuntele ja lataa Kutsuvieras-podcasteja Areenassa

Kutsuvieraat kesällä 2019: Pekka Ruuska, Saara Aalto, Maarit Feldt-Ranta, Jari Sinkkonen, Salla Simukka, Mika Anttonen, Sirpa Kähkönen, Kari Enqvist, Tiina Jauhiainen, Miki Liukkonen, Minna Tervamäki, Pata Degerman, Päivi Lipponen, Henrik Dettmann, Heli Vaaranen, Risto Pelkonen, Mimosa Willamo, Kauko Röyhkä, Hilkka Olkinuora ja Peter Vesterbacka.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi