Hyppää pääsisältöön

Keskustele toivosta

Kirjailija Mark Mansonin mielestä ihmiset pakenevat omaa merkityksettömyytään erilaiseen viihdykkeisiin ja vääränlaisiin toivonlähteisiin.

Toivoa etsitään hänen mielestään milloin uudenlaisesta dieetistä, milloin uskonnosta tai ideologiasta. Parempaa tulevaisuutta ei niiden avulla kuitenkaan synny.

Mansonin mielestä meidän olisi tunnustettava, ettei meillä ole juurikaan merkitystä ja kohdattava tämän epämiellyttävän totuuden tuoma kipu.

Ja siitä huolimatta meidän on elettävä "ihmisiksi" ja otettava vastuu elämästämme, koska ei ole mitään syytä olla tekemättä niin.

Mitä ajatuksia keskustelu sinussa herättää?

Keskustelu sulkeutuu 18.9.2019.
Keskustele
  • Näyttelijä Taisto Reimaluoto: "Toisten eteen tehty työ kantaa."

    Elämässä runot lääkitsevät ja yhteispeli kannattelee.

    Taisto Reimaluoto on näyttelijänä tulisieluinen oman tien kulkija ja vahva runojen tulkitsija. Useissa elokuvissa, televisiosarjoissa sekä teatteriproduktioissa näytellyt taiteilija kokee että toisten eteen tehdyn työ kannattaa aina. Kajaanin runoviikon esiintyjänä ja johtajana vuodet 2011-2018 toimineelle Reimaluodolle yhteispeli on kaikessa kaiken avain.

  • Keskustele radiolupien jakamisesta!

    Kaupallisen radion lupien jakaminen

    Vuodenvaihteessa alkaa kaupallisessa radiotoiminnassa uusi vaihe, kun kymmenen vuoden radioluvat astuvat voimaan. Suomessa luvat on jaettu ns. kauneuskilpailussa, mutta olisiko huutokauppa parempi vaihto? Asiaa ovat selvittäneet Mika Mäkilä ja Janne Holopainen. Kuulemme myös Radiomedian toimitusjohtajan Stefan Möllerin kommentit asiaan.

  • Keskustele valehtelemisesta

    Miksi valehtelemme?

    Mikä saa meidät toimimaan vastoin moraaliamme ja turvautumaan joskus valehtelemiseen? Millaisissa tilanteissa toisen valehtelu saattaa saada hyväksyntämme? Entä onko sanonta "rehellisyys maan perii" totta?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä

  • Keskustele huipputuloisista!

    Se suurituloisin promille

    Millaista on kaikkein suurituloisten elämä Suomessa? Eniten tienaavan promillen sisällä erottuu kolme joukkoa: perijät, ammattijohtajat ja yrittäjät. Millaista heidän elämänsä on ja mitä he ajattelevat suomalaisesta yhteiskunnasta? Kunniansa saavat kuulla niin poliitikot, media kuin koko hyvinvointivaltiokin.

  • Keskustele metsäpolitiikasta

    Mihin suuntaan metsiemme hoitoa pitäisi viedä?

    Miten Suomen metsiä pitäisi sekä hyödyntää taloudellisesti että pitää huolta hiilinieluista ja luonnon monimuotoisuudesta? Miten siis sekä säästää että syödä kakku?

  • Keskustele huvipuistoista!

    Huvittavaa bisnestä

    Mistä huvipuistojen tuotto syntyy, ja miten investoida niin, että yleisö tulee aina uudelleen ja uudelleen? Kun vielä on kesää jäljellä huvipuistotaloudesta kertovat Lasten päivän säätiön ja Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin ja Särkänniemen kehitysjohtaja Ville Aarresuo. Puhelimen päähän saamme Sariolan kiertävän tivolin toimitusjohtajan Ville Sariolan.

  • Kai Ekholm: Kirjasto on lupaus sivistyksestä, yhteisyydestä, ja jatkuvuudesta

    Kansalliskirjasto inspiroi edelleen Kai Ekholmia

    Kirjojen lukemisen lähettilääksi intoutunut tutkija ja tietokirjailija Kai Ekholm tietää mistä puhuu. Lähes neljäkymmentä vuotta kirjastomaailmassa työskennellyt, Kansalliskirjaston ylihoitajan virasta eläköitynyt Kai Ekholm puhuu lämmöllä kirjojen lukemisen merkityksestä ja kirjastojen tärkeydestä. Tampereen yliopistossa lehtorina sekä Vaasan yliopistossa professorina toiminut Ekholm keskittyy nyt eläköidytään organisoimaan omaa laajaa kirja- ja levykokoelmaansa. Useita tietokirjoja, ja dekkareita kirjoittaneena hän unelmoi myös kirjoittavansa enemmän tulevaisuudessa.

  • Keskustele toivosta

    Etsimmekö toivoa ja onnea vääristä paikoista?

    Kirjailija Mark Mansonin mielestä ihmiset pakenevat omaa merkityksettömyytään erilaiseen viihdykkeisiin ja vääränlaisiin toivonlähteisiin. Toivoa etsitään hänen mielestään milloin uudenlaisesta dieetistä, milloin uskonnosta tai ideologiasta.

  • Keskustele tässä yrityselämästä!

    Yrityselämän ongelmana on lyhytjänteisyys

    Vaivaako yrityksiämme lyhytjänteisyystauti? Kyllä vaivaa, sanovat työelämäprpfessori Lasse Mitronen ja konsultti Timo Raikaslehto. Tauti estää tai vaikeuttaa yritysten uudistumista ja menestymistä kansainvälisessä kilpailussa. Mutta siitä voi parantua. Miten, sen Mitronen ja Raikaslehto - tuoreehkoon tutkimukseensa nojaten - kertovat tässä ohjelmassa.