Hyppää pääsisältöön

Prinsessa Latifan ystävä Tiina Jauhiainen: Pakoyrityksen jälkeen minusta tuli ihmisoikeusaktivisti kuin vahingossa

Tiina Jauhiainen.
Tiina Jauhiainen oli mukana järjestämässä prinsessa Latifan pakoyritystä Dubaista helmikuussa 2018. Tiina Jauhiainen. Kuva: Parad Media ja Mathias Heinänen / Yle Kutsuvieras,Tiina Jauhiainen

Kutsuvieras-ohjelmassa Tiina Jauhiainen kertoo, kuinka hän oli mukana järjestämässä ja toteuttamassa prinsessa Latifan uskomattoman pakoyrityksen Dubaista sekä miten hänen oma elämänsä on kokemuksen jälkeen muuttunut täysin.

Tiina Jauhiainen on pienestä pitäen tuntenut olonsa kotoisaksi matkustaessaan. Hän kävi ensimmäisen kerran Euroopassa Interrail-matkalla ollessaan 13-vuotias. Matkakaveri oli samanikäinen ja matka kesti kuukauden.

Jauhiainen asui pitkään Dubaissa ja tutustui siellä prinsessa Latifaan. Hän toimi ensin prinsessan valmentajana.

Vuosien mittaan heistä tuli läheiset ystävät ja he harrastivat yhdessä muun muassa laskuvarjolla hyppäämistä.

Tiina Jauhiainen lapsena ratsastamassa leikkihevosella.
Iisalmesta kotoisin oleva Tiina Jauhiainen on aina rakastanut matkan tuntua. Jo alle kouluikäisenä hän matkusti bussilla yksin parin tunnin matkan mummolaan. Tiina Jauhiainen lapsena ratsastamassa leikkihevosella. Kuva: Yksityinen. Kutsuvieras,Tiina Jauhiainen

Ensitapaaminen hevostalleilla Dubaissa

Muutaman vuoden ystävyyden jälkeen Latifa alkoi kertoa Jauhiaiselle elämästään tarkemmin.

– Melkein kaikki mitä me länsimaalaiset pidämme itsestäänselvyytenä, kuten ulos kävelylle lähteminen tai ystävän kotiin meneminen oli prinsessa Latifalle kiellettyä.

Jauhiainen suostui heti, kun Latifa pyysi häntä auttamaan pakenemisessa.

– Latifa oli yrittänyt pakoa kerran aikaisemmin ja sen epäonnistuttua hän vietti yli kolme vuotta vankilassa.

Paon oli tarkoitus olla yhteinen seikkailu

Tiina Jauhiainen ja prinsessa Latifa tekivät yhdessä tarkan ja henkeäsalpaavan suunnitelman. He pakenisivat ensin Omaniin ja sieltä meriteitse Intiaan. Pakoa suunnitellessaan Jauhiainen matkusti neljä kertaa Filippiineille sopimaan paon yksityiskohdista.

Nostromo-niminen jahti tuli noutamaan heidät Omanin edustalta.

– Pakomatka prinsessa Latifan kanssa jäi lyhyeksi ja meidät molemmat kaapattiin ja tuotiin Intian rannikolta takaisin Arabiemiraatteihin. Siellä jouduin kuulusteltavaksi.

Vankeusaika ei ollut helppo.

– Kuulustelut jatkuivat useita päiviä ja jossain vaiheessa minut aina vietiin takaisin jääkylmään selliin.

– Ajatus vankilan vaatteisiin pukeutumisesta tuntui niin lopulliselta, että en suostunut laittamaan niitä ylleni, Tiina Jauhiainen kertoo.

Tiina Jauhiainen nuorena lentokentän odotustilassa.
Nuoruusvuosina Tiina Jauhiainen kävi useilla kielikursseilla ympäri maailmaa ja työskenteli au pairina Kaliforniassa. Tiina Jauhiainen nuorena lentokentän odotustilassa. Kuva: Yksityinen. Kutsuvieras,Tiina Jauhiainen

Vihdoin vapauteen

Tapaus sai niin paljon huomiota mediassa, että Jauhiainen päästettiin vapaaksi. Hänet vietiin lentokentälle ja laitettiin Lontooseen lähtevään koneeseen.

Vapautumisensa jälkeen hän on toiminut prinsessa Latifan vapauttamisen puolesta.

Kutsuvieras-ohjelmassa Tiina Jauhiainen kertoo, minkälaista oli olla kuultavana Sarajevossa, Yhdistyneiden kansakuntien tahdonvastaisten katoamisten työryhmän istunnossa.

– Itselleni on ollut luonnollista päästä matkustamaan minne haluan. Olen kasvanut siihen, että on mahdollisuus valita ja tehdä haluamiaan asioita.

– Liikkumisen vapaus ja vapaus päättää omista asioistaan on meille suomalaisille itsestäänselvyys. Koko maapalloa ajatellen me suomalaiset kuulumme kuitenkin hyvin pieneen etuoikeutettujen joukkoon.

Ohjelma Kutsuvieras lähetetään Yle Radio Suomessa heinäkuussa arkipäivisin klo 13.02. Uusinta keskiyöllä.

Katarina Blomqvist

Ohjelman musiikki:
Pharrell Williams: Freedom
Coldplay: Adventure of A Lifetime
Nzinga: Musica capoeira Angola, Meníno Preste Atenção
Tom Petty: Learning to Fly
David Bowie: Life on Mars?
Kenny Loggins: Danger Zone
Suurlähettiläät: Kun tänään lähden
Tryo: Cinq Sens


Kuuntele ja lataa Kutsuvieras-podcasteja Areenassa

Kutsuvieraat kesällä 2019: Pekka Ruuska, Saara Aalto, Maarit Feldt-Ranta, Jari Sinkkonen, Salla Simukka, Mika Anttonen, Sirpa Kähkönen, Kari Enqvist, Tiina Jauhiainen, Miki Liukkonen, Minna Tervamäki, Pata Degerman, Päivi Lipponen, Henrik Dettmann, Heli Vaaranen, Risto Pelkonen, Mimosa Willamo, Kauko Röyhkä, Hilkka Olkinuora ja Peter Vesterbacka.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi