Hyppää pääsisältöön

Puun ja kuoren välissä – Ylioppilasteatterin uusin näytelmä kertoo, millaista on elää nykyisen metsäpolitiikan ja ilmastoahdistuksen puristuksissa

Ylioppilasteatterilainen kaarnamaski kasvoillaan.
Kansallinen metsästrategia saa teatterilaiset valtaansa. Kuvassa Jalmari Pajunen. Ylioppilasteatterilainen kaarnamaski kasvoillaan. Kuva: Viivi Koivistoinen / Yle Ylioppilasteatteri

Mustapukuiset hahmot tuijottavat eteenpäin puun kaarnasta muotoillut maskit kasvoillaan ja messuavat.

– Metsien kestävä hoito ja käyttö on kasvavan hyvinvoinnin lähde. Metsien kestävä hoito ja käyttö on kasvavan hyvinvoinnin lähde.

Joukkiosta erkaantuu hahmo, joka alkaa puhua intoutuneesti puuteollisuudesta, digitalisaatiosta sekä siitä, kuinka Aasian merkitys suomalaiselle metsäalalle sekä kestävyyden turvaaminen ja vastuullisuus ovat korostuneet entisestään.

Tämä ei ole elokuvakohtaus, shamanistinen tapaaminen saatika puuteollisuuden interaktiivinen myyntipuhe.

Tämä on Ylioppilasteatterin Kansallinen metsästrategia 2025.

Hyötynäkökulma metsään järkytti ja inspiroi

Kolme vuotta sitten Hannes Mikkelsson törmäsi nettiä selatessaan Kansalliseen metsästrategiaan 2025, joka on maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2015 laatima metsäohjelma.

Mikkelsson toimii tällä hetkellä toisena Helsingin Ylioppilasteatterin taiteellisista vastaavista, ja on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2016.

Nyt hän on lukenut Kansallisen metsästrategian kolmeen otteeseen, ja kirjoittanut ja ohjannut sen inspiroimana näytelmän.

Ohjaaja muistaa hyvin ensimmäisen kerran, jolloin hän luki strategian ajatuksella läpi.

– Alkuun aattelin, että on todella hienoa, että asiaa on oikeasti ajateltu ja meillä on valtiona jokin suhde metsään ja suunnitelma tulevaa varten, hän kertoo.

Pidemmälle lukiessa ilo muuttui kuitenkin järkytykseksi.

– Se oli aika raju kokemus. Se, mikä tekstistä henkii, on puhdas hyödyn tavoittelu. Metsä nähdään strategiassa pelkkänä hyödyntämättömänä taloudellisena resurssina. Puhutaan ekosysteemipalveluista ja luonnosta pääomana. Myös metsästä saatava hyvinvointi nähdään suoraan aineellisena.

Kansallinen metsästrategia perustuu selontekoon, jonka valtioneuvosto antoi eduskunnalle vuonna 2014. Valtioneuvoston ympäristö- ja luonnonsuojeluasioista vastaa ympäristöministeri.

Selonteko ohjaa metsiemme käyttöä vuoteen 2050 asti. Metsästrategian tarkoitus on priorisoida niitä tavoitteita ja toimenpiteitä, joita tarvitaan selonteon päämäärien saavuttamiseksi.

Strategian visio kuuluu seuraavasti: Metsien kestävä hoito ja käyttö on kasvavan hyvinvoinnin lähde.

Esityksen huolenaiheita on kuultu myös tutkijoilta

Näytelmässä käsitellään muutamia strategian ongelmakohtia, joita Mikkelsson on pohtinut.

– Strategiassa sanotaan suoraan, että puun käyttöä lisätään ja samalla metsien hiilinielu pienenee. Siihen esitetään ratkaisuna, että vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja poltetaan puuta. Eihän se ratkaise mitään, koska hiilinielu katoaa taustalta, hän pohtii.

Ohjaajaa huolettavat hiilinielujen lisäksi ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus.

– Tuntuu, että keinot esimerkiksi monimuotoisuuden köyhtymisen ehkäisyyn on täysin riittämättömät. Ilmastonmuutoksesta puhutaan lähinnä sen positiivisten vaikutusten kautta, koska se saattaa tarkoittaa metsäalalle puunkasvun tehostumista, kun tulee lämpimämpää. Mutta kukaan ei oikeasti täysin tiedä, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa esimerkiksi maan eroosion tai tuholaisten kannalta.

Samansuuntaisia huolenaiheita on kuultu myös tutkijoilta. Suomen Luontopaneelin tutkijat ja virkamiehet kritisoivat viime maaliskuussa Ylen kyselyssä silloisen hallituksen toiminnan kokonaisvaikutusta luonnon monimuotoisuuteen.

Kysely koski siis entisen pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimia. Silloinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen puolustautui tällöin moitteilta.

– Suojelualat ovat kasvaneet tämän hallituksen aikana, Tiilikainen perusteli Ylelle.

Ministeri laski tällöin, että 70 000 hehtaaria uusia luontoalueita on suojeltu pysyvästi.

Luontopaneelin puheenjohtaja professori Janne Kotiaho oli kyselyssä sitä mieltä, että hallituksen toimet olivat huonontaneet huomattavasti luonnon mahdollisuuksia säilyä runsaslajisena.

Kotiaho kritisoi myös hallituksen suhtautumista hakkuuseen kestämättömänä luonnon monimuotoisuuden kannalta.

Ohjaaja Hannes Mikkelsson ohjaa näyttelijöitä.
Ohjaaja Mikkelssonia on pitkään kiinnostanut luonto ja ihmisen suhde siihen. Ohjaaja Hannes Mikkelsson ohjaa näyttelijöitä. Kuva: Viivi Koivistoinen / Yle Ylioppilasteatteri

Ahdistus omasta elämäntavasta varjostaa nuorten näyttelijöiden elämää

Mikkelssonin näytelmää kuvataan puheenvuoroksi sukupolvelta, joka elää vanhaksi maailmassa, jota tämän päivän metsäpolitiikalla luodaan.

Onkin luonnollista, että näytelmän juonen keskiössä ovat helsinkiläiset ylioppilasteatterilaiset, jotka tekevät näytelmää Suomen metsäteollisuuden ja metsän historiasta.

Tarinan edetessä nuoret eivät enää voi hyvällä omallatunnolla jatkaa kestämätöntä elämäntapaansa, ja muuttavat metsään asumaan. Siellä he kohtaavat kansallisen metsästrategian metsäkoneiden muodossa.

Totuus ei ole kovin kaukana fiktiosta.

Mustikkamaan kesäteatterin äänimaailmassa sekoittuvat vasaran nakutus, iloinen puheensorina ja ajoittainen lauleskelu. Vähän ennen harjoiteltavan kohtauksen alkua lavan edestä kuuluu huudahdus:

– Joku on astunut sen päälle!

Maassa makaa pieni kuollut pörriäinen. Teatterilaisia kerääntyy kyykkimään ympärille ja valittelemaan hyönteisen kohtaloa. Pian Mikkelsson kuitenkin kehottaa esiintyjiä jatkamaan harjoituksia.

– Antakaa sille sen arvoiset hautajaiset, hän huikkaa perään hieman keventäen.

Pörriäisen ympärille kokoontuneet näyttelijät ovat myös helsinkiläisiä nuoria, joiden elämää varjostaa ahdistus ilmastonmuutoksesta ja oman elämäntavan kestämättömyydestä.

– Tällaisen nuoren työryhmän kanssa työskennellessä hahmottaa koko ajan syvemmin sitä, miten meidän elämät ei ole sidoksissa mihinkään. On jonkinlainen kokemus siitä, että luonnonympäristöt on meille hyviä ja antaa rauhaa, mutta me ei silti osata elää niiden kanssa. Me ei osata käyttää työkaluja tai hankkia ruokaa itse, vaan ollaan tottuneita täysin erilaisiin käytänteisiin, Mikkelsson pohtii.

Ylioppilasteatterilaiset yhteiskuvassa.
Kansallisen metsästrategian 2025 näyttelijät vasemmalta oikealle: Elias Almenoksa, Julia Pakkanen, Mette Heinikainen, Youssef Asad Alkhatib, Kheba Touray, Miina Hallikainen, Jalmari Pajunen, Henriikka Heiskanen ja Li Krook. Ylioppilasteatterilaiset yhteiskuvassa. Kuva: Deniz Kaya / Ylioppilasteatteri Ylioppilasteatteri

Kheba Touray näyttelee esityksessä ylioppilasteatterilaista nimeltä Mänty, jonka äiti on metsänomistaja. Ennen näytelmää Touray oli tutustunut aiheeseen pintapuolisesti muutaman artikkelin kautta.

Helmikuusta asti jatkunut valmistelu on kuitenkin avannut hänen silmiään, ja muuttanut myös hänen suhtautumistaan metsäpolitiikkaan.

– Aiemmin olin oikeastaan sitä mieltä, että metsä on metsää. Mutta sitten kun sain tietää avohakkuista, ja mitä siellä hakkuun jälkeen tapahtuu, niin se on muuttanut suhtautumista. Ei tosin radikaalisti, mutta onhan se saanut miettimään. Meidän pitäisi ottaa paljon rennommin näitä asioita tässä, ei välttämättä mennä suoraan vain voitto edellä, näyttelijä pohtii.

Myös Henriikka Heiskanen kertoo olleensa melko tietämätön metsäpolitiikasta ennen näytelmää. Heiskanen esittää Leppää, joka unelmoi urasta näyttelijänä.

– Kyllä mä koen, että olen saanut valtavasti tietoa tästä aiheesta. Aikaisemmin metsäpolitiikka on ollut todella vierasta, mutta nyt alkaa ymmärtää, mitä se on, ja esimerkiksi missä mittakaavassa metsiä hakataan, hän kertoo.

Esityksen valmistelu on herätellyt Heiskasessa niin vahvistuvaa luontosuhdetta kuin vanhaa ilmastoahdistusta.

– Onhan tässä herännyt ajatuksia siitä, mitä kaikkee nyt voisi taas muuttaa omissa päivittäisissä valinnoissa, jotta eläis vähän ympäristöystävällisemmin. Nyt ei kuitenkaan ahdista aktiivisesti, mutta joitakin vuosia sitten, kun olin ottanut enemmän selvää ympäristöasioista ja ilmastokeskustelusta, niin silloin ahdisti todella paljon. Koin, että oli pakko tehdä kaikki mahdollinen mitä voi. Myöhemmin oon sitten tajunnut, että en yksin voi asioita muuttaa, joten päivittäinen negatiivisissa tunteissa vellominen ei hyödytä.

Ilmastoahdistus on nykyään monelle arkipäivää, ja erityisesti nuoret kärsivät siitä. Moni nuori kokee, että heidän huoltaan ympäristöstä ei oteta vakavasti.

Ympäristö- ja ilmastoahdistus ilmenee kuten mikä tahansa muukin ahdistus. Lievimmillään kyse voi olla levottomuudesta, mutta pahimmillaan ahdistus voi lamauttaa tai aiheuttaa psykofyysisiä oireita.

Oireet voivat johtaa myös paniikkiin ja lamaantumiseen, mutta yleisempää ovat kuitenkin lievemmät oireet kuten alakuloisuus ja masentuneisuus.

Heiskasen tavoin myös Touray myöntää olevansa huolissaan luonnosta, vaikka ei itsestään varsinaista ilmastoahdistusta tunnista. Hän kuitenkin aistii positiivista muutosta ilmassa.

– Tämän päivän lapset ottavat mallia aikuisista, ja nyt kun aihetta käsitellään enemmän medioissa ja taiteissa, niin jättiyritystenkin näkee muuttavan toimintatapojaan. Ja nyt meillä on ensimmäistä kertaa missio koko ihmiskunnan historiassa, joka voi sitoo meidät yllättävänkin positiivisesti yhteen. Tämä tulee oleen merkittävä palikka ihmisen historiassa.

Uutta suuntaa etsitään historiasta ja omavaraisuudesta

Näytelmässä nuoret kurottavat sukupolvien taakse ja koittavat etsiä sitä elämäntapaa historiassa, joka on ollut kestävämpi kuin heidän tämänhetkisensä.

Tällä kurottamisella on juurensa arkielämässä Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajamailla. Näytelmän vuoden mittaisen valmistelun aikana Mikkelsson vieraili säännöllisesti talkoissa Valtimon omavaraopistossa, joka on Suomen ensimmäinen omavaraopisto.

Talkoissa ohjaaja auttoi opistoa valmistautumaan vuonna 2021 toteutettavaa omavaraisopinto-kurssia varten, joka kestää kokonaisuudessaan kuusi kuukautta.

Ohjaaja Hannes Mikkelsson kantaa hirsirakennelmaa.
Mikkelsson ja näyttelijät opettelivat osana näytelmän valmistelua hirsirakentamista. Ohjaaja Hannes Mikkelsson kantaa hirsirakennelmaa. Kuva: Viivi Koivistoinen / Yle Ylioppilasteatteri

Opiston sivuilla vastataan kysymykseen “Mistä on kyse omavaraistumisessa?” seuraavasti:

“Omavaraisuus merkitsee riippumattomuutta ja omaehtoisuutta. Vietämme elämää, jossa elämämme perusedellytyksistä huolehtiminen on siirretty moniin muihin käsiin. Voimmeko enää kantaa aitoa vastuuta elämästämme jos emme tee emmekä tiedä mihin elämämme pohjautuu? - - “

Mikkelssonin kokemukset opistolla nivoutuivat luontevasti esitykseen. Siinä omavaraisuus kontrastoi metsästrategiaa ja tarjoaa vaihtoehtoja kasvavan metsän käyttöön.

– Sellainen elämäntapa perustuu voimakkaasti metsätaloudelle, joka on hyvin erilainen, kuin tämä meidän teollinen metsätalous. Tässä ajassa on vahva ilmasto- ja elämäntapa-ahdistus, niin tuntui, että opisto voisi avata jonkin tulevaisuuden näkymän tai uuden suunnan. Ehkä mulla on valikoiva silmä, mutta tällaiseen ajatteluun tuntuu olevan kiinnostusta. Paljon puhutaan maalle muuttamisesta, hidastamisesta, oman ruoan kasvattamisesta ja vetäytymisestä, Mikkelsson kertoo.

Ytimessä toive toiminnasta

Näytelmän ytimessä on nuorten, niin fiktiivisten kuin aitojenkin, toive toiminnasta. Toive siitä, että oman ahdistuksen ja epätoivon voisi kääntää edes jonkinlaiseksi yrittämiseksi.

– Tää näytös on herättänyt mua siihen, kuinka paljon meillä on vastuuta. Tää on aika polttava puheenaihe nyt myös yksilötasolla. Loppupeleissä se maailma, missä me eletään sadan, viidensadan tai tuhannen vuoden päästä perustuu siihen niihin päätöksiin, mitä me tehään tänään, Touray kertoo.

Näytelmän ohjaaja toivookin, että esitys tarjoaisi voimauttavan kokemuksen.

– Mä toivon, että taiteessa voisi olla sellainen voima. Tai että taiteen kautta voisi ainakin luoda kokemuksen siitä, että toiminta on mahdollista. Mutta kyllä mä koen meidän elämän kehyksen kovin musertavaksi ajoittain, Mikkelsson toteaa.

Entä haluaisiko ohjaaja, että metsästrategian laatijat näkisivät esityksen?

– Joo ehdottomasti. Voisi olla todella kiinnostavaa heillekin nähdä tää esitys. Ymmärrän sitä strategiaa ja sen lähtökohtia, ja luulen, että se on eräänlainen kompromissi. Se strategia on niin kovin talouden ja politiikan kieltä. Me koitetaan tuoda tätä asiaa käytännöllisemmäksi niin, että se näkyy ihmisten tunteissa ja siinä, miten ympäristöä koetaan. Ei ainoastaan siinä, miten asiat on lukuja, euroja ja puukuutioita.

Kaikesta strategiaa kohtaan esitetystä kritiikistä huolimatta Mikkelssonin tai esityksen tarkoitus ei ole kuitenkaan syyllistää.

– Onhan tämä jonkinlainen kritiikki. Mutta mulla ei ole ketään - tai meillä - ei ole ketään, jota haluttaisiin esityksellä osoitella. Lähinnä haluamme vain näyttää, miltä elämä tässä ajassa tuntuu ja mitä toivoisi, että voisi olla.

Ylioppilasteatterilaisia polun keskellä.
Ohjaajan mukaan näytelmällä ei haluta osoitella ketään. Ylioppilasteatterilaisia polun keskellä. Kuva: Deniz Kaya / Ylioppilasteatteri Ylioppilasteatteri
  • Uskomatonta, Itämeressä kasvaa trooppinen sademetsä – sukella samoilemaan kauniiseen rakkolevämetsään

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Rakkohauru eli rakkolevä on Itämeressä tärkeä laji. Rakkolevä on kuin trooppinen sademetsä, ja se tarjoaa lukuisille lajeille elinympäristön. Sitä uhkaa kuitenkin rehevöityminen, ja rakkohaurun elintila on huomattavasti kaventunut. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Neliosaisella sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta.

  • Katso ja ällisty! – Itämeren syvyyksissä asustelee supersankareita ja fossiileja

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Itämeren syvyyksissä elää olentoja, joista moni ei ehkä ole koskaan kuullutkaan. Esimerkiksi kampelalla on supersankaritaitoja. Se osaa naamioitus lähes näkymättömäksi. Kampela vaihtaa väriään sen mukaan, minkä värisellä pohjalla se lötköttää. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Neljäs ja viimeinen osa julkaistaan 24.7.

  • Sinisimpukka on uskomaton vedenpuhdistamo – upeat kuvat vievät sinut Itämeren sinisimpukkariutoille

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Sinisimpukka on erittäin herkkä suolaisuuden laskulle, ja ilmastonmuutos on sille vakava uhka. Itämeri muuttuu radikaalisti, jos sinisimpukat häviävät tai taantuvat. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Kolmas osa julkaistaan 22.7.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Katso ja ällisty! – Itämeren syvyyksissä asustelee supersankareita ja fossiileja

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Itämeren syvyyksissä elää olentoja, joista moni ei ehkä ole koskaan kuullutkaan. Esimerkiksi kampelalla on supersankaritaitoja. Se osaa naamioitus lähes näkymättömäksi. Kampela vaihtaa väriään sen mukaan, minkä värisellä pohjalla se lötköttää. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Neljäs ja viimeinen osa julkaistaan 24.7.

  • Sinisimpukka on uskomaton vedenpuhdistamo – upeat kuvat vievät sinut Itämeren sinisimpukkariutoille

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Sinisimpukka on erittäin herkkä suolaisuuden laskulle, ja ilmastonmuutos on sille vakava uhka. Itämeri muuttuu radikaalisti, jos sinisimpukat häviävät tai taantuvat. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Kolmas osa julkaistaan 22.7.

  • Meriajokas on tärkeä, kaunis ja hyvin herkkä – katso henkeäsalpaavat kuvat Itämerestä

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Meriajokas on erityisen herkkä muutokselle. Sen levinneisyys rajoittuu siksi lounaissaaristoon, jossa se kasvaa puhtailla hiekkapohjilla. Laji on erittäin herkkä rehevöitymiselle, ja meriajokkaan elintila on siksi kaventunut huomattavasti. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Toinen osa julkaistaan 20.7.