Hyppää pääsisältöön

Juha Hurmeen kolumni: Ihmiskunta tarvitsee teatteria selviytyäkseen

Kuva Juha Hurmeesta
Kuva Juha Hurmeesta Kuva: Joonas Josefsson Juha Hurme,KulttuuriCocktail

Teatteri on 2500 vuotta vanhaa empatiakoulutusta sekä tekijöille että katsojille. Empatia on teatteritaiteen keskeisin kyky. Asettua toisen asemaan: välttämätön taito sekä näyttelijälle että näytelmän katsojalle, pohtii kolumnisti Juha Hurme.

Lähdin juhannuksen tienoilla ystäväni Matin kanssa soutamaan Kustavista, Turun luoteissaaristosta, Kihdin väylän yli länteen kohti määränpäätämme Ahvenanmaata. Pohjoisenpuoliset navakat tuulet pakottivat meidät koukkaamaan etelään Huutshääriin eli Houtskariin. Siellä navigoimme tuttavan mökille tuumailemaan seuraavaa siirtoa.

Syötiin, saunottiin, levättiin ja valmisteltiin uusia suunnitelmia Ahvenanmaan valloittamiseksi.

Korkeasti sivistyneellä tuttavallamme oli pöydällään uutuuskirja Kai Savolasta, Kansallisteatterin pääjohtajasta 70-luvun puolivälistä vuoteen 1991. Selailin sitä saunan lämmetessä.

Luin kirjasta saksalaisen esitystutkija, professori Erika Fischer-Lichten ihastuneen lausunnon Jouko Turkan näytelmästä Valheita vuodelta 1990: Lausunnon loppusummaus kuuluu: ”Teatterin tehtävä ei ole ratkaista ongelmia ja antaa vastauksia poliittisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin. Sen tehtävä on luoda yhteys.”

”Teatterin tehtävä on luoda yhteys.”

Olinkin miettinyt, että mitä virkaa teatteritaiteella on, mutta nyt se selvisi.

Professori Erikan ajatus on oikea, kaunis ja selkeä, mutta vaatii silti täsmennystä ja päivittämistä. Minkälaisen yhteyden teatteri voi luoda vuonna 2019 melko likaisessa, ärtyneessä, risassa ja rämässä, kuumenevassa maailmassa?

Ahvenanmaa kierrettiin, vene pantiin talviteloille, ja asia pääsi unohtumaan, toisten, tärkeämpien, alle, mutta pari päivää sitten Erikan avuksi riensi Markku.

Soutelin netissä ja törmäsin tulevaisuudentutkijan, professori Markku Wileniuksen, ajatuksiin kuluvan vuosisadan avaintaidoista, taidoista, joiden avulla ihminen ja elämä selviävät. Turun yliopiston professori Markku Wilenius ei ole mikään turha jätkä, vaan työskentelee Unescossa ja on Rooman Klubin jäsen.

Yhteyksistä puheenollen, hänen isänsä emeritusprofessori Reijo Wilenius oli hommissa Jyväskylän yliopiston filosofian professorina ja filosofian laitoksen johtajana 1980-luvulla, jolloin minä eksyin Jyväskylän ylioppilasteatteriin. Siellä meni illat ja iltayöt. Päiväsaikaan kuuntelin Reijo Wileniuksen viisaita luentoja. Näillä asioilla oli yhteys.

Meidän pitää oppia ymmärtämään muita ihmisiä, erilaisia ihmisiä. Ymmärtämään, sietämään, hyväksymään.

Mutta siis tämä Markku Wilenius.

Hän on ollut pohtimassa Unescossa, eli YK:n kasvatus, tiede- ja kulttuurijärjestössä, mitkä ovat ne avaintaidot, joilla ihmiskunta selvittää ongelmansa ja selviää. Näitä ovat:

  1. Planetaarisen elämän ymmärtäminen; miten elollinen järjestelmä toimii maapallolla. Mikä on ihmisen asema suhteessa eläimiin ja kasveihin sekä veden, ilman ja hiilen kiertoon? Mistä ruoka tulee, miten puhdas vesi riittää, kuinka planeetan lämpötila vakautetaan?
  2. Kompleksisuuden kestokyky. Miten muodostetaan selkeä ajatus monimutkaisen maailman kasvavassa informaatiossa. Mikä on tärkeää, mikä on vähemmän tärkeää, mihin kannattaa satsata aikaa, mihin ei?
  3. Luovuustaidot. On välttämättä kehitettävä uusia näkökulmia vanhoihin ongelmiin. Vanhat ratkaisut ovat nyt riittämättömiä.
  4. Empatiataidot. Ne korostuvat, koska ihmiset ja tieto liikkuvat entistä vilkkaammin. Meidän pitää oppia ymmärtämään muita ihmisiä, erilaisia ihmisiä. Ymmärtämään, sietämään, hyväksymään. Multikulttuurisuus tuottaa dynamiikkaa, ideoita, bisnestä, elantoa. (Se että Suomi on Länsi-Euroopan homogeenisin maa, missä ulkomaalaisia on vain 4 % väestöstä, ei tiedä hyvää bisneksille.)
Teatteri on 2500 vuotta vanhaa empatiakoulutusta sekä tekijöille että katsojille. Empatia on teatteritaiteen keskeisin kyky.

Ymmärsin Erika Fischer-Lichten virittämänä, että teatteri on valmis vastaanottamaan Markun antamat tehtävät. Se on jo 2500 vuotta vastannut Unescon haasteisiin. Kas näin.

  1. Planetaarinen elämä. Teatteritaiteen ytimessä on ihmiskeho, hikoileva biologinen yksikkö. Näytteleminen on ruumiillista työtä, ruumiinkulttuuria. Nykyteatteri kierrättää kuidut, lavat, rekvisiitat ja kuteet. Jopa näytelmät kiertävät. Esityksestä jää jäljelle vain vahva muisto. Paikallistaiteena teatteri toimii pienin ekologisin jalanjäljin, vaikka yhdistää aiheillaan ihmiskunnan. Ekoaiheet ovat tätä nykyä teatterintekijöiden jaetun mielenkiinnon kohteena. Ihmistenväliset yhteydet ovat teatterin vahva, vuosituhantinen tutkimuskohde. Niitä on nyt vain laajennettava koko elämänpiirin yhteyksien tutkimiseen, jolloin ihminen tulee näkyviin uudessa roolissa, osana kokonaisuutta evoluution ja elämänpiirin suuressa näytelmässä.
  2. Kompleksisuus. Näytelmä on taiteellinen mallinnos sokkeloisesta elämästä. Dramaturgia on selkeän ajatuksen ja reitin löytämistä kaaoksessa, kaaosta kutistamatta.
  3. Uudet näkökulmat vanhoihin ongelmiin. Tällä tiellä olivat jo antiikin Kreikan tragediakirjailijat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides. Ja kaikki heidän jälkeensä tulevat teatterintekijät.
  4. Empatiataidot. Teatterissa ihminen katsoo toista ihmistä ja näkee hänessä itsensä. Teatteri on 2500 vuotta vanhaa empatiakoulutusta sekä tekijöille että katsojille. Empatia on teatteritaiteen keskeisin kyky. Asettua toisen asemaan: välttämätön taito sekä näyttelijälle että näytelmän katsojalle.
Teatterilla on vahva yhteys leppoisaan ja mukavaan elämään, hyväntuulisuuteen.

Lisään Markku Wileniuksen ja Unescon innoittamiin pykäliin vielä yhden, sen tärkeimmän yhteyden, joka valkeni minulle jo vuonna 1985 Jyväskylässä: teatteri on parasta viihdettä. Sillä on vahva yhteys leppoisaan ja mukavaan elämään, hyväntuulisuuteen. Tekijöiden ja katsojien yhteistyössä luoma yhteys.

Teatterin tuottamalla rennolla nautinnolla on lisäksi varmuustae: porukalla nähdyn törkeän huonon esityksen aikaansaama sosiaalinen panettelun nautinto. Se valaisee synkänkin elämän, ja sen voimin sitä jaksaa melkein mitä vain.

Kommentit