Hyppää pääsisältöön

Paha paikka – brittitrilleri rikosetsivän piinasta

Brittiläinen rikosdraamasarja perheistä ja yhteisöstä Morecamben merenrantakaupungissa.
Perheiden tukihenkilönä toimiva rikospoliisi Lisa Armstrong (Morven Christie) joutuu elämänsä piinaan. Brittiläinen rikosdraamasarja perheistä ja yhteisöstä Morecamben merenrantakaupungissa. Kuva: Ben Blackall 2018 Yle TV1,Morven Christie,Paha paikka

TV1 perjantaisin 26.7. - 30.8.2019 klo 21.05 - 21.50, Areenassa

Tunnontarkka rikosylikonstaapeli Lisa Armstrong (Morven Christie, Grantchester, Poika joka katosi musiikkiin) on pätevä poliisi, joka rakastaa työtään. Kahden teinin yksinhuoltaja osaa myös irrotella.

Eräänä päivänä poliisi saa ilmoituksen: kaksi 15-vuotiasta lasta, Meredithin perheen kaksoset, on kadoksissa. Juttu vaikuttaa ensialkuun tyypilliseltä katoamistapaukselta, joita kokenut poliisi on hoitanut ennenkin. Työparikseen Lisa saa kokemattoman kollegan, rikoskonstaapeli Ahmed ‘Med’ Kharimin (Taheen Modak).

Lisa on paitsi poliisi, hän toimii myös yhteyshenkilönä perheiden ja rikostutkijoiden välillä. Hänet on koulutettu kohtaamaan ja tukemaan perheitä hetkellä, kun ne elävät pahinta painajaistaan. Samalla hän hankkii poliisitutkintaan tarvittavaa tietoa.

Brittiläinen rikosdraamasarja perheistä ja yhteisöstä Morecamben merenrantakaupungissa.
Rikosylikonstaapeli Lisa Armstrong (Morven Christie), kadonneiden kaksosten vanhemmat Jess (Chanel Cresswell) ja Sean Meredith (Jonas Armstrong) sekä rikoskonstaapeli Ahmed ‘Med’ Kharimin (Taheen Modak). Brittiläinen rikosdraamasarja perheistä ja yhteisöstä Morecamben merenrantakaupungissa. Kuva: Ben Blackall / TALL STORY PICTURES For ITV Yle TV1,Paha paikka

Rikosylikonstaapeli Lisa Armstrong määrätään Meredithin perheen yhteyshenkilöksi. Kauhukseen Lisa huomaa, että ensimmäistä kertaa hänen urallaan yksityiselämä ja työ törmäävät järisyttävällä tavalla.

Lisan on tehtävä päätös, joka voi vaikuttaa paitsi tutkintaan myös hänen omaan elämäänsä. Selviääkö kadonneiden lasten kohtalo?

Uusi kuusiosainen brittitrilleri Paha paikka (12) sijoittuu Britannian Morecambeen, pohjoiseen merenrantakaupunkiin. Palkitun käsikirjoittajan Daragh Carvillen rikosdraamasarja on tiivistunnelmainen kuvaus perheistä ja yhteisöstä kriisien ja salaisuuksien keskellä. Sarjaa on kuvattu Morecamben ja Manchesterin maisemissa.

Britanniassa hyvät arvostelut saaneelle draamasarjalle on tulossa toinen tuotantokausi..

Pääsosissa näyttelevät Jonas Armstrong (Robin Hood), Tracie Bennett (Scott & Bailey), Matthew McNulty, Daniel Ryan (Syyttömästi tuomittu, Kotilieden lämpöä), Chanel Cresswell, Lindsey Coulson, Art Parkinson (Game of Thrones), Adam Long (Happy Valley) ja Louis Greatorex (Viimeinen tango Halifaxissa)

The Bay. Käsikirjoitus: Daragh Carville. Ohjaus: Lee Haven-Jones ja Robert Quinn. Tuotanto: Tall Story Pictures, ITV, Britannia, 2019.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.