Säveltäjä Kaija Saariaho: "Inspiraatiota täytyy oppia ohjelmoimaan"

Säveltäjä Kaija Saariaho on eri elämänvaiheiden myötä oppinut ohjelmoimaan inspiraatiota, sillä säveltäminen on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä. Se on hänelle elämän tarkoitus, sillä ilman säveltämistä elämä valuu hukkaan.

Kuusi kuvaa säveltäjä Kaija Saariahon elämästä

Musiikki tuli Kaija Saariahon elämään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vanhemmat antoivat esikoisensa leikkiä perheen isolla radiolla, sillä hän sairasteli pikkulapsena paljon. Radiosta tuli hyvin rakas, koska hän pystyi itse kanavia vaihtamalla valitsemaan mieleistään musiikkia.

Kun vanhemmat vuorostaan kuuntelivat levysoittimella italialaista Lazarella-nimistä iskelmäkappaletta, se oli herkkäkorvaiselle Kaijalle yhtä kärsimystä. Syynä ei ollut vain musiikki, vaan ehkä ennen kaikkea se, että hän ei itse pystynyt vaikuttamaan musiikin valintaan.

Helsingin Käpylässä varhaislapsuutensa asunut Laakkosen perheen esikoinen Kaija viihtyi hyvin aravatalon olohuoneen suuren ikkunan ääressä. Sieltä hän pystyi seuraamaan pihalla leikkiviä lapsia. Mutta kun hän täytti seitsemän vuotta, perhe muutti Kulosaareen.

- Se oli minulle suuri järkytys. Itkin ja vaadin vanhemmiltani päästä takaisin Sofianlehdonkadun kotiin, Kaija Saariaho muistelee.

Hajamielinen koululainen unohti laukkunsa usein ratikkaan

Vanhemmat laittoivat taiteellisesti lahjakkaan lapsensa Helsingin Rudolf Steiner -kouluun. Matka Kulosaaresta Meilahteen sujui raitiovaunulla. Hakaniemessä täytyi toki vaihtaa raitiovaunua.

- Olin lapsena hyvin hajamielinen, ja koululaukku unohtui useamman kerran ratikkaan. Onneksi kuljettajat oppivat tuntemaan minut ja laittoivat laukkuni Hakaniemessä aina säilöön, kuvailee Saariaho koulumatkojaan.

Koulun musiikinopettaja huomasi Kaijan musikaalisuuden ja kehotti äitiä laittamaan tyttärensä viulutunneille.

- Ensimmäinen viuluopettajani oli kyllä legendaarisen surkea, muistelee Kaija Saariaho muusikon alkutaivaltaan.

Nuori Kaija toivoi kuitenkin kovasti pianoa kotiinsa. Hän oli tätinsä luona saanut kokeilla urkuharmonia ja oli ihastunut sen mahdollisuuksiin.

- Kerran kun sitten palasin lomalta kotiin, niin meille oli ostettu piano, ja kirjoitin päiväkirjaani: ”Meinasin melkein lentää selälleni, koska kotona oli piano!”, hän muistelee hymyssä suin.

Säveltämistä kohden oli mentävä

Saariaho kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Rudolf Steiner -koulusta vuonna 1972. Ensin hän pyrki ja pääsi opiskelemaan graafiselle linjalle Taideteolliseen oppilaitokseen, joka nykyisin on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Musiikin opintojaan hän jatkoi Helsingin konservatoriossa. Hän opiskeli ensin pianonsoittoa, mutta lopulta pääinstrumentiksi vaihtuivat urut. Lisäksi Saariaho opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä.

Grafiikan opinnot saivat jäädä, kun Kaija Saariaho pyrki ja pääsi Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikin teoriaa ja sävellystä. Siellä hän päättäväisesti hakeutui Paavo Heinisen sävellysoppilaaksi.

- Säveltäminen oli ollut aktiivinen harrastus 11-vuotiaasta lähtien. Ongelmana silloin oli se, että piano oli olohuoneessa ja äiti, joka oli kotirouva, halusi kuunnella soittoani. Siihen ei sitten sopinut sävelten hapuileminen, kertoo Kaija Saariaho.

Mutta omassa huoneessaan hän saattoi hapuilla omia säveliä kitarallaan.

- Muistan vielä joitakin sävellyksiä siltä ajalta. Sitten luin Mozartin elämänkerran ja huomasin, että hän oli saman ikäisenä sävellyksissään jo ihan muissa sfääreissä. Totesin, ettei minun kannata säveltää, sillä en inhoa mitään muuta kuin keskinkertaista musiikkia, kuvailee Saariaho säveltämisensä alkutaivalta.

Elämä valuu hukkaan jos ei sävellä

Hän ei pitänyt itseään tarpeeksi lahjakkaana ja koki olevansa aivan liian ujo esiintymään. Kukaan ei myöskään kertonut hänelle, että asioita voi aina opiskella. Musiikki oli hänelle äärettömän tärkeää, mutta hän koki olevansa siinä vain huono palvelija. Lopulta voimakas identiteettikriisi pakotti hänet valitsemaan.

- Näin tiimalasin, joka oli elämäni, ja sen hiekan, joka valui siitä kapeasta raosta. Jokainen valuva hiekanjyvä oli kuin elämäni, joka vain kului, enkä yrittänyt tehdä sitä mitä todella halusin, joka oli se säveltäminen - se oli kuin hukattua elämää, kuvailee Saariaho nuoruuden kriisiään.

Säveltäminen on sittemmin kuljettanut Kaija Saariahoa ympäri maailmaa. Opintojensa jälkeen hän päätyi ensin jatko-opiskelijaksi Saksaan ja suoritti Freiburgissa sävellysdiplomin. Samana vuonna eli 1982 hän pyrki Pariisiin tietokonemusiikin kursseille. Kursseilla hän tutustui tulevaan mieheensä, säveltäjä ja opettaja Jean-Baptiste Barrièreen.

Jean-Baptiste ja Kaija avioituivat vuonna 1984 ja ovat siitä lähtien asuneet Pariisissa. Myös lapset, ohjaaja-dramaturgi Aleksi ja viulisti Aliisa, ovat syntyneet siellä. Vanhemmuus ja äitiys muuttivat Kaija Saariahoa, vaikka työnteko ei muuttunut.

- Olin suhteellisen vanha äiti ja olin elänyt jo musiikkini kanssa varsin tiiviisti. Lapsen kanssa minun oli opittava ohjelmoimaan inspiraatiota toisella tavalla. Vaikka lapsi oli yötä päivää läsnä, niin itse työnteko ei muuttunut, sanoo Saariaho.

Lasten ja muun muassa näiden koulujen kautta hänelle syntyi myös realistisempi suhde Ranskaan. Säveltäjää oli aikaisemmin kuitenkin varoitettu synnyttämisen mahdollisista vaikutuksista säveltämiseen.

- Saksassa sävellyksenopettajani sanoi minulle, että älä koskaan hanki lapsia, sillä lapset vievät kaiken älyn. Lasten synnyttämisen jälkeen et pysty säveltämään muuta kuin kehtolauluja. Ja kun katsoin häntä epäuskoisena, hän totesi, että on nähnyt sen tapahtuvan.

Saariaho jätti opettajan sanomiset omaan arvoonsa. Esikoisen synnyttyä hän päinvastoin innostui suunnittelemaan viulukonserttoja ja vokaalimusiikkia. Hänen musiikkinsa muuttui myös melodisempaan suuntaan.