Hyppää pääsisältöön

Jumalanpilkkaaja sorretun puolella – Hannu Salama

Kohuromaanilla kuuluisaksi tullut Hannu Salama rakensi itselleen kirjallisen alter egon. Salama on köyhän puolella, vaikkei köyhä olisikaan parempi kuin rikas.

Hannu Salama (s. 1936) on oikeuden tuomitsema ja presidentin armahtama rentturealisti, joka seikkailee kristillisten hyväkkäiden ja ja poliittisten voimakenttien maailmassa.

Salaman esikoisteos romaani Se tavallinen tarina julkaistiin vuonna 1961, mutta varsinainen kohu nousi Salaman neljännestä kirjasta Juhannustanssit (1964). Se esitteli juurettoman nuorison kesänviettoa niin tuoreesti ja todesti, että sen kirjallisia ulottuvuuksia puitiin oikeusistuimia myöten. Arkkipiispan ja muun moraalin ylläpitokoneiston hermoja koetteli erityisesti Hiltunen-nimisen muuraajan pilasaarna.

"Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee sen yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkielen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta", Hiltunen aloitti saarnansa.

Salama tiivistää: "Jos kirjailija saa aikaan fiktion, jossa osaa valehdella niin hyvin, että lukija on yksityiskohtia myöten sitä mieltä, että tää juttu on tosi, silloin kirjailija on onnistunut. Että silloin hän on myös rehellinen. Kaikki muu, mikä tähän tulee nyt sitten lisäksi, se on merkityksetöntä."

Juhannustansseista sensuroitiin kolmisen sivua ja Salama sai tuomion, josta hänet armahti presidentti Urho Kekkonen. Kohuromaanin jälkeen Salaman kirjalliseksi alter egoksi kasvoi Harri Salminen, jonka elämäntaival muistuttaa monessa Salaman omaa. Salminen on päähenkilönä jumalanpilkkaoikeudenkäynnin aikana syntyneessä romaanissa Minä, Olli ja Orvokki. Siinä Salminen asuu vanhempiensa luona ja suunnittelee Pispala-eeposta, joka sitten Salaman omassa tuotannossa materialisoitui vuoden 1972 romaanina Siinä näkijä missä tekijä. Se toi Salamalle Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.

"Kyllä minä oon yleensä ollut siis köyhän ja sorretun ihmisen puolella. En sen takia, että köyhä ihminen nyt kovin paljon parempi olisi kuin rikas ihminenkään. Saattaa olla paljon viheliäisempi olento. Mutta ei köyhällä ihmisellä ainakaan sitä riistämisen kykyä ole kuin rikkaalla on", Salama sanoo.

Henkilökuvassa rentturealisti Salama matkaa junalla lapsuudenmaisemiinsa Tampereelle, vierailee Pispalan Pulterissa ja haulitornissa ja laulaa työväenmuseon lavalla. Hänet nähdään myös nykyisellä kotiseudullaan itä-Helsingissä kirjoittamassa kantapaikassaan Itäkeskuksen kahvilassa ja katsomassa kuvia itsestään Otavan arkistossa.

"Jaaha, siinä on poikani ja hänen äitinsä ja minun vaimoni. Ai ai kun se olikin nätti tyttö, miksen minä sitä silloin huomannut?" sanoo Salama vuonna 2011 tehdyssä henkilökuvassa.

Ammatti: kirjailija

Suomi on rakennettu kirjoilla. Ammatti: kirjailija -sarja rakentaa kuvan suomalaisesta kirjailijuudesta. Mukana on 32 kirjailijahenkilökuvaa 1920-luvulta syntyneistä 1960-luvulla syntyneisiin, Veijo Merestä ja Kirsi Kunnaksesta Sirpa Kähköseen ja Kjell Westöhön. Kaikki jaksot ovat pysyvästi katsottavina Areenassa.

Sarjan teko alkoi vuonna 1999 ja jatkuu edelleen. Alkuperäisessä työryhmässä olivat ohjaaja Atro Lahtela ja toimittajat Marika Kecskeméti ja J.P. Pulkkinen. Lahtela ohjasi ensimmäiset 25 jaksoa 1999–2007. Sen jälkeen ohjaajaksi tuli Laura Joutsi. Tuottajana on ollut koko ajan Marjaana Mykkänen. Talvella 2020 nähdään kaksi uutta jaksoa: Juha Hurme ja Rosa Liksom.

Sarja sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2003.

Bo Carpelan
Paavo Haavikko
Maikki Harjanne
Pentti Holappa
Kari Hotakainen
Veikko Huovinen
Eeva Joenpelto
Matti Yrjänä Joensuu
Elina Karjalainen
Daniel Katz
Leena Krohn
Kirsi Kunnas
Mauri Kunnas
Sirpa Kähkönen
Leena Lander
Veijo Meri
Aila Meriluoto
Hannu Mäkelä
Reijo Mäki
Kai Nieminen
Lassi Nummi
Outi Nyytäjä
Aulikki Oksanen
Arto Paasilinna
Hannu Raittila
Pirkko Saisio
Hannu Salama
Jari Tervo
Ilpo Tiihonen
Märta Tikkanen
Antti Tuuri
Kjell Westö

  • Ammatti: kirjailija – Hannu Salama. Toimittajat J.P. Pulkkinen ja Laura Joutsi. Ohjaaja Laura Joutsi.
  • Kadonneet: kukko, kirjat, painolaatat ja Daniel Medelplanin maine

    Medelplanin puuaapinen edisti lukutaitoa 1700-luvulla.

    Suomessa oli 300 vuotta sitten samanlaisia huolia kuin tänäänkin: miten sivistää kansaa ja estää lukutaitoa katoamasta? Siksi on syytä muistaa Pälkäneen puuaapista. Käsi pystyyn kuka tietää Daniel Medelplanin? (s. noin 1657 Turku – k. 18. elokuuta 1737 Pälkäne) Pelkään ettei moni, vaikka syytä olisi. Katoavaista on maine ja kunnia?

  • Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!

    Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.

    Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto. Uhan alla olevien lajien määrä on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Noin miljoona eläin- ja kasvilajia, joita ei kohta enää ehkä ole. Eikä se siihen lopu. Lajien kuoleminen sukupuuttoon kiihtyy valtavaa vauhtia. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri