Hyppää pääsisältöön

Kirjailija Sirpa Kähkönen: Historia kirjoittuu meihin

Sirpa Kähkönen.
Sirpa Kähkönen on historiallisia ja yhteiskunnallisia aiheita käsittelevä kirjailija. Hän kuvaa erityisesti siviilien kohtaloita kriisiaikoina Suomessa. Sirpa Kähkönen. Kuva: Parad Media ja Mathias Heinänen / Yle Kutsuvieras,Sirpa Kähkönen

Lapsuus isovanhempien hoivissa on merkittävä osa Sirpa Kähkösen elämää. Hänen isovanhempansa kuuluivat sotien näännyttämään sukupolveen. On vaikea tietää, mikä kaikki muovaa meitä ihmisinä.

Sirpa Kähkösen isoisä oli maanalainen kommunisti, joka oli kärsinyt vankeustuomioita Tammisaaren pakkotyölaitoksessa ja ollut punaupseerikokelaana Leningradissa. Lisäksi sotakokemukset rasittivat isoisää.

– Synnyin köyhään työläissukuun, jossa oli suuria salaisuuksia.

Lapsena Kähkönen ymmärsi, että hän ei toisaalta saisi tietää suvun menneisyydestä, mutta sitä ei myöskään saisi unohtaa.

– Olen alkanut nähdä, miten monesta sattumasta ja menetyksestä yksittäisen ihmisen lyhyt historia muodostuu ja miten ankarasti historia on kurittanut edellisiä sukupolvia.

Mörskät purettiin Kuopiossa

Sirpa Kähkönen kertoo, että kaikki pienet mörskiksi haukutut puutalot, joissa hän ja hänen sukunsa on asunut, on purettu. Ei ole paikkaa mihin palata.

– Minun ainut perintöni on vanha radio nimeltä Maestro ja pieni vihreä muistokirja, johon ukki kirjoitti minulle runoja ja liimasi ja piirsi kauniita kuvia.

– Olen ottanut työkseni ja tehtäväkseni näyttää, että mörskiksi haukutuissa taloissakin asui ihmisiä toiveineen, tunteineen ja suunnitelmineen.

Sirpa Kähkönen vihreän pensasaidan vieressä vauva sylissään.
Sirpa Kähkönen käsittelee Kutsuvieras-ohjelmassa omia isovanhempiaan ja historian vaikutusta yksilön elämänkaaressa. Sirpa Kähkönen vihreän pensasaidan vieressä vauva sylissään. Kuva: Yksityinen. Kutsuvieras,Sirpa Kähkönen

Vihjauksista ja kuiskeista syntyy kertomuksia

Sirpa Kähkönen on kirjailijantyössään huomannut, että muutama sana voi saattaa hänet tarinansa alkuun. Vihjauksista ja kuiskeista muodostuu kertomuksia.

– Olen ensin lukemalla ja sitten kirjoittamalla luonut itselleni maailmoja, joihin saan mennä piiloon ja turvaan.

Kähkösen mukaan kertomuksen turvallisuus ei ole aina helppoa ja päätä silittävää.

Kauheimmatkin asiat, kuten ihmisten julmat kohtalot vainojen ja pakolaisvirtojen aikakausilla, voidaan kertomalla jakaa.

Sirpa Kähkönen ylioppilaslakki päässään.
Sirpa Kähkönen ylioppilaana. Sirpa Kähkönen ylioppilaslakki päässään. Kuva: Yksityinen. Kutsuvieras,Sirpa Kähkönen

Ukki jakoi katkerasti ostettua viisautta kertomalla satuja

Sirpa Kähkönen muistelee istuneensa ukin sylissä keinutuolissa, kun tämä kertoi tarinoita.

– Sanan mahti on suurin lahja, jonka sain ukilta.

Kirjallisuus on verraton väline surun jakamiseen Se on sanojen antamista paitsi yhden ihmisen avuksi, myös sillaksi ihmisten välille.

– Kirjoittaminen ja historian tutkiminen on ollut minun tapani pyyhkiä pois häpeää ja pyrkiä osalliseksi yhteiskunnasta. Se on ollut minun tapani uuttaa surua ja menetyksiä sanoiksi, joiden kautta ihmiset pääsevät lähemmäs toisiaan.

Ruumiin hiljaisuudessa on paljon tietoa ja kokemusta

Sanat eivät Kähkösen mukaan ole ainoa tapa välittää tietoa menneestä. Myös ruumis kuiskaa, huutaa, valittaa ja iloitsee.

– Minun ruumiissani ovat edelleen mummon kyyneleet ja hänen ujoutensa ja pelkonsa, ja siellä on myös ukkini viha ja häpeä.

Kähkönen sanoo, että ihmiset eivät koskaan lakkaa tarkastelemasta mennyttä, omaansa ja yhteistä.

– Me kerromme sen yhä uudelleen itsellemme ja muille. Kun yksi tarina sulkeutuu, siitä alkaa versoa kymmenen uutta.

Sirpa Kähkönen kehottaa kuulijoita kertomaan oman tarinansa eteenpäin – sana on kaunein lahja.

Ohjelma Kutsuvieras lähetetään Yle Radio Suomessa heinäkuussa joka arkipäivä klo 13.02. Uusinta keskiyöllä.

Katarina Blomqvist

Ohjelman musiikki:
Tauno Palo: Ruusu on punainen
Johanna Juhola: Ontuvan jalan tango
Hector: Nostalgia 1
Chydenius - Paunu: Älä elämää pelkää
Jenni Vartiainen: Minä ja hän
Paula Vesala: Sinuun minä jään
Kai Hyttinen: Ne vuodet takaisin

Kuuntele ja lataa Kutsuvieras-podcasteja Areenassa

Kutsuvieraat kesällä 2019: Pekka Ruuska, Saara Aalto, Maarit Feldt-Ranta, Jari Sinkkonen, Salla Simukka, Mika Anttonen, Sirpa Kähkönen, Kari Enqvist, Tiina Jauhiainen, Miki Liukkonen, Minna Tervamäki, Pata Degerman, Päivi Lipponen, Henrik Dettmann, Heli Vaaranen, Risto Pelkonen, Mimosa Willamo, Kauko Röyhkä, Hilkka Olkinuora ja Peter Vesterbacka.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi