Hyppää pääsisältöön

Viikon 33 vinkit: Uutta kotimaista komediaa, ruotsalaista nuorisodraamaa ja menestyselokuvia!

Neljä henkilöä seisoo rivissä vierekkäin ja katsoo rivin viimeistä, viidettä henkilöä.
Kellot soi on uusi kotimainen komediasarja Kätevän emännän käsikirjoittajilta! Neljä henkilöä seisoo rivissä vierekkäin ja katsoo rivin viimeistä, viidettä henkilöä. Kuva: Hans Barck/Yle Kuvapalvelu Kellot soi

Viikolla 33 sukelletaan koulumaailman komedialliseen puoleen, kun uusi kotimainen komediasarja Kellot soi alkaa. Luvassa myös Ruotsissa suosiota saavuttanut, uusi nuorisosarja, Vikin, Köpin ja Henkan tiedeohjelman uusi kausi sekä menestyselokuvia, kuten Bruce Willisin tähdittämä jännäri Kuudes aisti. Woodstockin 50-vuotisen historian kunniaksi Teemalla nähdään Suomen ensiesityksessä Woodstock - festivaalin tarina -dokumentti. Myös suosikkisarja Sykkeen ensimmäisien kausien uusinnat alkavat!

Uudessa kotimaisessa ja huippunäyttelijöiden tähdittämässä komediasarjassa Kellot soi seurataan Pisakallion yläkoulun opettajien, rehtorin ja sivistystoimenjohtajan edesottamuksia yhden lukuvuoden ajan. Tuore rehtori Minerva Böhm (Minttu Mustakallio) aloittaa lukuvuoden kaksi viikkoa etuajassa. Rehtorin työt hoituvat vauhdilla enemmän kuin taidoilla, mikä turhauttaa koulun pätevää apulaisrehtoria, Anne Asikainen-Kariluoma-Ståhlbergiä (Laura Malmivaara).

Nousukiidossa urallaan oleva sivistystoimenjohtaja Jukkis (Lari Halme) vie Minervan kanssa koulua kohti Pisa-rankingin huippua huikeilla visioillaan: impataan hometta ilmiöpohjaisen oppimisen kunniaksi! Korvataan opettajat mobiilisovelluksilla! Aloitetaan yritysyhteistyö! Mitä kaikkea kouluvuosi tuokaan tullesaaan, sitä pääsemme seuraamaan maanantaisin Kakkosella. Sarjan voi myös ahmia jo Areenasta kokonaisuudessaan.

Areenan puolella päästään nauttimaan vahvasta nuorisodraamasta Eagles. Sarja kertoo 16-18-vuotiaista nuorista, joiden ystävyys, kilpailu ja rakkaus sekoittuu ankaraan jääkiekkoon ja unelmiin toisenlaisesta tulevaisuudesta. Tänä keväänä Ruotsissa suureen suosioon nousseesta sarjasta on jo tekeillä toinen tuotantokausi, joka nähdään myöhemmin myös Ylellä.

Viki, Köpi ja Henkka - Tieteen armoilla saa tänä syksynä jatkoa uudella kaudella. Suosikkijuontajien populaaritiedesarjassa kaksi tieteen keltanokkaa, Ylex aamushown juontajapari Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio heitetään tieteen maailmaan haastajanaan Yle Kioskin tiedetoimittaja Henry "Henkka" Tikkanen. Lisäksi mukana on stunt-ammattilainen Markku Eklund tiimeineen, joka vastaa siitä, että kundeilla on jotakin, mitä jännittää. Viki ja Köpi eivät koskaan tiedä ennen kuvauksia, mitä tiedetoimittaja Henkka on järjestänyt heidän päänsä menoksi. Luvassa on yllätysten aiheuttamia suuria tunteita sekä aitoa pelkoa ja kauhua.

Elokuussa 1969 sadattuhannet ihmiset kokoontuivat New Yorkin osavaltioon Woodstockiin kolmen päivän musiikkifestivaalille. Woodstock oli paljon enemmän kuin pelkkä konsertti: siitä tuli legenda, jota pidetään 1960-luvun ja koko hippiliikkeen loppuhuipentumana. Upouudessa dokumenttielokuvassa Woodstock - festivaalin tarina seurataan arkistomateriaalin ja mukana olleiden kertomusten kautta viikonlopun tapahtumia.

Viikon aikana nähdään myös roppakaupalla mielenkiintoisia elokuvia, kuten Bruce Willisin tähdittämä Kuudes aisti ja Cannesin vuoden 2016 puheenaiheeksi noussut elokuva Isäni Toni Erdman.

Katso viikon parhaat tv- ja radio-ohjelmien vinkit alta!

MAANANTAI 12.8.

Kellot soi - Uusi sarja alkaa

Yle TV2 klo 21.00, Areenassa jo katalogina
Katso ohjelma Areenassa tästä

Kätevä Emäntä -sarjan kirjoittajat perehtyivät koulumaailmaan. Syntyi 10-osainen komediasarja Kellot soi, jossa seurataan Pisakallion yläkoulun opettajien, rehtorin ja sivistystoimenjohtajan edesottamuksia yhden lukuvuoden ajan.

Tuore rehtori Minerva Böhm (Minttu Mustakallio) aloittaa lukuvuoden kaksi viikkoa etuajassa. Rehtorin työt hoituvat vauhdilla enemmän kuin taidoilla, mikä turhauttaa koulun pätevää apulaisrehtoria, Anne Asikainen-Kariluoma-Ståhlbergiä (Laura Malmivaara). Nousukiidossa urallaan oleva sivistystoimenjohtaja Jukkis (Lari Halme) vie Minervan kanssa koulua kohti Pisa-rankingin huippua huikeilla visioillaan: impataan hometta ilmiöpohjaisen oppimisen kunniaksi! Korvataan opettajat mobiilisovelluksilla! Aloitetaan yritysyhteistyö!

Lukuvuoden lopussa Minervan, Annen ja Jukkiksen valtataistelu saa mielikuvitukselliset mittasuhteet. Kuka kosii ja ketä? Kenestä tulee uusi rehtori ja mihin kouluun, kenestä tulee pisaministeri? Päärooleissa Minttu Mustakallio (Minerva), Laura Malmivaara (Anne), Lari Halme (Jukkis), Sanna-Kaisa Palo (Pirkko), Pihla Penttinen (Virve), Joanna Haartti (Tilli), Elias Gould (Mikko), Hannes Suominen (Heikki), Antti Launonen (Ilari).

Käsikirjoitus Marjo Vento ja Sari Vento. Ohjaajat Lenka Hellstedt ja Olli Ilpo Salonen. Sarjan on tuottanut Ylelle Aito Media Oy, vastaava tuottaja Ella Piesala.

Laura Malmivaara, Minttu Mustakallio ja Lari Halme
Kellot soi. Laura Malmivaara, Minttu Mustakallio ja Lari Halme Kuva: Annamaria Palsi-Ikonen/Teemu Åke / AITO MEDIA OY ohjelmat (radio-tai tv-ohjelmat),Kellot soi

Kuudes aisti - Menestysjännärin uusinta

Yle TV2 klo 21.30, Yle Areenassa katsottavissa 29 päivää klo 06.00 alkaen
Katso ohjelma Areenassa tästä

Menestyneessä elokuvassa palkittu lasten hoitoon erikoistunut psykologi saa potilaakseen 8-vuotiaan pojan, joka väittää näkevänsä kummituksia. Pääosissa Bruce Willis, Haley Joel Osment, Toni Collette, Olivia Williams ja Donnie Wahlberg. Ohjaus: M. Night Shyamalan. (USA 1999)

Poika ja mies (Bruce Willis) juttelevat keskenään
Kuudes aisti. Poika ja mies (Bruce Willis) juttelevat keskenään Kuva: Ron Phillips/Yle Kuvapalvelu elokuvat,Kuudes aisti

TIISTAI 13.8.

Joan Mirón maailma

Yle Teema Fem klo 20.00, Yle Areenassa klo 06.00, katsottavissa 3kk
Katso ohjelma Areenassa tästä

Kolmekymmentä vuotta kuolemansa jälkeen Joan Miró on vakiinnuttanut asemansa taidemaailman universaalina ja genrerajoja rikkovana ikonina. Nyt hänen pojanpoikansa on valmis kertomaan isoisänsä tarinan kaikkine vaiettuine yksityiskohtineen.

Vogue Williams: Pahat tytöt

Yle TV2 klo 21.00 ja Yle Areena
Katso ohjelma Areenassa tästä
(Vogue Willams: Tough Girls) Irlantilainen tv-toimittaja Vogue Williams tutustuu nuoriin amerikkalaisiin vankeihin ja heidän vartijoihinsa Floridassa. Vogue kokeilee naisvangin karua elämää ja haastattelee kuolemantuomion saanutta nuorta naisvankia Emilia Carria. Yhdysvalloissa nuori rikoksentekijä ei välttämättä saa toista mahdollisuutta, vaan koko elämä voi kulua vankilassa vetoomuksista huolimatta.

Vogue Williams seisoo käytävällä sotilaspukuun pukeutuneen miehen kanssa.
Vogue Williams: Pahat tytöt. Vogue Williams seisoo käytävällä sotilaspukuun pukeutuneen miehen kanssa. Kuva: Yle Kuvapalvelu Vogue Williams,Vogue Williams: pahat tytöt

Syke - uusinnat alkavat

Yle TV2 klo 20.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
Syke on ollut kautta aikain yksi parhaista ja menestyneimmistä sarjoista Areenassa. Suosikkidraamaa tehtiin Ylellä neljä tuotantokautta, ja ne ovat edelleen katsottavissa Areenassa.

Tiistaina 13.8. Syke alkaa alusta myös television puolella. Sarjan ensimmäisellä kaudella osastonhoitaja Lenita pohtii reilusti nuoremman Villen ja Johanna huippukirurgi Maxin iskuyrityksiä. Iiriksen kaksoiselämä alkaa paljastua. Päärooleissa: Lena Meriläinen, Tiina Lymi, Leena Pöysti ja Iina Kuustonen. Muissa rooleissa mm. Matti Ristinen, Jarkko Niemi, Antti Luusuaniemi, Jaana Pesonen ja Lauri Tilkanen. Pääkäsikirjoittaja: Petja Peltomaa

Skådespelarna i Yles dramaserie Puls.
Syke. Skådespelarna i Yles dramaserie Puls. Kuva: Yle Bildtjänst Syke (tv-sarja),Sydänääni,Yle TV2

KESKIVIIKKO 14.8.

Viki, Köpi ja Henkka - Tieteen armoilla UUSI KAUSI!

Kaikki jaksot Areenassa klo 00:01. Yle TV2 klo 19.30
Katso ohjelma Areenassa tästä

Suosikkijuontajien populaaritiedesarja jatkuu! Viki, Köpi ja Henkka - Tieteen armoilla -sarjan toinen kausi starttaa 14.8.

Kaksi tieteen keltanokkaa, Ylex aamushown juontajapari Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio heitetään tieteen maailmaan haastajanaan Yle Kioskin tiedetoimittaja Henry "Henkka" Tikkanen. Lisäksi mukana on stunt-ammattilainen Markku Eklund tiimeineen, joka vastaa siitä, että kundeilla on jotakin mitä jännittää.

Viki ja Köpi eivät koskaan tiedä ennen kuvauksia, mitä tiedetoimittaja Henkka on järjestänyt heidän päänsä menoksi. Jokaisessa jaksossa tutustutaan tieteen lainalaisuuksiin käytännön testeissä. Mitä täytyy ottaa huomioon, jos tehdään benji-hyppy avantoon? Voiko 50 vuotta metsässä ruostuneella ammeella seilata Helsingin edustalla vai uppoaako se? Mitä tapahtuu, kun puheentuottajat suljetaan äänettömään tilaan? Kuinka Viki reagoi, kun Köpi ja Henkka tekevät todellisen virtual reality -pornopilan? Luvassa on yllätysten aiheuttamia suuria tunteita sekä aitoa pelkoa ja kauhua. Siksi tällä kaudella ei myöskään vältytä radiosuosikkien Vikin ja Köpin tunteiden yhteentörmäykseltä. Sarja sisältää paljon kirosanoja.

Viki, Henkka ja Köpi seisovat ja katsovat kameraan.
Viki, Köpi ja Henkka - tieteen armoilla. Viki, Henkka ja Köpi seisovat ja katsovat kameraan. Kuva: Yle Kuvapalvelu Tiedeohjelmat (Tv),Viki, Köpi ja Henkka - Tieteen armoilla

Isäni Toni Erdmann

Yle Teema Fem klo 21.50, Yle Areenassa 30 päivää
Katso ohjelma Areenassa tästä

Draamakomedia eksentrisen isän ja urakeskeisen tyttären suhteesta. Isä Toni tekee parhaansa paluttaakseen suhteensa tyttärensä Inesiin, joka mieluummin rakentaisi uraa liikemaailmassa.

Maren Aden elokuva Isäni Toni Erdmann oli Cannesin 2016 suuri puheenaihe. Saksalainen humoristinen draama, joka kilpaili festivaalin pääsarjassa kultaisesta palmusta sai aikaan paljon keskustelua, puolesta ja vastaan. Maren Ade on sommitellut upean elokuvan joka vangitsee isän ja tyttären monimutkaisen suhteen ja kommentoi nykypäivän maailman järjettömyyttä. Uusinta.

Peter Simonischek ja Sandra Hüller elokuvassa Isäni Toni Erdmann
Isäni Toni Erdman. Peter Simonischek ja Sandra Hüller elokuvassa Isäni Toni Erdmann Kuva: Future Film Isäni Toni Erdmann,Peter Simonischek,Sandra Hüller,teeman elokuvat

TORSTAI 15.8.

Dokumenttiprojekti: Raqqan pelastajat (12)

Yle TV1 klo 19.00, Yle Areenassa 12.8. klo 06.00
Katso ohjelma Areenassa tästä

Noin tuhat länsimaalaista taisteli Isisiä vastaan oman henkensä uhalla mm. Raqqan kaupungissa. Moni heistä etsi seikkailua, toiset taas lähtivät sotaan puolustamaan vapautta ja ihmisoikeuksia. Kun tehtävä on suoritettu, miten onnistuu kotiinpaluu - vaikkapa Suomen Oulussa? Alkuperäisnimi: Generation Raqqa: The Untold Story of the Young Westerners Who Defeated Isis

Ulkolinja: Saudinaisten pako

Yle TV1 klo 22.05, Yle Areenassa 12.8. klo 00.01
Katso ohjelma Areenassa tästä

Kasvava joukko saudi-arabialaisia naisia yrittää paeta eri puolille maailmaa perheidensä väkivaltaa ja suljetun yhteiskunnan sääntöjä. Ulkolinja tapasi paossaan onnistuneita saudinaisia Kanadassa. Ohjaus: Pirkko Pöntinen

Saudi-Arabiasta paennut Salwa Zahrani Montrealissa.
Ulkolinja: Saudinaisten pako. Saudi-Arabiasta paennut Salwa Zahrani Montrealissa. Kuva: Ghadi Boustani / Yle henkilökuvat (valokuvat),ulkolinja: saudinaisten pako

PERJANTAI 16.8.

Eagles - Uusi sarja

Yle Areena, kaikki jaksot julkaistaan 16.8.2019 klo 06.00. 8 jaksoa

Areenan tuoreimmassa Summeri-sarjassa seurataan pienen ruotsalaiskaupungin nuorten elämää. Entinen NHL-tähti Mats Kroon muuttaa Bostonista takaisin Ruotsiin vanhalle kotiseudulleen Oskarshamniin perheensä kanssa. Hänen lapsillaan, somevaikuttaja Felicialla ja lätkäkyky Eliaksella, on omat haasteensa sopeutua elämään pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntuvat tietävän toistensa asiat - niin hyvässä kuin pahassakin.

Oskarshamnissa jääkiekko on iso asia, ja Eliaskin haaveilee urasta jääkiekon huipulla isänsä jalanjäljissä. Miten pikkukaupungin lukion pelisäännöt muuttuvat, kun Felicia rakastuu veljensä pahimpaan kilpakumppaniin Ludvigiin? Eagles on vahva nuorisodraama 16-18-vuotiaista nuorista, joiden ystävyys, kilpailu ja rakkaus sekoittuu ankaraan jääkiekkoon ja unelmiin toisenlaisesta tulevaisuudesta. Tänä keväänä Ruotsissa suureen suosioon nousseesta sarjasta on jo tekeillä toinen tuotantokausi, joka nähdään myöhemmin myös Ylellä.

Nuori poika ja tyttö kasvot lähekkäin toisiaan.
Eagles. Nuori poika ja tyttö kasvot lähekkäin toisiaan. Kuva: SVT / Yle Kuvapalvelu draamasarjat,eagles

Hercule Poirot: Varjossa auringon alla

Yle TV1 klo 18.30, Yle Areenassa 30 päivää
Katso ohjelma Areenassa tästä

(Evil Under the Sun/Britannia 2001) Poirot on lomalla pienellä etelärannikon saarella, kun eräs hotellivieraista löytyy surmattuna rannalta. Miksi hän kuoli? N: David Suchet, Hugh Fraser. (U)

Hercule Poirot: Varjossa auringon alla, yle tv1
Hercule Poirot: Varjossa auringon alla. Hercule Poirot: Varjossa auringon alla, yle tv1 hercule poirot: varjossa auringon alla

Leijonasydän

Yle TV2 klo 21.00, Yle Areenassa 7 päivää alkaen klo 00.01
Katso ohjelma Areenassa tästä

Dome Karukosken elokuva uusnatsiporukan johtohahmosta, joka rakastuu kiihkeästi. Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika. Voittaako rakkaus ennakkoluulot? N: Peter Franzén, Laura Birn, Jasper Pääkkönen. Suomi 2013. (U)

Leijonasydän-elokuvan hahmot Teppo Salminen (Peter Franzén) ja Harri (Jasper Pääkkönen).
Leijonasydän. Leijonasydän-elokuvan hahmot Teppo Salminen (Peter Franzén) ja Harri (Jasper Pääkkönen). Kuva: Yle/Jaana Rannikko Yle Areena,Leijonasydän

Pawn Sacrifice – kohtalokas siirto

Yle Teema Fem klo 21.00, Yle Areenassa 14 päivää
Katso ohjelma Areenassa tästä

Nuori amerikkalainen superlahjakkuus Bobby Fischer pelasi Reykjavikissa vuonna 1972 shakin maailmanmestaruudesta venäläistä Boris Spasskia vastaan, ja kamppailu paisui kylmän sodan suurvaltojen yhteenotoksi. Pääosissa Tobey Maguire, Liev Schreiber ja Peter Sarsgaard. Ohjaus: Edward Zwick.

Tobey Maguire i Pawn Sacrifice
Pawn Sacrifice. Tobey Maguire i Pawn Sacrifice Kuva: © 2014 Pawn Sacrifice, LLC.

LAUANTAI 17.8.

Rakkauden tähden Ruotsiin (Till Sverige med kärlek)

Yle Teema Fem klo 18.30, Yle Areenassa 3 kuukautta
Katso ohjelma Areenassa tästä

On tapana sanoa, että rakkaus ei tunne rajoja, mutta onko asia tosiaan niin? Mitä tapahtuu, kun rakastuneen parin toinen osapuoli on kotoisin Ruotsista, toinen jostain muualta, ja pari päättää asettua asumaan Ruotsiin?

Brasilialainen Adelia yrittää löytää paikkansa Sundsvallista Johnin kanssa. Hän ihmettelee, missä kaikki ihmiset ovat. Rasika puolestaan on kotoisin Sri Lankasta ja kaipaa kalakavereitaan. Hänen tyttärensä Linnea ihmettelee, kuinka luku- ja kirjoitustaidoton isä voisi löytää töitä. Haasteita riittää, ja ulkona pyryttää lunta. Kuka senkin luo? Kestääkö rakkaus? Ruotsalainen dokumentti vuodelta 2018

Woodstock: festivaalin tarina - Suomen-ensi-ilta

Yle Teema klo 20.00, Areenassa 90 päivää
Katso ohjelma Areenassa tästä

(Woodstock: Three Days That Defined a Generation, USA 2019) Elokuussa 1969 sadattuhannet ihmiset kokoontuivat New Yorkin osavaltioon Woodstockiin kolmen päivän musiikkifestivaalille. Woodstock oli paljon enemmän kuin pelkkä konsertti: siitä tuli legenda, jota pidetään 1960-luvun ja koko hippiliikkeen loppuhuipentumana. Upouudessa dokumenttielokuvassa seurataan arkistomateriaalin ja mukana olleiden kertomusten kautta viikonlopun tapahtumia. Ohjaus Barak Goodman. Suomen-ensi-ilta. Woodstock täyttää 50 vuotta 15.–17.8.

Kukkasgrafiikalla täytetty kuva Woodstockista.
Woodstock - festivaalin tarina. Kukkasgrafiikalla täytetty kuva Woodstockista. Kuva: PSB/Yle Kuvapalvelu Woodstock,Woodstock - festivaalin tarina

Slow West

Yle Teema Fem klo 21.40, Areenassa 30 päivää
Katso ohjelma Areenassa tästä
Sundancen festivaaleilla palkittu western nuorukaisesta, joka etsii rakastettuaan villin lännen takamailta, apunaan salaperäinen asesankari ja perässään joukko palkkionmetsästäjiä. Pääosissa Michael Fassbender, Kodi Smit-McPhee ja Ben Mendelsohn. Ohjaus: John Maclean. (Uusi-Seelanti/Englanti 2015)

Silas Selleck (Michael Fassbender) ja Jay Cavendish (Kodi Smit-McPhee)
Slow West. Silas Selleck (Michael Fassbender) ja Jay Cavendish (Kodi Smit-McPhee) Kuva: Yle Kuvapalvelu elokuvat,Slow West

SUNNUNTAI 18.8.

Elokuva: Me ollaan parhaita

Yle Teema Fem klo 21.00, Yle Areenassa 30 pv
Katso ohjelma Areenassa tästä

(Vi är bäst!, Ruotsi 2013) Tukholma vuonna 1982. Kertomus Bobosta, Klarasta ja Hedvigistä, kolmesta 13-vuotiaasta tytöstä, jotka kiertävät katuja ja höpöttävät keskenään. He ovat rohkeita, kovapintaisia ja vahvoja ja samalla myös hauraita, hämmentyneitä ja vähän sekaisin. Heidän on pärjättävä omillaan aivan liian varhain. He lämmittävät kalapuikkoja leivänpaahtimessa, kun äiti on viihteellä. He perustavat punkbändin, vaikka heillä ei ole soittimia ja kaikki sanovat, että punk on kuollut. Elokuva erilaisuudesta ja ystävyydestä, joka voittaa kaiken.

Radioteatteri esittää: Olipa kerran Kalliossa

Yle Radio 1 sunnuntaina 18.8.2019 klo 15.00 + Yle Areena
Kuuntele ohjelma Areenassa tästä

Ensilähetys. Olipa kerran Kalliossa on dokumentaarinen fiktio, joka kurkistaa kolmekymppisten kalliolaisten elämiin nuoruuden viimeisen jatkoajan kääntyessä vääjäämättä kohti lopullista aikuisuutta. Pohdinnassa ovat ikäluokan peruskysymykset: Parisuhteet, lapset, kaljuuntuminen, päihteet, avaruus, kauneusihanteet, aika, Rappakaljan säännöt, James Bondin seksismi ja bileisiin lähtemisen sopiva ajankohta. Teksti on dramatisoitu aitojen kolmekymppisten Kalliossa käymien keskustelujen pohjalta. Käsikirjoitus: Riikka Oksanen ja Ilkka Tolonen. Tuottaja: Pekka Savolainen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua