Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa pääkuva

YleX Nosteessa: Nooran darkpop vakuuttaa rohkeudellaan, sillä suomalaisessa valtavirtapopissa englanniksi ei helpolla pärjää

Tummahiuksinen nainen seisoo hymyillen vaalean taustan edessä, päällään hänellä on vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla varustettu maastokuvioinen paita.
Tummahiuksinen nainen seisoo hymyillen vaalean taustan edessä, päällään hänellä on vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla varustettu maastokuvioinen paita. Kuva: Promokuva Nosteessa (YleX),musiikki,noora

Uuden musiikin X -ohjelman Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta, tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on Noora.

Noora tekee tummasävyistä urbaania poppia.

Anne Lainto ja Ida Karimaa kommentoivat:

– Nooralla on miellyttävän kirkas, mutta pehmeä soundi, johon on helppo uppoutua. Veinsin trap-soundeilla sävytetty tausta muistuttaa Lykke Listä ja muista vähäeleisistä skandipoppareista, jotka sävyttävät musiikkinsa r’n’b-mausteilla. Suomessa ei ole helppoa pärjätä englanninkielisellä popilla, joten nostamme peukun pystyyn jo pelkästä rohkeudesta. Nooralla tuntuu olevan intohimo, tyylikkyys ja nälkä kohdallaan, jolloin ainoa mitä tarvitaan on kova työ, taustatiimi ja persoonalliset biisit, joilla erottua massasta. Tie on pitkä, mutta Nooralla on hyvät lähtökohdat!

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

– Olen pienestä asti hyräillyt ja laulanut jatkuvasti. Aikaisin muistoni artistihaaveista minulla on kun noin 10-vuotiaana näin Leona Lewisin voittavan X-Factorin. Katsottiin kotona suoraa lähetystä finaalista ja lauloin mukana olohuoneessa kun hän esiintyi. Silloin tunsin ehkä ensimmäistä kertaa sellaisen palon, että joku päivä minusta tulee myös artisti.

– Jatkoin musiikin tekoa läpi lapsuuteni, ja 16-vuotiaana minut bongattiin Go9-tyttöbändiin sen nuorimmaksi jäseneksi. Bändi toi kokemusta esiintymisestä isommissa tilaisuuksissa muun muassa silloisella Barona Areenalla Isac Elliotin lämppääjänä.

Miten kuvailisit musiikkiasi?

– Kuvailisin musiikkiani pääosin darkpoppina.

Mikä musiikkiasi on inspiroinut?

– Musiikkini tulee aina suoraan sydämestä. Jokaisessa biisissä kerron omista kokemuksistani. En ole hirveän avoin ihminen, mutta jokainen biisini antaa kuuntelijalle uuden palan minusta. Ehkä kymmenen vuoden päästä kaikki salaisuuteni ovatkin julki.

Oletko jo keikkaillut? Jos olet, mitä keikkaa jännitit eniten?

– En ole keikkaillut Suomessa sooloartistina Noora-nimellä, mutta 16-vuotiaana kirjoitin suomalaisen rap-artistin biisiin englanninkielisen kertsin ja vedettiin se yhtenä iltana Finlandia-talolla. Myöhemmin Isac Elliotin lämppäämisestä jäi sellainen fiilis, että pakko päästä joku päivä takaisin lavalle.

Mikä olisi unelmiesi keikkapaikka?

– Festareilla olisi mageeta vetää! Englannin Glastonbury ja Amerikan Coachella olisivat unelmakeikkoja.

Mitä bändiä tai artistia haluaisit päästä lämppäämään? Miksi?

– Jos saisin eteeni katalogin kaikista maailman artisteista joista saisin vapaasti valita, niin joko Halsey tai Miley Cyrus. Ok, unelmien unelma olisi Beyoncé.

Jos Veins soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Pystyisin kuvittelemaan Veinsin jonkin action-leffan romanttisessa kohdassa. Esimerkiksi jossain Fast and Furiousin rakkauskohtauksessa olisi aika kova.

Miten biisi syntyi?

– Biisi syntyi muutama vuosi sitten kun asuin Englannissa. Se on tuotu myöhemmin kunnolla eloon tuottajieni Tomi Tammisen ja Heikki Anttosen kanssa Suomessa.

Minkälaisia suunnitelmia ja haaveita sinulla on artistiurallesi?

– Haaveenani olisi päästä noteeratuksi kansainvälisellä tasolla, sillä taiteeni on englannin kielellä. Olisi hienoa keikkailla joku päivä äitini kotimaassa, Englannissa.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!

Korjattu 20.8.2019 klo 12:52: Lisätty otsikkoon siitä puuttunut sana "ei".