Hyppää pääsisältöön

Valokuvaaja käski vain parikymppistä Kikkaa laihduttamaan 20 kiloa – “Kikka ymmärsi heti, että näin pitää tehdä, jos haluaa tähdeksi”

Nännit näkyvät pinkin topin läpi, nainen katsoo kameraan. Toisessa kuvassa avonaisen farkkutakin alta ei näy paitaa vaan pelkkää ihoa, melkein toinen rintakin. Kolmannessa kuvassa pitkähihainen paita on kääritty alas niin, että olkapäät ja rintakehä ovat paljaana.

Onko kuvissa naisen seksuaalisuuden soihdunkantaja vai hyväksyntää hakeva nuori nainen? Levy-yhtiön setien luoma rahasampo vai päämäärätietoinen musiikin ammattilainen?

Millainen oli vahvasti visuaalinen brändi nimeltä Kikka ja miten se rakennettiin?

Tämän artikkelin voit myös kuunnella:

Kaikki alkaa nännistä

Pieni vilahdus ihmiselle, suuri vilahdus artistille nimeltä Kikka. Halpa trikoo ja managerin keskinkertaiset ompelutaidot siivittivät Kikan koko kansan tietoisuuteen, kun laulajan toinen rinta vilahti televisiossa, Jukebox-ohjelmassa vuonna 1989. Kikka lauloi silti kappaleen loppuun: se oli Mä haluun viihdyttää.

– Naureskelimme Kikan kanssa, että näyttääpä siltä, että kohta se paita tippuu. Että onpa kyllä härnäämistä. Sitten se tippui, muistelee Pia Temisevä, Kikan manageri.

Musiikkivideon kuvauksissa paidan valahtaminen toki tallentui kameralle, mutta ohjaaja Jouko Konttinen vannoi, ettei se päädy ohjelmaan. Toisin kuitenkin kävi, ja vilahdus tuli Kikalle ja Pialle täytenä yllätyksenä ohjelmaa katsoessa, kuten myös tuottaja Ile Vainiolle. Tarinan toista puolta emme kuule, sillä Konttinen menehtyi keväällä 2019.

Mutta oliko kangas- ja asuvalinta kuitenkin tietoinen riski?

– Ei todellakaan ollut! Se oli aivan katastrofi, sanoo Temisevä nopeasti.

Ohjelman loputtua kaksikko pysyi neljän seinän sisällä koko viikonlopun. Kyyneleitä vuodatettiin, sillä molemmat olivat varmoja siitä, että kaikki on ohi, kumpikaan ei voi näyttää enää kasvojaan missään eikä töitä tule tämän episodin jälkeen enää löytymään. Maanantaina, kun Temisevä laittoi puhelinvastaajansa taas päälle, se oli täynnä. Ei täynnä haukkuja, vaan keikkatarjouksia ja haastattelupyyntöjä. Yhtäkään negatiivista vastaajaviestiä ei ollut. Kaikki tunsivat nyt Kikan.

Kikka pressikuvassa farkkutakki yllään. Ei paitaa alla.
Kikka pressikuvassa farkkutakki yllään. Ei paitaa alla. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki,populaarimusiikki

Rohkaisiko tämä jatkamaan samalla tiellä? Paljas pinta tuotti selvästi tulosta.

Ei, sanoo Pia Temisevä. “Paljaan pinnan tie” kun ei koskaan ollut valinta, se oli luontevaa: se oli Kikkaa.

– Emme koskaan miettineet sitä asiaa, paljasta pintaa. Ehkä pikemminkin päinvastoin: mietimme, pitäisikö olla siveämpi.

Ensimmäinen levy, Mä haluun viihdyttää, ilmestyi vuonna 1989 ja myi kahdessa vuodessa platinaa. Myyntiluvut olisivat todennäköisesti olleet toiset ilman paidan tippumista. Olisi helppo ajatella, että levy-yhtiö olisi kannustanut pitämään tämän vähäpukeisen linjan.

– Se on ihan bullshittiä se ajattelu, että “kun ne levy-yhtiön sedät”. He saattoivat välillä sanoa, että Kirsi, sä et voi mennä noin, nyt 10 senttiä helmaa lisää, Temisevä kuvailee.

Levy-yhtiön tuote

“Levy-yhtiön sedät”, eli Inari Katramo, Kirsi Sunila, Sipi Castrén ja Kristiina Sydänmaa. Nämä hahmot tunnetaan paremmin nimillä Juha Vainio, Veikko Samuli, Ilkka Vainio ja Aappo I. Piippo.

– Olisin voinut olla omallakin nimelläni, sanoo sanoittaja ja tuottaja Ile Vainio, joka otti isänsä poismenon jälkeen Kikan tuotannossa suuremman roolin.

– Mutta halusimme, että jengi tajuaisi, että tämä on naisten juttu.

Naisten juttu, jonka takana miehet kuitenkin ovat?

Työnjakoa Ile Vainio kuitenkin kuvaa sanaparilla “pääarkkitehti ja rakennusmestarit”. Brändityömaan ylin johtaja on siis hänen mukaansa ollut Kikka, vaikka laulajista ei tuolloin brändeinä puhuttukaan.

Kikkaa verrattiin mediassa jatkuvasti Sabrinaan ja Samantha Foxiin, ulkomaiden tähtiin, jotka eivät myöskään peitelleet seksuaalisuuttaan. Kikan laulajuus jäi useimmiten täysin toissijaiseksi teemaksi haastatteluissa, jos sitäkään. Surullisenkuuluisassa Sabatti-tv-ohjelmassa toimittaja Tapani Ripatti kuvailee Kikkaa naiseksi, “jolla kaikki on hartioiden alapuolella”.

– Se on helppo kulttuurinen käsikirjoitus. Jos on huulet töröllään ja paita auki, niin siinä on jollain tavalla uhri: minkä takia kukaan haluaisi tehdä tuollaista, sanoo mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen. Hänen erikoisalaansa ovat muun muassa populaarikulttuuri ja pornografia.

Kikka katsoo Tapani Ripattia tuimasti suorassa tv-lähetyksessä.
Kuvakaappaus Sabatti-tv-ohjelman suorasta lähetyksestä, jossa Kikka vieraili yhdessä Irwinin ja Pasi Kauniston kanssa. Kikka katsoo Tapani Ripattia tuimasti suorassa tv-lähetyksessä. Kikka

Toimittaja Tapani Ripatti ei enää seiso vuonna 1990 lausumiensa sanojen takana.

– Siellä on puhunut nuori, mistään tietämätön, itseään korostava nuori hirviuros, joka yritti tehdä jotain vaikutusta, Ripatti sanailee nauraen, mutta vakavoituu sitten.

– En ollut varmasti ensimmäinen enkä viimeinen typerys, jonka Kikka kohtasi. Jos ajattelee omaa itseään ja puheitaan siinä suuressa kokonaisuudessa, niin on keljuttanut se, että miksi pitää olla paska toiselle.

Voit kuunnella Tapani Ripatin haastattelun artikkelin lopusta.

Kikan tähtivuosina elettiin myös aikaa ennen internetiä ja somea – julkisuuskuva oli nykyaikaan verrattuna hyvin vähän artistin omissa käsissä. Kuvallista materiaalia oli ylipäätään esillä vähän, joten niillä harvoilla kuvilla oli valtava merkitys.

Kameran edessä

Uuden artistin kuvien kohdalla pätivät tietyt lainalaisuudet, Ile Vainio määrittelee. Kasvojen tuli näkyä, sillä kuulijan täytyi saada tietää, kenen musiikista on kyse. Etenkin, jos artisti oli, Vainiota lainaten, “kuvauksellinen”.

– Kuvissa ei koskaan pihistelty. Ne maksoivat niin perkeleesti ne kuvat, puhisee Ile Vainio.

Kikan singlen etukansi: Kikka seisoo harmaalla taustalla lyhyessä mekossa lierihattu päässään ja soikistaa suutaan.
Kikan singlen etukansi: Kikka seisoo harmaalla taustalla lyhyessä mekossa lierihattu päässään ja soikistaa suutaan. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki,popmusiikki

Kannet tehtiin usein aikaisemmin kuin itse sisältö eli musiikki. Esimerkiksi Anttilan katalogia varten kuvien piti olla valmiina todella hyvissä ajoin.

– Monta kertaa tehtiin singlelle kansi, jossa oli nimi, eikä sellaista biisiä ollut vielä edes tehty, Ile Vainio kertoo.

Jos Mä haluun viihdyttää -televisioinnin nänniepisodi oli vahinko, albumin kannen nännien näkyminen oli erittäin tahallista. Lopputulos varmistettiin hieromalla nännejä kylmällä limsapullolla, joka oli kuvaaja Erik Uddströmin studion jääkaapissa.

Kikan levynkansi: Mä haluun viihdyttää. Kikalla on yllään pinkki toppi, josta nännit näkyvät läpi. Paita on märkä.
Kikan levynkansi: Mä haluun viihdyttää. Kikalla on yllään pinkki toppi, josta nännit näkyvät läpi. Paita on märkä. Kuva: Erik Uddström Kikka

– Kuvauksissa oli jumalattoman hauskaa. Ja kuuma, muistelee Pia Temisevä.

Kuvista puhuttaessa tuottaja Ile Vainio muistaa kuitenkin vähemmän innokkaita keskusteluja.

– Kikka oli niin saamarin kiltti. Hän mietti sitä, että jos joku loukkaantuu.

Vainio ei sitä vastoin halunnut miellyttää kaikkia, vaan mieluummin herättää huomiota.

Mä haluun viihdyttää -albumin takakansi sen sijaan ei ollut Kikan eikä managerin mieleen. Pia Temisevän mukaan he molemmat pitivät kuvaa alentavana.

Nelinkontin studion sohvalla hyvin vähissä vaatteissa poseeraaminen on ehdottomasti Kikan levynkansikuvista rohkeimmasta päästä. Rohkeimmasta? Eroottisimmasta? Pornografisimmasta? Kikan kuvien sanoittaminen on vaikeaa ilman jonkinlaista arvolatausta.

Kun Tähtihetki-ohjelmassa Timo T.A. Mikkonen kysyy laulajalta takakannesta, Kikka vastaa olleensa “koko ajan sitä vastaan”.

Kikka albumin takakansikuvassa: Kikka on nelinkontin valkoisella lakanalla päällystetyllä sohvalla ja katsoo kameraan. Yllään hänellä on lateksikorsetti ja pinkit string-tyyppiset alushousut, korvissa roikkuvat timanttikorvakorut ja kaulassa riipus.
Kikka albumin takakansikuvassa: Kikka on nelinkontin valkoisella lakanalla päällystetyllä sohvalla ja katsoo kameraan. Yllään hänellä on lateksikorsetti ja pinkit string-tyyppiset alushousut, korvissa roikkuvat timanttikorvakorut ja kaulassa riipus. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki,populaarimusiikki

– Ilman Kikan lopullista hyväksyntää se kuva ei olisi ollut siinä. Ei ole mitään hyötyä pakottaa artistia, Vainio kommentoi.

Toki tuottaja on jossain määrin vastuussa myös levymyynnistä, joten pakottamisesta kyllä siinä mielessä on hyötyä. Vainiolla oli myös teknisesti katsoen ylin päätäntävalta brändistä nimeltä Kikka.

– Kyllä minä olen taivutellut. Olen sanonut, että me myydään tällä muutama tuhat enemmän. Minun hommani on ollut se.

Mies kameran takana

Kikan lähes kymmenvuotisen uran varrella ehti olla monta kuvaajaa, mutta tunnetuimmista otoksista vastaa Erik Uddström. Hänen kädenjälkeään ovat kolmen ensimmäisen albumin kuvat – eli myös mainitun takakannen kuva. Oliko Kikka ollut koko ajan kuvaa vastaan?

– No tällaista en ole kuullut, tuota... Joojoo, sanoo valokuvaaja.

Valokuva-alalla Uddström oli ollut vuodesta 1973, ja levy-yhtiöiden lisäksi häntä työllisti muotiala. Tähän päivään mennessä hän arvioi kuvanneensa enemmän levynkansia kuin kukaan Suomessa, toista tuhatta. Hänen nimensä lukee esimerkiksi monissa Kirkan, Dannyn, Katri Helenan, Maaritin, Mona Caritan ja Hectorin kansilehdissä.

Ennen kuvauksia Uddström halusi aina kuulla kappaleiden demot saadakseen ideoita kanteen. Konkreettiset kuvaussuunnitelmat tehtiin Kikan kanssa yhteistuumin.

– Tosin salaisuushan siinä on se, että jos haluat saada jonkun tekemään jotain, ehdotat sitä niin, että toinen luulee idean olleen hänen omansa, Uddström myöntää hymynkare äänessään.

Kikan 3-albumin levynkansi: Sinistä taustaa vasten Kikka kädet puuskassa, kukkapaita jossa hihat on kääritty olkapäiltä alas.
Kikan 3-albumin levynkansi: Sinistä taustaa vasten Kikka kädet puuskassa, kukkapaita jossa hihat on kääritty olkapäiltä alas. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki

Kuvia määritti toki jonkinlainen imagollinen linja – se, millaista tähteä Kikasta oltiin tekemässä. Myös Kikan suuren esikuvan, Marilyn Monroen, tyyli näkyi kuvissa, sekä tietoisesti että tiedostamattomasti.

– Kikka halusi edustaa sellaista post-Marilyn -tyyppiä. Seksikästä vamppia, joka vetää jalat alta niin naisilta kuin miehiltäkin.

Kuvaukset kestivät yleensä nelisen tuntia ja lokaatio oli Uddströmin muistin mukaan aina sama, hänen studionsa Helsingin Kruununhaassa. Neljään tuntiin sisältyi myös meikkaus. Sessio oli tehokas: kaikki kuvat otettiin samalla kertaa, albumin etu- ja takakansi sekä mustavalkoiset kuvat lehdistön käyttöön.

Yhtä kansikuvaa varten Uddström otti noin 80 kuvaa, eli 8 rullaa, jos kuvattiin “kuusseiskalle”. Lopulliset otokset syntyvät kuvaajan kokemuksen mukaan useimmiten viimeisten otosten aikana, kun jännitys on hävinnyt – näin myös Kikan tapauksessa.

Kameran edessä Kikka oli Uddströmin sanoin “hirveän hyvä”.

– Sellainen, joka antautuu täydellä sydämellä. Panee itsensä likoon. Hän oli niin suora ja vilpitön, ei mitään suodatinta tai pelkoa, Uddström ylistää.

Kun kuvat olivat purkissa, Uddström lähetti levy-yhtiölle “pinnakkaiset” eli mustavalkonegatiivien positiivikuvat sekä väridioista tarkkaan valitut 6–8 parasta kuvaa. Näistä Kikka ja Ile Vainio sitten ruksasivat mieleisensä. Jälkikäsittelymahdollisuutta ei tuohon aikaan väridioissa juuri ollut, vaan kuvat olivat sataprosenttisesti sitä, mikä kamerasta tulee ulos.

Haukkuja, solvauksia ja platinaa

Valokuvaajaa jälkipuheet, solvaukset ja median kritiikki eivät hetkauttaneet yhtään – eiväthän ne toki hänen persoonaansa tai kehoonsa osuneetkaan. Kymmenen vuotta aiemmin uransa aloittaneen Mona Caritan kansikuvien jälkeen Uddströmillä oli lisäksi jo kokemusta ihmisten paheksuvista reaktioista.

– Ihan samoja juttuja veivattiin silloinkin.

DJ:n ja pop-musiikkiin erikoistuneen toimittajan Janne Siirosen mukaan Suomesta puuttui Kikan aikana lehdistö, joka olisi osannut puhua hänestä omassa kontekstissaan. Musiikkijournalismi ei sinänsä ollut lapsenkengissä, mutta popista ja Kikan tyylisestä musiikista kirjoittaminen oli.

– Levynkansissa ei ole mitään kummallista, jos ajattelee eurodisco- ja eurodance-kuvastoa muualla maailmassa, Siironen sanoo.

Kikan Kiihkeät tuulet -levyn kansi. Kikka seisoo katsoo kameraan yllään hieman auki oleva farkkutakki, jonka alla ei ole paitaa. Farkut jalassa.
Kikan Kiihkeät tuulet -levyn kansi. Kikka seisoo katsoo kameraan yllään hieman auki oleva farkkutakki, jonka alla ei ole paitaa. Farkut jalassa. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki,populaarimusiikki

– Maailma oli sillä tavalla valmis Kikalle, että ihmiset ostivat levyjä. Media ei tainnut olla valmis.

Kikan uran huippuvuosiin liittyy paljon myös yhteiskunnallisia muutoksia, kuten videolaki, joka astui voimaan vuonna 1987. Se kielsi kaiken K18-videomateriaalin myymisen Suomessa, ja laki kumottiin vasta vuonna 2001, siis yli kymmenen vuotta myöhemmin. 90-luvulle tultaessa katukuvaan ilmestyivät myös niin kutsutut tissibaarit.

Lisäksi kaupallinen seksi alkoi 90-luvun alussa näkyä mediatutkimuksen professorin Susanna Paasosen mukaan eri tavalla, kun Neuvostoliiton romahdettua Suomeen saapui paljon seksityöläisiä.

– Olihan se 80-luku aika paljon seksistisempi vuosikymmen, jos populaarikulttuuria katsotaan. Tuhnuisen 80-luvun jälkeen 90-lukua määritti sellainen herttaisempi seksismi, jos näin voi edes sanoa, Paasonen nauraa.

Tässä saranakohdassa Kikan myydyimmät levyt tehtiin ja kuvat otettiin. Osui ja upposi.

– Tissivakohan oli silloin olennainen osa julkisuuskuvaa. Populaarikulttuuri ylipäätään korosti naisen rintoja paljon enemmän kuin aikaisemmin ja myöhemmin – siinä mielessä, että niitä näytettiin, Paasonen muotoilee.

Kikan tähtikuvan erityispiirteeksi Paasonen nostaa kuitenkin tissivaon sijaan toisen seikan: poikkeuksellisen reippauden.

Kikka singlen kannessa: Kikka istuu vihreässä, trikoisessa shortsihaalarissa haara-asennossa valkoista taustaa vasten, jalassa hänellä on mustat korkokengät. Hän katsoo kameraan ja oikea käsi on oikealla reidellä, vasen vasemmalla.
Kikka singlen kannessa: Kikka istuu vihreässä, trikoisessa shortsihaalarissa haara-asennossa valkoista taustaa vasten, jalassa hänellä on mustat korkokengät. Hän katsoo kameraan ja oikea käsi on oikealla reidellä, vasen vasemmalla. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki

– Kikka ei istu siveästi nilkat ristissä, vaan tässä on hyvin rempseä meininki. Kikan tähtikuva oli nimenomaan reipas, Paasonen kuvailee innostuneena.

Kuvaaja Erik Uddström miettii vielä ääneen nelinkontin-takakansikuvaa.

– Emme me halunneet pornoa tarjota, vaan sellaista pehmeää seksuaalisuutta, jossa mielikuvitus saa lähteä vaikka minne. No, nyt minä tiedän, että Kikan mielestä se oli kauhea, Uddström nauraa.

– Arvostin Kikkaa niin hirveästi sen takia, mitä hän oli tehnyt itsensä eteen. Saimme irti sen, mitä oli ajateltu.

Vaikka brändiä rakennettiinkin Kikan omasta vaatekaapista kaivellen ja halvinta trikoota ommellen, jotain oli selvästi ajateltu. Erik Uddström oli ajatellut paljonkin.

Kikka levynkannen sisäkuvassa: parikymppinen Kikka seisoo kameran edessä farkuissa ja valkoisessa t-paidassa. Nännit näkyvät paidan läpi.
Kikka levynkannen sisäkuvassa: parikymppinen Kikka seisoo kameran edessä farkuissa ja valkoisessa t-paidassa. Nännit näkyvät paidan läpi. Kuva: Erik Uddström Kikka,popmusiikki,musiikki

“Mitä tästä tytöstä saisi?”

Palataan 80-luvun puolivälin tienoille, aikaan, jolloin Pia Temisevä ja Kikka ovat ystävystyneet, alkaneet tehdä yhteistyötä ja saaneet jalkaa viihdemaailman oven väliin. Levytyksiä ei ole vielä julki, mutta levytyssopimus ja keikkoja on. Kikka on silti vielä parin vuoden ajan melko tuntematon nimi. Tosin Tampereen yökerhoissa hänen kasvonsa tunnettiin, niissä hänellä oli Temisevän sanoin “tuhman tytön maine”.

Parisataa kilometriä etelämpänä, espoolaisessa olohuoneessa Erik Uddströmin puhelin soi. Soittaja on Ile Vainio tai Veikko Samuli, kuvaaja ei enää muista, sillä puhelusta on kauan. Langan päässä sanotaan, että nyt olisi “aika ihanan vaikea tapaus”. Kuului pyyntö: olisiko Uddströmin mahdollista tulla katsomaan yhtä keikkaa? Vähän sillä silmällä, että mitä tästä tytöstä saisi.

Uddström tarttui haasteeseen ja autollinen miehiä matkasi Turun suunnalle erääseen ravintolaan. Siellä esiintyi Kikka, jonka nimi kirjoitettiin toisinaan keikkajulisteisiin “Cicca”, vaikka manageri ja artisti olivat nimenomaan kieltäneet sen.

Keikan jälkeen Uddströmin oli annettava analyysinsa tästä “ihanan vaikeasta tapauksesta”. Kuvaajan tehtävänä oli sanoa, saako tästä nuoresta naisesta seksikkäitä kuvia.

– Tai ei sitä ääneen sanottu, mutta se oli se ajatus siinä, Uddström korjaa itseään.

Hänen vastauksensa oli ympäripyöreä.

– Sanoin, että kyllähän se on mahdollista, mutta siihen menee kyllä aikaa, sanoo Uddström hymähdellen.

Kikka kävi Uddströmin studiolla muutamaan otteeseen juttelemassa siitä, miten tässä tulisi edetä. Tietenkään ei pidä kiirehtiä: hätiköimällä saa harvoin hyviä lopputuloksia, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja niin edelleen. Uddström tarkoittaa kuitenkin jotakin muuta.

– Siihen aikaan Kikka oli hyvin runsas. Niin kuin ylirunsas.

Niin, vasen käsi vispasi lavalla hillittömästi, siitä tuli myöhemmin Kikan tavaramerkki. Vai hetkinen, millä tavalla runsas?

– Öö… Painollisesti.

Uddström ei pitänyt tulkintaansa vain omana tietonaan.

– Juteltiin Kikan kanssa siitä, mitä hän voisi tehdä, koska… hänen pitäisi pudottaa kaksikymmentä kiloa, Uddström huokaa.

– Tämä on vähän sellainen delikaatti juttu, että pitäisikö tästä puhua vai ei, Uddström lisää.

Kikka on nämä sanat kuullessaan hieman päälle parikymppinen aloitteleva laulaja ja esiintyjä. Miten nuori nainen ottaa tällaiset sanat vastaan?

– Ilmeisen hyvin, hän ymmärsi sen heti. Että olen varmaan oikeassa, näin pitäisi tehdä jos hän haluaa tähdeksi.

Kikka kävi Uddströmin studiolla parin-kolmen kuukauden välein. Kuvaaja kertoo itse harrastaneensa aina “tervettä elämää”, ravinto-oppia ja kuntoilua, mutta mitään dieettejä tai treenausohjelmia hän ei artistinalulle antanut. Metodit olivat Kikan omia.

– Ja ai että ihminen teki asian eteen. Aivan supernainen kyllä, niin kuuliaasti ja uutterasti hän asiaa työsti, Uddström sanoo ja kuulostaa vilpittömän ihailevalta.

– Ja sitten tuli se aika, että nyt ollaan valmiita kuvaamaan.

Uddströmin laihdutuspyynnöstä Kikka ei maininnut edes läheisimmälle ystävälleen, managerilleen Pia Temisevälle koskaan mitään.

– Minun muistikuvissani hän oli aina niin hoikka. Paitsi viimeisinä vuosina. Tosin saattoihan siinä olla vielä jotain lapsenpyöreyttä? Mutta tuota ylipainoa en kyllä noihin vuosiin saa, painon kanssa kamppailu oli vasta myöhemmin, Temisevä mietiskelee kuvaajan kertomusta.

Painon kanssa kamppailulla Temisevä tarkoittaa kuureja, jolloin Kikka laihdutti nopeasti ennen tärkeää esiintymistä. Alkoholi oli tullut voimakkaammin mukaan kuvaan, ja se alkoi managerin mukaan näkyä myös kehossa.

– Kuuri saattoi olla tyyliin kahden-kolmen viikon paasto.

Kikan uran myöhempää aikaa seurasi läheltä ystävä Raija Pelli, joka tutustui laulajaan 90-luvun alkupuolella. Pelli muistaa myös vesi- ja kaurapuurokuureja.

– Raskauskiloja oli vaikea karistaa pois. Hehkeinäkään aikoina mahassa ei ollut mitää vikaa, mutta aina hän näki kuitenkin jotain korjattavaa, Pelli sanoo.

Kikka pressikuvassa valkoinen toppi ja musta nahkatakki päällä. Paljon koruja. Kikka pitelee hiuksiaan molemmilla käsillä.
Kikka pressikuvassa valkoinen toppi ja musta nahkatakki päällä. Paljon koruja. Kikka pitelee hiuksiaan molemmilla käsillä. Kuva: Erik Uddström Kikka,musiikki

Kikan kehonkuvaa Temisevä kuvailee ristiriitaiseksi. Kuten Kikkaa muutenkin.

– Toisaalta hän oli hyvin sinut oman kroppansa kanssa, toisaalta ei yhtään. Hän esimerkiksi inhosi hajuja ja eritteitä.

Levynkansikuvien kutsuvista katseista huolimatta Kikan keho oli vahvasti Kikan omaa reviiriä. Raija Pelli muistelee erästäkin tilannetta, jossa fanit yrittivät päästä laulajan iholle ja läpsivät häntä.

– Hän pelkäsi. Ei hän siitä tykännyt, ei häntä niin vaan kosketeltu.

Kikka lehdistökuvassa: Kikka istuu tuolilla sylissään harmonikka. Paitaa ei harmonikan takaa näy tai sitä ei ole, jalassa on verkkosukkahousut ja mahdollisesti lyhyt hame.
Kikka lehdistökuvassa: Kikka istuu tuolilla sylissään harmonikka. Paitaa ei harmonikan takaa näy tai sitä ei ole, jalassa on verkkosukkahousut ja mahdollisesti lyhyt hame. Kuva: Marica Rosengård Kikka,musiikki,populaarimusiikki

Sama ristiriitaisuus päti Temisevän mukaan Kikan seksuaalisuuteen. Hän oli homoklubien lavalla kuin kotonaan, sillä siellä ei tarvinnut kuunnella “sovinistihuutelua”. Kikka sai päästää nähdyksi tulemisen halunsa turvallisesti irti.

– Jossain muissa seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa Kikka saattoi olla kuitenkin hyvinkin konservatiivinen, Temisevä muotoilee.

Vaatteet päälle

Iho alkoi verhoutua vaatteiden alle jo ennen lapsen syntymää. Käyrä nousemaan -albumin kannessa aikaisempi reippaus on huomattavasti pehmentynyt, niin myös värimaailma. Kaikki kuvassa muistuttaa paljon Kikan toisesta suuresta idolista, Madonnasta. Albumin kannen on kuvannut Marica Rosengård, kuten seuraavankin levyn.

Kikan levynkansi: Käyrä nousemaan. Kikka makaa vinottain ruusupedillä, osittain satiinilakanan alla.
Kikan levynkansi: Käyrä nousemaan. Kikka makaa vinottain ruusupedillä, osittain satiinilakanan alla. Kuva: Marica Rosengård Kikka,musiikki

Kikan levynkansi: Ota vaatteet pois. Valkoinen teräväkauluksinen paita, Kikka katsoo kameraan tuimasti. Hänen hiuksensa ovat lyhyet.
Kikan levynkansi: Ota vaatteet pois. Valkoinen teräväkauluksinen paita, Kikka katsoo kameraan tuimasti. Hänen hiuksensa ovat lyhyet. Kuva: Marica Rosengård Kikka,populaarimusiikki

Ota vaatteet pois -albumin kannessa 30-vuotias Kikka on kuin eri ihminen. Kaula-aukko on edelleen avoin, mutta hiukset on leikattu ja yllä on teräväkauluksinen valkoinen vaate. Katseessa on uhmaa ja vakavuutta.

– Se oli hyvin pitkälti minun ja yhteisen ystävämme ideoimaa. Se oli hyvin järjestelmällinen pyrkimys muuttaa imagoa, Pelli kertoo.

Kikka pressikuvassa 1990-luvun puolivälissä. Mustavalkoinen kuva, jossa Kikalla päällä valkoinen korsetti, jossa hakaset etupuolella.
Kikka pressikuvassa 1990-luvun puolivälissä. Mustavalkoinen kuva, jossa Kikalla päällä valkoinen korsetti, jossa hakaset etupuolella. Kuva: Marica Rosengård Kikka,populaarikulttuuri

Yksi merkittävä muutos taustajoukoissa on näihin aikoihin tapahtunut: Pia Temisevä ei ole enää Kikan manageri.

Ile Vainio ei muistele kansikuvaa lämmöllä.

– Siinä katosi Kikan persoona. Sanoin siitä, että se oli liian kylmä. Ja ylimeikattu.

Molemmat levyt myivät edeltäjiinsä nähden yli puolet vähemmän. Viimeiseksi jääneellä studioalbumilla Herkut lisukkeineen tekijäkaarti ja levy-yhtiö ovat vaihtuneet, edes Ile Vainio ei ole enää mukana. Suosio hiipui lopullisesti. DJ:n ja toimittajan Janne Siirosen mukaan se ei ole ollenkaan surkuteltavaa.

Kikka singlen kannessa vuonna 1997. Kikka nojaa sohvan selkänojaan ruskeassa villapaidassa, jossa on löysä poolokaulus. Pitkät suorat hiukset.
Vuonna 1997 julkaistun Rakkauden talo -singlen kannessa Kikka näyttää tältä. Kikka singlen kannessa vuonna 1997. Kikka nojaa sohvan selkänojaan ruskeassa villapaidassa, jossa on löysä poolokaulus. Pitkät suorat hiukset. Kuva: Enrico Seri Kikka,populaarimusiikki

Kikka viimeisen studioalbuminsa kannessa: Punaista taustaa vasten seisoo Kikka mustassa nahkatakissa, jota hän pitää hieman kiinni toisella kädellään vatsan kohdalta. Alta näkyvät mustat rintaliivi, ei paitaa.
Herkut lisukkeineen julkaistiin vuonna 2000. Kikka viimeisen studioalbuminsa kannessa: Punaista taustaa vasten seisoo Kikka mustassa nahkatakissa, jota hän pitää hieman kiinni toisella kädellään vatsan kohdalta. Alta näkyvät mustat rintaliivi, ei paitaa. Kuva: Jukka Schesser Kikka,musiikki,populaarimusiikki

– Kaupallisesti Kikka ei olisi voinut kestää yhtään pidempään. Spice Girls kesti viisi vuotta, Kikan kulta-aika oli kuutisen vuotta. Se on tosi hyvä saavutus noin vahvalla imagolla.

Mediatutkimuksen professorille Susanna Paasoselle Kikka on mielenkiintoinen aikansa kuva, josta voimme nähdä paljon 80-90-lukujen kulttuurista, populaarikulttuurista ja sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä arvotelmista. Moni muistaa Kikan silti vain tähdenlentona: vähäpukeisena parin hitin ihmeenä.

– Se kertoo myös siitä, millaista tilaa hänelle on annettu ja mihin kategoriaan hänet on laitettu. Eikä hän sieltä oikein pois päässyt, Paasonen sanoo ja lisää:

– Mutta se on kiinnostavaa, että aina se on ongelma, mitä naisilla on päällä – näkyy sitten nänni tai on huivi päässä, aina on jotain rukattavaa.