Elämä on perustavanlaatuisesti arvaamatonta ja epäoikeudenmukaista. Sen Hilkka Olkinuora ymmärsi jo varhain. Hänen elämäänsä on mahtunut myös paljon valoa ja onnea.
Turvallinen lapsuusympäristö muuttuu äkisti, kun Hilkka Olkinuora on 8-vuotias. Kaksi univormupukuista miestä tulee eräänä iltana heidän kotiovensa taakse. Hilkan isä on kuollut lento-onnettomuudessa.
– Kuulin aikuisten itkevän suljetun oven takana, mutta minua ei otettu sinne mukaan. Lasten kuului olla nätisti.
Myös lapsen olisi saatava surra
Olkinuora meni piiloon leveälle ikkunalaudalle verhon taakse. Hän joutui ponnistelemaan surun rämeikön läpi yksin.
– Myöhemmin ymmärrän miten väärin minulle tehtiin. Ketään ei saa syrjäytttää surusta. Mutta sitä en tiennyt silloin kun olisi pitänyt, ikkunaverhon takana. Kun minusta tuli pieni, yksinäinen aikuinen yhdessä yössä.
Isän kuoleman jälkeen kaikki muuttui. Hilkka Olkinuoran oli hyväksyttävä elämän perustavanlaatuinen epäoikeudenmukaisuus ja arvaamattomuus.
– Kun on menettänyt kaiken, ei enää pelkää menettävänsä mitään.
Olkinuoran lapsuuden elämään kuului myös fyysinen kurinpito.
– Kotona on hiljaista. Odotan oven käyvän. Olen kymmenvuotias, ja vapisen pelosta. Katseeni on kiinnittynyt ovenkarmissa olevaan vitsaan. Kun äiti tulee kotiin, saan taas piiskaa.
Kurittaminen, käskeminen ja kontrollointi oli osa elämää. Pahinta oli olla tottelematon.
– Kasvoin siihen naisjoukkoon, jonka koko aikuinen elämä kului kiltteydestä pois rimpuilemiseen. Me, sodanjälkeiset naiset olimme raatajia ja suorittajia. Olimme vastuussa toisista, mutta vailla valtaa itsemme suhteen.
– Joskus, elämän puolivälissä, me havahduimme. Miten monta vuotta olen elänyt jonkun muun elämää? Koska on minun vuoroni olla minä?
Rakkaus lapseen on hurjaa ja pitelemätöntä
– Minusta tuli vaimo, montakin kertaa. Ja useamman lapsen äiti kuin luulin.
Hilkka Olkinuora toteaa, että ihmiskunta olisi jo kuollut sukupuuttoon, jos vanhemmat tietäisivät, miten pelottavan haavoittuvaksi ihminen tulee kun hän tulee isäksi tai äidiksi.
– Toisaalta ei ole vahvempaa kuin lastaan suojaava emo. Samalla kuitenkin tiedän, että en voi elää lapseni puolesta.
Outo ja onnekas seitsemänkymppinen
Olkinuora naurahtaa kaiketi olevansa terveydenhoidon kummajainen, koska hänen ei vielä tarvitse käyttää lääkkeitä.
– Kun tapaamme ystävättärien kesken, pidämme ensin vaivavartin. Silloin kukin saa kertoa kremppansa, sitten avataan skumppa ja päästään asiaan.
Hilkka Olkinuora on suostunut haurastumiseen ja tietoon tämän elämän loppumisesta.
– Ikääntyessään tulee tuskallisen tietoiseksi siitä, että elämä kestää vain niin kauan kuin tämä ruumis jaksaa, ja että se näyttää väsyvän.
– Omaan kehoon kehittyy merkillinen, haikean hyväksyvä rakkaussuhde. Olemme yhdessä viimeisellä matkallamme.
Hämmästys polun päättymisestä
Nuorena elämä tuntuu loputtomalta ja on kiire. Ja yhtäkkiä koittaa elämän keskivaihe ja lopun alku.
Kuolema sinänsä ei pelota, mutta Hilkkaa pelottaa ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden menettäminen.
– En tiedä, miten kestän kivut, kovat otteet ja sen, että minusta puhutaan ja päätetään selkäni takana ja pääni yli.
– Elämän merkitys on siinä, mitä hyvää olemme saaneet aikaan toinen toistemme elämässä. Pienikin liekki riittää karkoittamaan suurenkin pimeyden. Onni on sitä, että on saanut olla se valo.
Ohjelmasarja Kutsuvieras lähetetään Yle Radio Suomessa joka arkipäivä klo 13.02. Uusinta keskiyöllä.
Katarina Blomqvist
Ohjelman musiikki
Eija Ahvo: Miss’ soutaen tuulessa
Bruce Springsteen: No Surrender
Irina: Sateenkaariunet
Marlene Dietrich: Sag mir wo die Blumen Sind
Arja Saijonmaa: Sinä seisoit silloin ikkunassa
Björn Afzelius: Ljuset
Johann Sebastian Bach: Kantaatti BWV 147
Kuuntele ja lataa Kutsuvieras-podcasteja Areenassa
Kutsuvieraat kesällä 2019: Pekka Ruuska, Saara Aalto, Maarit Feldt-Ranta, Jari Sinkkonen, Salla Simukka, Mika Anttonen, Sirpa Kähkönen, Kari Enqvist, Tiina Jauhiainen, Miki Liukkonen, Minna Tervamäki, Pata Degerman, Päivi Lipponen, Henrik Dettmann, Heli Vaaranen, Risto Pelkonen, Mimosa Willamo, Kauko Röyhkä, Hilkka Olkinuora ja Peter Vesterbacka.
