Hyppää pääsisältöön
Kotiensa vangit
Kotiensa vangit

Poliisi tutkii suomalaisen rakennusyhtiö Siscon toimia. Entiset työntekijät kertovat MOT:lle järjestelmällisistä laiminlyönneistä rakentamisen laadussa, ja rakennusvalvojat kokevat tulleensa painostetuiksi. Asukkaat pelkäävät, että korjauskustannukset jäävät heidän kontolleen.

– Ei kiinnosta vittuakaan, missä käytte suihkussa. Voit imeä itseäsi.

Tällaisen vastauksen Tuomo Ylänne kertoo saaneensa rakennusyhtiöltä, kun hän kysyi uudessa asunnossaan ilmenneistä vioista. Halventava kommentti ei kuitenkaan tullut yllätyksenä. Ei sen jälkeen, mitä perhe ehti kokea edellisten kuukausien aikana.

Satu Mustonen ja Tuomo Ylänne olivat säästäneet vuosia rahaa haaveilemaansa omistusasuntoa varten. Lopulta sellainen löytyi Vantaalta Sipoonkorven kansallispuiston vierestä. Muuttamaan päästiin viime maaliskuussa.

Vain kaksi päivää muuton jälkeen asunnossa alkoi paljastua vakavia ongelmia.

Perheen poika kävi suihkussa, ja sen jälkeen asunnossa oli ympäriinsä savisilta näyttäviä jalanjälkiä. Äiti kävi katsomassa kylpyhuonetta ja näki, kuinka lattialaattojen saumaukset valuivat viemäriin. Seinälaatoista saumaus pölisi pois kuin liitutaulusta.

Asunnon rakentanut yritys tuli korjaamaan kylpyhuonetta. Kun perhe palasi kotiin, oli koko asunto täynnä valkoista, hienojakoista rakennuspölyä. Remontti oli tehty ilman minkäänlaista osastointia tai pölysuojausta.

– Sain voimakasta hengenahdistusta ja muu perhe kärsi kovasta päänsärystä, Satu Mustonen sanoo.

Tämä oli kuitenkin vasta painajaisen alku. Rakennusyhtiön kanssa käytävästä taistelusta alkoi purkautua vyyhti, jossa on ollut uhreina mahdollisesti satoja suomalaisia asunnonostajia.

Siscon rakentama kohde Vantaalla.
Siscon rakentamia rivitaloasuntoja Vantaalla. Useissa yhtiön kohteissa on paljastunut vakavia ongelmia rakentamisen laadussa. Siscon rakentama kohde Vantaalla. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,jouni munukka

Kuvion ytimessä on vuonna 2008 perustettu Sisco Oyj -niminen rakennusyhtiö.

Se on valmistanut puutaloja, jotka rakennetaan tehtaalla mahdollisimman valmiiksi moduuleista ja elementeistä. Ideana on ollut se, että näin rakentamisesta tulee nopeaa, ekologista ja ennen kaikkea kohtuuhintaista. Moni Siscon asiakas on ensimmäisen asuntonsa ostanut lapsiperhe.

Viimeisen viiden vuoden aikana Sisco on rakentanut kiivaasti sekä omistus- että vuokra-asuntoja ympäri Uuttamaata. Vantaalle, Sipooseen, Järvenpäähän, Klaukkalaan ja Porvooseen on valmistunut yhteensä noin tuhat asuntoa. Vuonna 2017 Sisco-konsernin liikevaihto oli 52 miljoonaa euroa.

Julkisuus on ollut positiivista: yhtiöstä on maalattu kuvaa tehokkaana, ympäristöystävällisenä ja innovatiivisena puutalorakentajana.

Julkisivun takaa paljastuu kuitenkin jotain paljon rumempaa.

Havainnekuva leikkialueesta.Siscon rakentaman kohteen pihaa.
Havainnekuvassa asuntoja markkinoitiin viihtyisällä lasten leikkipaikalla. Kiipeilyteline vaihtui kuitenkin minikokoiseen hiekkalaatikkoon. Kuva: kuvakaappaus sivustolta etuovi.com, Janne Järvinen / Yle

Useissa Siscon kohteissa on ollut pahoja ongelmia rakentamisen laadussa. Esimerkkejä on lukuisia.

Siscon rakentamalla asuinalueella oli jätetty asentamatta satoja metrejä salaojaa, jonka on tarkoitus pitää rakennuksen perustukset kuivina. Ongelmat salaojituksessa ja hulevesien ohjaamisessa johtivat siihen, että talojen viemäriputket jäätyivät talvella.

Yhtiö on myynyt asuntojaan A-luokan energiatodistuksella, vaikka todellisuudessa luokitus on ollut huonompi.

Asukkaat ovat raportoineet vinoista lattioista ja ovista, joista tulee talvella lumet sisään.

Routaeristeitä on puuttunut.

Rakennusvalvojat kertovat, että Sisco on painostanut heitä hyväksymään asuntojen käyttöönottotarkastuksen, vaikka työt ovat olleet pahasti kesken.

Lämmitysjärjestelmissä on ollut vakavia ongelmia. Siscon kohteeseen viime vuonna muuttanut asukas kertoo, että hänen asunnossaan lämmitys ei toiminut lainkaan viime syystalvella.

– Asuimme kuukauden kylmässä kämpässä. Meillä oli 14 astetta lämmintä. Lämmitimme kämppää kynttilöillä ja teimme paljon uuniruokia, asukas sanoo.

Lämmitys saatiin kuntoon, mutta kaikki muut korjaukset ovat tekemättä.

– Kun nimet olivat paperissa, niin parin viikon ajan sai rakentajaan yhteyden. Sen jälkeen ei mitään. Ei tämä kivalta tunnu, kun ajatteli, että ihanaa päästä uuteen kotiin.

Yhdessä kohteessa Porvoossa lämmitysjärjestelmä toimi niin, että talviyönä huoneessa oli 28 astetta lämmintä.

Valokuvia rakennusvirheistä Siscon kohteissa.
Lukuisissa Siscon rakentamisessa kohteissa asukkaat ovat valittaneet siitä, että pihatyöt on jätetty täysin viimeistelemättä. Valokuvia rakennusvirheistä Siscon kohteissa. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,rakennusvirheet,jouni munukka

Tällaiset ongelmat eivät itsessään ole täysin poikkeuksellisia. Uudisrakentamisessa rakennusyhtiöille sattuu usein virheitä.

MOT on haastatellut juttua varten useita rakentamisen ammattilaisia, jotka ovat perehtyneet Siscon kohteisiin. He haluavat pysyä jutussa nimettöminä, sillä eivät halua tulla yhdistetyksi yhtiöön mitenkään. Haastateltavat pitävät poikkeuksellisena sitä, kuinka usein samat virheet toistuvat Siscon eri kohteissa.

Vielä poikkeuksellisempaa on se, millä tavalla Sisco on reagoinut ongelmiin.

Rakennuttaja on vastuussa rakentamisen aikana syntyneistä virheistä, joita voidaan kartoittaa esimerkiksi asukkaiden keräämillä vikalistoilla. Useissa taloyhtiöissä Sisco on laiminlyönyt täysin sen vastuulle kuuluvat takuu- ja vuosikorjaukset.

Joissakin tapauksissa yhtiö on saapunut korjaamaan kaikkein akuuteimmat viat, mutta kadonnut sen jälkeen. Asukkaat eivät ole lukuisista yrityksistä huolimatta tavoittaneet ketään yhtiön edustajaa, kun ongelmia on ilmennyt.

Kukaan ei vastaa puheluihin tai sähköposteihin.― Tarkastusinsinööri Tuire Sulkava

Yhtiön toimintatavat ovat herättäneet hämmästystä myös useiden kaupunkien rakennusvalvonnassa. Rakennusvalvojat kertovat, että Sisco on painostanut heitä hyväksymään asuntojen käyttöönottotarkastuksen, vaikka työt ovat olleet pahasti kesken. Käyttöönottotarkastuksen mentyä läpi talon ostaneet voivat muuttaa asuntoihinsa.

Sisco on myös toistuvasti poikennut rakentamislupavaiheessa esittämistään suunnitelmista ja piirustuksista. Klaukkalassa se rakensi yhden kohteen katot kaavan vastaisiksi ja vaati sen jälkeen rakennusvalvonnalta poikkeamispäätöstä. Lupaa ei herunut, vaan loppukatselmus on kohteessa edelleen pitämättä.

Yksityiskohtia Satu Mustosen ja Tuomo Ylänteen kylpyhuoneen rakennusvirheistä.
Kun Mustosen ja Ylänteen kylpyhuoneen seinälaattoja revittiin korjausyritysten aikana irti, vahingoittui samalla vesieriste ja alla oleva puupinta. Kylpyhuoneen kunnollinen remontointi saattaa maksaa jopa 15 000 euroa. Yksityiskohtia Satu Mustosen ja Tuomo Ylänteen kylpyhuoneen rakennusvirheistä. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,sisco oy

Satu Mustosen ja Tuomo Ylänteen kylpyhuoneen seinälaatoista osa revittiin korjaustöiden yhteydessä irti. Paljastui, että laattojen alla oleva vedeneristyskerros on levitetty suoraan kiinni kylpyhuonemoduulin puupintaan.

Tämä on poikkeuksellinen ratkaisu. Puu laajenee ja kutistuu lämpötilan vaihteluiden myötä, jolloin riskinä on se, että seinässä oleva vesieriste repeää. Tällöin kosteus voi päästä piilevästi imeytymään puurakenteeseen ja alkaa mädättää sitä. Seurauksena puusta voi alkaa levitä mikrobeja sisäilmaan.

Uusi koti ja valmiiksi hajalla. Kuka suojelee kuluttajaa? A-studiossa vieraana Nina Konu Kilpailu- ja kuluttajavirastosta ja Puuinfon toimitusjohtaja Mikko Viljakainen. YleTV1 kello 21

Kyseessä on kantava seinä, jonka lahoaminen voi vaikuttaa sen kykyyn tukea yläpuolisia rakenteita. Tämä vaatisi kuitenkin laaja-alaista vauriota.

Periaatteessa Siscon käyttämä ratkaisu voi toimia yhtä hyvin kuin perinteisemmät ratkaisut, joissa puun ja vesieristemateriaalin välissä on esimerkiksi vedenkestävä kipsilevy.

Yhtiön pitäisi kuitenkin lain mukaan pystyä osoittamaan, että rakenne täyttää olennaiset tekniset vaatimukset ja että materiaalit ovat yhteensopivia. Vantaan rakennusvalvonta on vaatinut näitä dokumentteja Siscolta kuukausien ajan.

– Todistuksia on pyydetty useaan kertaan. Kukaan ei vastaa puheluihin tai sähköposteihin, tarkastusinsinööri Tuire Sulkava sanoo.

Joka päivä olemme miettineet, mihin kukakin menee pesulle. Eikä tälle ole näkynyt loppua.― Asunnon ostanut Satu Mustonen

Mustosen ja Ylänteen perhe ei ole voinut käyttää uuden asuntonsa kylpyhuoneen suihkua lainkaan, ja he asuivat kuukausia evakossa sukulaistensa luona. Nyt he ovat muuttaneet asuntoonsa, mutta arjen pyörittäminen on vaikeaa.

– Joka päivä olemme miettineet, mihin kukakin menee pesulle. Eikä tälle ole näkynyt loppua.

Koska Sisco ei ole pystynyt esittämään kylpyhuoneen korjaussuunnitelmaa ja korjausyritykset ovat vain pahentaneet tilannetta, on pariskunta pyytänyt ulkopuolisten yritysten arviota siitä, kuinka paljon kunnollinen remontti tulisi maksamaan.

Noin 15 000 euroa, kuuluu karkea arvio. Lopullista hintaa on kuitenkin mahdotonta tietää ennen kuin kylpyhuone on revitty auki.

Perhe käytti kaikki säästönsä asunnon ostoon, eikä saa pankista enempää lainaa. Lakiapuun ja muihin kustannuksiin on huvennut tuhansia euroja.

– Emme pysty kunnolla asumaan täällä, emmekä vuokraamaan toista asuntoa, kun lainaa pitää lyhentää. Tämä on ollut aivan helvettiä, Satu Mustonen sanoo.

Perhe on yrittänyt lukuisia kertoja kaupan purkua ja saada useilta eri viranomaisilta apua. Rikosilmoitus on tehty, mutta poliisi ei aloittanut tapauksesta esitutkintaa.

Väliaikaisratkaisuna toimii nyt taloyhtiön kanssa hankittu suihkukaappi.

Taistelu rakennusyhtiötä vastaan on ollut Tuomo Ylänteelle ja Satu Mustoselle hyvin raskas ja maksanut tuhansia euroja. Heitä huolettaa se, mitä vikoja uudesta asunnosta vielä paljastuu.

Näin juttu tehtiin

MOT on kerännyt juttua varten tietoa haastattelemalla Siscon entisiä työntekijöitä, isännöintitoimistoja, yhtiön kanssa tekemisissä olleiden yritysten edustajia, entisiä ja nykyisiä vastuuhenkilöitä, rakennusvalvojia, asukkaita ja rakennusalan ammattilaisia.

Tietoa on hankittu patentti- ja rekisterihallituksen asiakirjoista, kaupparekisteristä ja oikeuden pöytäkirjoista. MOT on myös saanut haltuunsa muuta dokumenttiaineistoa.

Siitä, kuinka laajaa ja järjestelmällistä Siscon kyseenalainen toiminta on ollut, on vaikeaa saada virallista tietoa. Rakennusvalvonnan edustajat eri kaupungeissa ovat hyvin vaitonaisia ja eri viranomaisselvitykset täysin kesken. MOT on tämän vuoksi poikkeuksellisesti myös siteerannut virkamiehiä ilman heidän nimiään, koska muuten tietoja ei olisi heiltä saatu.

Jutussa siteerattuja asukkaiden kuvauksia asunnoissa ilmi tulleista ongelmista tukevat myös viranomaisten haastattelut ja muut dokumentit. Osa asukkaista ei uskalla kertoa ongelmista nimellään kun korjaustyöt asunnoissa ovat keskeneräisiä.

Kaikissa Siscon kohteissa tai asunnoissa ei välttämättä ole ilmennyt ongelmia.

MOT tavoitteli haastateltavaksi useita Siscon entisiä työntekijöitä. Moni kieltäytyy edes nimettömästä haastattelusta tai taustakeskustelusta, sillä heidän mukaansa yhtiö on jättänyt maksamatta tuhansia euroja palkkaa ja taistelu saatavista on kesken.

Siscon toiminnassa ei ole kyse huolimattomuudesta tai lievistä rakennusvirheistä, vaan systemaattisesta ja epärehellisestä toiminnasta.― Entinen työntekijä

Kaksi entistä työntekijää haluaa kuitenkin kertoa, mistä Siscon toiminnassa on heidän näkemyksensä mukaan kysymys. He kertovat, että luulivat työskentelevänsä rehellisessä yrityksessä, mutta tulivat lopulta toiseen käsitykseen.

– Koskaan ei ole ollut agendaa luoda tästä mitään pysyvää – vaan rakentaa nopeasti, mahdollisimman halvalla, mahdollisimman paljon, ottaa rahat ja laittaa kiska kiinni, entinen työntekijä kertoo.

Hän haluaa pysyä jutussa nimettömänä. Lähteen mukaan Siscon toiminnassa ei ole kyse huolimattomuudesta tai lievistä rakennusvirheistä, vaan systemaattisesta ja epärehellisestä toiminnasta.

– Kustannussyistä jätettiin rakennusvaiheessa tärkeitä asioita kokonaan tekemättä. Pahimmat asiat ovat rakenteen sisäisiä, eikä niitä pysty todentamaan, ennen kuin jotain menee rikki.

Yksi esimerkki ovat asuntojen kylpyhuoneet.

– Siscon käyttämältä puulevy- tai vesieristevalmistajalta ei ole koskaan saatu mitään lupaa käyttää vesieristettä suoraan puupinnalla. Tästä huolimatta näin on tehty, alusta saakka ja joka ikisessä asunnossa.

MOT ei ole pystynyt varmistamaan, kuinka monessa asunnossa kyseistä rakennustapaa on käytetty.

Yksityiskohta Siscon rakentamasta talosta
Alkukesällä Siscolla oli yhä keskeneräinen kohde Porvoon seudulla. Yksityiskohta Siscon rakentamasta talosta Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,jouni munukka

MOT:n haastattelemien lähteiden mukaan Siscoa piti vuosien ajan näpeissään Henry Seppälä -niminen henkilö. Useat eri tahoja edustavat henkilöt kertovat, että Seppälä käytti yhtiössä asemaansa suurempaa valtaa.

Seppälä on tuomittu lukuisista talousrikoksista. Rikokset ovat tapahtuneet 2000-luvun alussa, mutta osa tuomioista on annettu paljon myöhemmin. Hän sai yli kahden vuoden tuomion talousrikosvyyhdissä, jossa rakennusalan yhtiön kautta huijattiin kymmeniä tuhansia yrityksiltä, kuten Nordealta ja Sampolta. Seppälä on tuomittu yli vuoden vankeusrangaistukseen myös toisesta talousrikosjutusta. Vuosiksi 2006–2011 hänet määrättiin liiketoimintakieltoon.

Juttua varten haastateltujen Siscon entisten työntekijöiden ja johtohenkilöiden mukaan vakavat ongelmat rakentamisen laadussa, takuukorjaustöiden tekemisessä ja yhtiön rahankäytössä saivat alkunsa silloin, kun Henry Seppälä käytti yhtiössä suurta valtaa.

Kuvia rakennusvirheraportista.
MOT:n saamasta tarkastusraportista selviää, että palo-osastoivia ovia on tiivistetty tavallisella uretaanilla. Myös ikkunoiden saumauksissa on ollut puutteita. Kuvia rakennusvirheraportista. Kuva: ote rakennusvirheraportista MOT,jouni munukka

Seppälä sanoo MOT:lle työskennelleensä Siscossa suunnittelujohtajana vuoden 2015 alusta 2017 joulukuuhun asti.

Hän kertoo olleensa tietoinen siitä, että useat asukkaat ovat olleet hyvin tyytymättömiä Siscon rakentamisen laatuun. Siscon ongelmat kiteytyivät Seppälän mielestä kahteen asiaan.

– Tyytymättömyys kasvaa siitä, kun asiakaspalvelu ei ole toiminut ja asukkaiden viesteihin ei vastattu. Jos on virheitä, niin sinne on mennyt joku aliurakoitsija korjaamaan ne ja pistänyt vielä pahemmin pieleen.

Hän sanoo johtaneensa suunnittelupuolta, mutta rakennustyömailla vastuussa olivat eri henkilöt.

– Jos suunnitelmissa olleita routaeristeitä ja salaojia ei ole rakentaja laittanut paikalleen, niin vastuuta ei kanna suunnitteluorganisaatio.

Kuka on vastuussa siitä, että vuosi- ja takuukorjaukset on laiminlyöty?

– Minun tehtäväni ei ole syytellä ihmisiä. Sanoin vain sen, että organisaatio kasvoi liian isoksi ja hierarkkiseksi. Kukaan ei enää tiennyt, mitä kenenkin vastuulla on.

Seppälä lähti Siscosta noin vuosi sen jälkeen, kun suomalainen pääomasijoittaja Sentica Partners osti yhtiöstä enemmistön vuoden 2016 lopulla. Sentica toi toimintaan huomattavasti lisää rahaa.

Sentica ei antanut haastattelua. MOT:n tietojen, kuten erilaisten dokumenttien, mukaan Sentican näkökulmasta kuitenkin sen alaisuudessa Siscon toimintaa yritettiin parantaa ja asunnoissa esiintyneitä vikoja korjata.

Siscon toimintakertomuksen perusteella Senticalle tuli ikävänä yllätyksenä se, minkälaisia jälkikorjauksia Siscon aiemmin rakentamat asunnot tulisivat vaatimaan. Korjaukset nielivät yli miljoona euroa, mutta sekään ei riittänyt.

Valtaosa asukkaista on sellaisia, joille kyseessä on ensimmäinen asunto. Nyt heillä on käsissään aikapommi.― Entinen työntekijä

Lopulta vuoden 2019 tammikuussa Sisco jätti Sentican johdolla konkurssihakemuksen. Yhtiön tarina ei kuitenkaan pääty tähän.

Konkurssihakemuksesta selviää, että Siscolla oli huomattava määrä varallisuutta: lähes 11,5 miljoonaa euroa, kun velkoja oli viisi miljoonaa. Likviditeettikriisi eli yhtiön heikko maksuvalmius johti kuitenkin konkurssihakemuksen tekoon.

Pelastaja saapui vain muutama päivä konkurssihakemuksen jälkeen. Permiso-niminen rakennusalalla toimiva suunnitteluyritys osti Siscon.

Permison toimitusjohtajana työskentelee Kimi Vainio, joka on Siscon entinen markkinointijohtaja. Vainio sanoo yllättyneensä siitä, kuinka huonossa kunnossa Permison ostama Sisco todellisuudessa oli.

– Ongelmia oli kaikkialla. Ei vaan aika riittänyt vastata kaikille. Kun ostimme Siscon, niin ensimmäisenä soittivat asuntokauppoihin pettyneet ihmiset, jotka halusivat perua kaupan. Ja näitä puheluita tuli koko ajan. Alkoi selvitä, että yhtiössä on tehty asioita, jotka ovat tutkintapyyntömateriaalia, Vainio kommentoi.

Riita vastuukysymyksistä tiivistyy siihen, että Seppälä ja Vainio syyttävät Siscon ongelmista ja epäselvyyksistä entisiä omistajatahoja ja hallitusta, joiden näkemys asiasta on hyvin erilainen.

Permison myötä kuvioihin palasi Henry Seppälä. Vainio sanoo antaneensa vanhalle työkaverilleen Seppälälle toimeksiannon selvittää, mikä Siscon käynnissä olevien ja keskeneräisten projektien tilanne on.

Seppälä kertoo, että hänen ansiostaan yhtiössä ruvettiin keräämään talteen korjauksiin liittyviä materiaaleja.

Valokuva rakennusryömaalta.
Siscon kesken jääneiden kohteiden valmistuminen on tällä hetkellä täysin auki. Valokuva rakennusryömaalta. Kuva: Janne Jarvinen / Yle MOT,rakennustyömaa,janne järvinen

MOT:n tietojen mukaan Seppälä on kieltänyt työntekijöitä käyttämästä sähköpostia hankalien asiakkaiden kanssa, sillä oikeudessa otetaan huomioon vain kirjalliset todisteet.

Seppälä sanoo, että hän ei ole ollut missään tekemisissä asiakkaisiin liittyvien asioiden kanssa.

Asukkaiden kannalta tilanne on näyttänyt jatkuvan ennallaan myös Permison alaisuudessa: takuukorjauksia ei ole aloitettu, eikä kukaan yhtiöstä tunnu vastaavan asukkaiden tai rakennusvalvojien yhteydenottoihin.

– Määräys oli se, että kaikki takuu- ja vuosikorjauksiin liittyvä materiaali hukataan. Taloyhtiöiden suuntaan esitettiin suurta pelastajaa Permison nimellä. Silti kiellettiin tekemästä yhtään korjaustoimenpidettä, entinen työntekijä sanoo.

Riita vastuukysymyksistä tiivistyy siihen, että Seppälä ja Vainio syyttävät Siscon ongelmista ja epäselvyyksistä entisiä omistajatahoja ja hallitusta, joiden näkemys asiasta on hyvin erilainen.

Asioiden laita on alkanut kiinnostaa nyt myös virkavaltaa.

– Siscon osalta on aloitettu esitutkinta neljässä asiassa – eli niissä on syytä epäillä rikosta, rikoskomisario Leif Malmberg Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta sanoo.

Rikoskokonaisuudessa tutkitaan muun muassa epäiltyjä törkeää velallisen epärehellisyyttä, törkeää kavallusta ja törkeää petosta. Poliisi ei kommentoi tarkemmin keskeneräisten tutkintojen sisältöä.

Jälleen uusi käänne Siscon tarinassa koettiin kesällä. Kimi Vainio sanoo myyneensä Siscon Kim Alapekkala -nimiselle miehelle. Alapekkala on ollut Suomessa liiketoimintakiellossa, joka päättyi viime vuoden joulukuussa.

– Omistan yritykseni kautta Siscon. Pitää paikkansa, en ala sitä kiistämään, Alapekkala sanoo.

Minkä nimisen yrityksen?

– Ulkomaalaisen sijoitusyhtiön, ei sillä tiedolla tee kukaan yhtään mitään.

Kauppakirjasta selviää, että Siscon osakkeista 93 prosenttia omistaa nyt Alapekkalan yhtiö Kulosaari Holding Limited. Yhtiö on kuitenkin Britannian kaupparekisterin mukaan purettu huhtikuussa.

Videolta voit katsoa Tuomo Ylänteen haastattelun.

Kauppakirjasta selviää myös, ettei Siscossa ole pidetty kirjanpitoa lainkaan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sen kuntoon saattaminen ja tilinpäätöksen tekeminen jää uudelle omistajalle.

Otatko sinä nyt vastuun Siscon tekemättä jääneistä töistä?

– En. Sisco Oyj vastaa tekemistään hankkeiden loppuun viennistä itsenäisenä yrityksenä.

Kuka Siscossa on nyt vastuuhenkilönä?

– Toimitusjohtaja.

Toimitusjohtaja Kari Järveläinen ei halunnut antaa haastattelua.

Uusi omistaja on ilmoittanut, että yhtiön selvitystila lakkautetaan. Pankki hakee yhtiötä konkurssiin.

Määräys oli se, että kaikki takuu- ja vuosikorjauksiin liittyvä materiaali hukataan.― Entinen työntekijä

Useiden Siscolta asunnon ostaneiden näkökulmasta tilanne on täysin kaoottinen.

Esimerkiksi käy viime vuonna valmistunut Siscon kohde. Rakennuttaja jätti takuukorjaukset tekemättä ja aurinkopaneelit asentamatta. Pihatie ja ulkorakennukset ovat viimeistelemättä. Energiatodistuksen saamiseksi on anottu lisäaikaa vuoden loppuun.

Sisco omistaa suuresta taloyhtiöstä muutamia myymättömiä asuntoja, joista osan se on vuokrannut eteenpäin.

– Sisco on jättänyt niistä vastikkeita maksamatta, taloyhtiön asukas toteaa huolestuneena.

Taloyhtiö joutuu tällä hetkellä maksamaan Siscolle kuuluvia kuluja. Taloyhtiön talous on kovilla, eikä yritykseen saada yhteyttä.

Taloyhtiöllä on kulut kattava RS-vakuus. Kyseessä on järjestelmä, joka on luotu rakentamisvaiheessa asuntonsa ostavien suojaksi rakennuttajan konkurssin tai rakennusvirheiden varalta. Taloyhtiö on tehnyt Kuluttajariitalautakuntaan kantelun, jossa vaaditaan, että vakuus ei vapaudu rakennuttajalle jatkossakaan.

Yhtiökokouksessa Sisco yritti saada läpi päätöksen siitä, että taloyhtiö vapauttaa RS-vakuudet eli yhtiö olisi saanut rakentamisen aikaiset vakuusrahat takaisin itselleen. Tähän kaikki asukkaat eivät suostuneet.

– Siscon viesti oli se, että koko hommalle käy huonosti, jos vakuuksia ei vapauteta. Silloin se tuntui vain uhkailulta, taloyhtiön asukas sanoo.

Taloyhtiön osakkaiden on vaikeaa saada pankilta RS-rahoja suoraan omaan käyttöönsä virheiden korjaamista varten. Siscon kohteiden kanssa tekemissä olleet rakennusalan ammattilaiset myös arvioivat, että kaikissa tapauksissa RS-rahat eivät välttämättä riitä korjausten ja tekemättömien töiden maksamiseen.

Jos RS-rahat eivät riitä, eivätkä taloyhtiöt saa rahaa rakennuttajan suorituskyvyttömyysvakuutuksesta, lasku voi langeta tavallisille suomalaisille asunnonostajille – mahdollisesti jopa useille sadoille.

MOT:n tiedossa ei ole, onko Sisco saanut joissakin taloyhtiöissä RS-vakuudet vapautettua, vaikka sopimusehtojen mukaisia velvoitteita ei ole täytetty.

Rakennusjätettä
Sisco on jättänyt Vantaan kohteen pihamaalle runsaasti erilaista jätettä, jota se ei ole käynyt siivomassa pois ympäristöviranomaisten vaatimuksista huolimatta. Rakennusjätettä Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,jouni munukka

Todennäköisesti se on ainakin yrittänyt. Kuluttajariitalautakuntaan on tullut käsiteltäväksi 11 Sisco Oyj:tä koskevaa ratkaisupyyntöä: seitsemässä niistä on kyse siitä, että asukkaat ovat vastustaneet vakuuksien vapauttamista.

Taloyhtiö joutuu tällä hetkellä maksamaan Siscolle kuuluvia kuluja.

Siscon kanssa ongelmiin joutuneista asukkaista koko sotku tuntuu loputtomalta jo nyt. Se saattaa kuitenkin olla vasta alussa.

– Lämpöjärjestelmän korjaus on ainoa, mitä on tehty, ja sekin jäi kesken. Huoli on tällä hetkellä se, miten lämmitys toimii ensi talvena, Klaukkalasta asunnon ostanut mies sanoo.

Asukkaiden näkökulmasta huolet tiivistyvät kahteen kysymykseen: Mitä kaikkia virheitä asunnoista vielä paljastuu ajan saatossa? Ja kuinka paljon niiden korjaaminen maksaa?

Näihin kysymyksiin kukaan ei todennäköisesti tiedä tällä hetkellä vastausta.

Siscon entisen työntekijän mukaan läheskään kaikki ei ole vielä tullut ilmi.

– Ihan hirvittävää. Tämä vaikuttaa satojen ihmisten elämään. Valtaosa asukkaista on sellaisia, joille kyseessä on ensimmäinen asunto. Nyt heillä on käsissään aikapommi.

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa Siscosta tai oletko joutunut pulaan tekemättömien takuutöiden takia? Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen jouni.munukka@yle.fi

Videolla Siscon uhriksi joutunut rakennusinsinööri Raimo Rinne antaa haastattelun A-studiolle. Hän osti eläkkeelle jäätyään ensimmäisen muiden rakentaman talon.

A-studio: Uusi koti ja valmiiksi hajalla. Kuka suojelee kuluttajaa? A-studiossa vieraana Nina Konu Kilpailu- ja kuluttajavirastosta ja Puuinfon toimitusjohtaja Mikko Viljakainen. Katso A-studion keskustelu Yle Areenassa.