Hyppää pääsisältöön

Sitten kun lopetat somen käytön – alat pestä vessaa

Nainen iloitsee kukkaniityllä.
Nainen iloitsee kukkaniityllä. Kuva: pixabay @stocksnap nainen

Sometauko ei tutkimuksen mukaan saa ihmisiä kirmaamaan kukkakedoilla elämästään nauttien.

Sitten kun lopetat somen käytön alat käydä pitkillä kävelyillä maaseudun rauhassa, viettää laatuaikaa perheesi kanssa, ja kirjoitat vihdoinkin sen romaanin, josta olet pitkään haaveillut. Teet sitä, mitä haluat, olet onnellinen ja nautit elämästä tässä ja nyt.

Tällaiset käsitykset kuulostavat liiankin kauniilta ollaakseen totta. Pienimuotoinen yhdysvaltalaistutkimus näyttäisi vahvistavan epäilyt. "Mihin aika menee?" -otsikoituun tutkimukseen osallistui 135 aikuista, joiden keski-ikä oli 26,4 vuotta. Tutkimus kesti 28 päivää. Osa oli ilman sosiaalista mediaa vain osan aikaa, toinen kokonaan, kolmas jatkoi somen käyttöä kuten ennenkin.

Ihmiset, jotka olivat lopettaneet sosiaalisen median käytön viettivät edelleenkin eniten aikaa netissä – nyt vain eri sivustoilla surffaten. Toiseksi eniten somen käytöltä vapautunutta aikaa käytettiin työn tekemiseen. Somettaminen vapautti aikaa myös ruoan laittamiseen ja siivoamiseen sekä lasten hoitamiseen. Romaanin kirjoittamista tai kukkaniittyjä ei mainittu.

Some on pakopaikka ikäviltä velvollisuuksilta

Olivatko siis netissä surffailu, töiden tekeminen, taloustyöt ja lasten hoitaminen sitten niitä asioita, joita koehenkilöt halusivat sosiaalisen median käytön sijasta tehdä?

Tätä selvitettiin tutkimuksessa siten, että koehenkilöt pitivät päivittäin kirjaa ajankäytöstään ja siitä, tuntuiko kulloinenkin ajanviete vaikuttavan omaan hyvinvointiin sekä päivän laatuun positiivisesti, neutraalisti tai negatiivisesti.

Sosiaalisen median käyttö vei tuntemukset päivän laadusta miinuksen puolelle. Mutta kiinnostavaa kyllä, myös se ajanviete, joka tuli somen käytön tilalle teki päivän laadusta negatiivisen tai korkeintaan neutraalin.

Toisin sanoen aika joka kului töitä tehden, nukkuen, ruokaa laittaen ja siivoten ei ennalta-arvattavasti ollut "laatuaikaa". Netissä surffaamiseen ja lasten hoitamiseenkin käytetty aika teki päivän laadusta neutraalin. Varsinaisia tähtihetkiä ei somen käytön lopettaminen elämään näyttänyt tuovan.

Tutkijoiden mukaan käytämmekin sosiaalista mediaa vältelläksemme ikävältä tuntuvia velvollisuuksia. Kun somen käyttöön ei anneta mahdollisuutta, on tartuttava imurin tai vessaharjan varteen ja tehtävä se, mikä on tehtävä.

Lisätutkimuksia kaivataankin vielä siitä, mikä lopulta saa ihmisen tekemään sitä, mitä on aina halunnut.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede