Hyppää pääsisältöön

Molly Sandén tuo uutta musiikkiaan yhteislauluohjelmaan: ”Mieletöntä, ettei kyse ole minusta vaan heistä”

Molly Sandén.
Molly Sandén. Molly Sandén. Kuva: SVT / Janne Danielsson Yle TV1,Allsång på Skansen,Molly Sandén

Molly Sandén esiintyy Allsång på Skansenin neljännessä jaksossa. Sandénilla on uunituore albumi, jolta haluaa esittää kappaleita niin Skansenin yleisölle kuin tv-katsojille. Hän viettää suuren osan kesästään bussissa kiertueella.

Molly Sandénin esiintyminen yhteislauluohjelmassa on viime vuodet ollut pikemmin sääntö kuin poikkeus. Hän on tapittanut ohjelmaa lapsesta asti.

"Tuntuu erittäin hyvältä, tämähän on ikään kuin perinne. Katsoin ohjelmaa lapsuudessani kesämökillä koko perheen kanssa. Käänsimme tv:n terassille, jotta voisimme katsoa ohjelmaa ulkona. Ohjelma on aina ollut osa elämääni."

Artisti odottaa innolla saada esittää yleisölleen kappaleita tuoreelta albumiltaan ”Det bästa kanske inte hänt än”. Hän haluaa luovuttaa kappaleet yleisölle ja saada palautetta työstään.

"Kirjoitan paljon, voisi sanoa että pidän päiväkirjaa. Yhteislauluohjelmassa esitän omia kappaleitani ensimmäisiä kertoja tv:ssä."

"Nyt saa juhlia. Kun on työstänyt kappaleita ja tunteita pidemmän aikaa ja vihdoin saa nähdä yleisön yhtyvän lauluun ja sanoituksiin. Yht'äkkiä kyse ei ole minusta vaan heistä. Siinä piilee musiikin voima. Kohtaamisessa."

Jos Sandén saisi valita, hän esittäisi nopeatempoisia ja iloisia yhteislauluja. Luodakseen kontrasteja.

"Koska laulan itse surullisia, hitaita kappaleita pidän yhteislauluista, joista yleisö syttyy. Iloisia, kevyitä ja meneviä. Esimerkiksi ”En jävel på kärlek” tai ”Ooa Hela Natten”. Niissä ei tarvitse syventyä tunteisiin vaan saa nauttia ja iloita."

”Intensiivinen kesäkiertue”

Jos haluat kuulla Molly Sandénin kappaleita livenä hän tekee parhaansa ettet pettyisi. Hänen kaksi konserttiaan Suomessa peruttiin, mutta hän viettää kuitenkin valtaosan kesästään tien päällä ja lavoilla.

"Kiertue on intensiivinen ja miltei asun bussissa läpi kesän. Joten tervetuloa juhlistamaan onnetonta rakkautta tai tanssimaan pois kaikki ongelmasi."

Hänen muistonsa aikaisemmista konserteista Suomessa ovat lämpimät.

"Suomalaisyleisö on niin lämmin ja pistää itsensä likoon. Minulla ei ole ollut huonoa konserttia Suomessa, ikinä. Teillä on mukava asenne. On lupa ottaa tilaa, hurrata tai tanssia ja tuntuu, että ihmiset ottavat rennommin."

Kiertueen ohella hän toivoo voivansa nauttia kesäpaikallaan Öölannissa, joka on hänelle rakas.

"Siellä saan rauhaa. Se on ollut elämäni ainoa turvallinen paikka, johon olen voinut palata. Olla rannalla, siinä maisemassa ja rauhassa, siinä paras tapa viettää kesää."

Onko sinulla jokin rituaali ennen esiintymistäsi?

"Se klassinen, että tuntee koko kropaassa olevansa mukana. Teen hyppyjä, punnerruksia tai vastaavaa. Sitten vedän henkeä ja astun lavalle, lauluun kuuluvassa tunnelmassa. Ja välittää oikean sanoman."

Illan valmistelut ovat ilmeisesti jo käynnissä. Jaksossa esiintyvät myös Ann-Louise Hanson, Bishara ja Lamix.

Ann-Louise Hanson.
Ann-Louise Hanson. Ann-Louise Hanson. Kuva: SVT / Janne Danielsson Yle TV1,Allsång på Skansen,Ann-Louise Hanson
Bishara.
Bishara. Bishara. Kuva: SVT / Janne Danielsson Yle TV1,Allsång på Skansen,Bishara Morad

Ruotsinkielinen teksti: Daniel Nylund
Suomennos: Eva Lamppu

Allsång på Skansen 2019

Allsång på Skansen esitetään suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä ja Areenassa tiistaisin kahdeksan viikon ajan klo 21.00 alkaen 25.6.2019. Areenassa ohjelma on katsottavissa vain suorana lähetyksenä.

Lähetyksen selostaa suomeksi Christian Bertell. Jos haluat katsoa ohjelmaa ilman suomenkielistä selostusta valitse kieleksi ruotsi.

Keskustele
  • Lokakuun Riemulauluissa Antti Kleemolan musiikkia

    Lokakuun Riemulaulujen teemana on Sun puolella.

    Sun puolella -Riemulauluissa 24.10. klo 10 Lahden Gospelkuoron valoisa ja voimakas soundi yhdistyy Kleemolan tarinallisiin kappaleisiin. Ohjelmassa keskustellaan erityisesti nuorten auttamisesta ja siitä, mikä luo toivoa elämän heikkoina hetkinä.

  • Mika Ihamuotila aloittaa Toivomus-keskustelusarjan uuden kauden

    Toivomus-keskustelusarja TV1:llä 2.9.2021 alkaen

    Keskustelusarjan Toivomus (En önskan) uuden kauden aloitusjaksossa Mika Ihamuotila kertoo sairastumisestaan, joka rohkaisi hänet vaihtamaan alaa. Sarjan neloskausi esitetään Yle TV1:llä 2.9.2021 alkaen.

  • Trauma - henkirikoksen jäljet kertoo rankoista henkirikoksista uhrien omaisten äänellä

    Yle Areenassa 30.8. ja Yle TV1:llä 5.9. alkaen

    Trauma – henkirikoksen jäljet on kahdeksanosainen sarja ihmisistä, jotka ovat menettäneet läheisensä yllättäen mielivaltaisen henkirikoksen uhrina. Jokainen tarina elämästä trauman jälkeen on henkilökohtainen ja omanlainen. Sarjan juontaja Jere Tiihonen kuljettaa katsojaa rankkojen kertomuksien läpi. Sarjaa esitetään Yle TV1:ssä sunnuntaisin 5.9. alkaen. Yle Areenasta kaikki jaksot voi katsella jo 30.8. alkaen.