Lenni-Kalle Taipaleen elämän biisi on Chick Corean Spain
Elämäni Biisi -sarjan bändissä soittaa joukko Suomen huippumuusikoita. Yksi heistä on pianisti Lenni-Kalle Taipale, joka on tullut suurelle yleisölle tutuksi lukuisista tv-ohjelmista. Hän on myös soittanut useissa omissa ja muiden kokoonpanoissa, levyttänyt ja esiintynyt sekä Suomessa että ulkomailla.
Lenni-Kalle aloitti soittamisen jo pienenä lapsena, ja suuntautui ensin klassiseen musiikkiin, mutta rakkaus jazziin syntyi 13-vuotiaana. Vuosi oli 1992, ja eräs Lenni-Kallen ystävä kertoi, että pian on April Jazz -festivaali Espoon Tapiolassa, ja siellä soittaa bändi, josta Lenni-Kalle varmasti pitäisi. Lenni-Kalle innostui ja pyysi vanhemmiltaan rahaa, sillä liput olivat kalliita, 175 markkaa kappale. Lopulta ostettiin kaksi lippua kyseisen bändin konserttiin, Lenni-Kallelle ja hänen veljelleen.
Keikalla soitti Chick Corea Elektric Band, ja teini-ikäinen Lenni-Kalle oli haltioitunut. Bändin yhteissoitto oli jotain, mitä hän ei ollut koskaan kuullut aikaisemmin, ja hän mietti miten bändi voi soittaa niin hienosti yhteen, ja niin nopeasti.
Kotimatkalla keikan jälkeen Lenni-Kalle tajusi että hän haluaa soittaa jazzia, ja päätti että hän haluaa ammattimuusikoksi. Ja niin siinä sitten kävi, että Lenni-Kallesta tuli yksi Suomen huippumuusikoista. Ja kimmokkeena kaikkeen toimi Chick Corean keikka, ja Spain, yksi Corean tunnetuimmista kappaleista. Siitä tuli Lenni-Kallen elämän biisi,
Musiikkiviihdeohjelma Elämäni Biisi lauantaisin 14.3.2020 alkaen klo 22.15, katsottavissa myös Areenassa.
Pelaa kotipelejä!
Katsojat pääsevät osallistumaan leikkiin tekemällä oman arvausrivinsä ohjelmaan liittyvällä mobiilipelillä.
Elämäni Biisi -jaksopeliä voi pelata studiovieraita vastaan ohjelman aikana, tai kaveripeliä milloin vain omilla elämän biiseillä.
Pelit löytyvät maksuttomasta yle.fi-sovelluksesta - lataa tämän linkin takaa kännykkääsi sopiva sovellusversio. Jos sinulla on jo yle.fi-sovellus asennettuna puhelimeesi, varmista että se on päivitetty uusimpaan versioon.
Jaa pelituloksesi somessa tunnisteella #elämänibiisi ja voita arvonnassa Elämäni Biisi -kangaskassi.
Lisää ohjelmasta
- Elämäni Biisin jouluspesiaalissa tähtiartistit päätyvät arvuuttelusohvalle – yllätysesiintyjänä Vesa-Matti Loiri
- Mikä on Vexi Salmen rakastetuin kappale? Elämäni Biisi -erikoisjaksossa sukelletaan sanoittajamestarin laajaan tuotantoon
- Ray Charlesin klassikkobiisi teki Erja Lyytisestä blues-kitaristin – Diandran hieno tulkinta auttaa ymmärtämään miksi