Hyppää pääsisältöön

Haluatko olla luova? Kävele pätkittäin

Nainen istuu puistonpenkillä aurinkoa ottaen.
Nainen istuu puistonpenkillä aurinkoa ottaen. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo nainen

Jos näet ihmisen kävelemässä hassusti pätkittäin, välillä kävellen ja välillä istuen paikallaan, kysymys saattaa hyvinkin olla luovan työn tekijästä työn touhussa.

Se on tiedtty jo pitkään, että käveleminen lisää ihmisen luovuutta. Mutta nyt tutkijat ovat selvittäneet, millä tavalla käveleminen ruokkii sitä parhaiten. Tohtori Hamer Aghakkhanin johtama tutkimusryhmä teki kolme koetta, joissa ihmiset joko kävelivät tai olivat aina välillä paikallaan määrätyn ajan. Luovuutta selvitettiin psykologisilla luovuustesteillä.

Tulokset osoittivat, että luovuus lisääntyi selvästi, kun ihminen lähti kävelemään. Tuo vaikutus kesti kuitenkin vain kahdeksan minuuttia, sen jälkeen innovatiivisuus palasi lähtötasolle vaikka matkanteko jatkui samaan tahtiin.

Kiinnostava havainto oli, että jos ihminen pian pysähtyi ja istuutui, se lisäsi luovuutta samalla tavalla kuin liikeelle lähteminen.

Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa, että luovuus lisääntyy aina kun aktiivisuudessa tapahtuu muutos jompaan kumpaan suuntaan. Ilmeisesti selitys on se, että toiminnan muuttuessa aivot joutuvat aina aktivoitumaan orientoituessaan uuteen tilanteeseen

Jos haluat olla luova, kokeile siis sitä, että kävelet kahdeksan minuuttia, sen jälkeen istut toiset kahdeksan minuuttia. Ja sitten taas menoksi! Tätä neuvoa ovat tästä tutkimuksesta tietämättöminäkin noudattaneet mm. taidemaalari Edvard Munch ja filosofi Friederich Nietzsche.