Lähdimme tutkimusmatkalle Kouvolan kellareihin selvittämään, miksi harmaasta kaupungista tulee niin värikästä musiikkia. Kuulusteluun joutuivat Viikate, Aleksanteri Hakaniemi, Kivesveto Go Go, Lasten hautausmaa, Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? ja The Souls.

Kouvostoliitto. Meemit Suomen Tšernobylistä. Kaksi rautatietä ristissä ja taivaalle kurkottavaa likaista betonia.

Ulkopaikkakuntalaisten silmissä Kouvolan kaupunkibrändi ei ole kaikkein seksikkäin. Masentavaa mielikuvaa lietsovat myös paikkakuntalaiset itse. Heidän viha-rakkaussuhteensa kotiseutuaan kohtaan tihkuu sarkasminkatkuista mustaa huumoria.

Kuten kouvolalaislähtöinen Teemu Bergman Pää kii -bändinsä biisissä laulaa: ”Sweet home Kouvola, saavun asemalle / Mietin syytä olla menemättä junan alle”.

Jotain magiaa Kouvolassa täytyy silti olla. Paikkakunnalla touhuaa väkilukuun nähden kunnioitettavan iso lauma aktiivisia musiikintekijöitä. Treenikämppien kätköistä esiin putkahtelee jatkuvasti bändejä ja artisteja, kuten Lasten hautausmaa, Kivesveto Go Go, Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS?, Ghost World, A. Takalo & Takavalot, The Souls, Miettiin ja Maailmanloppu.

Kuuntele Kouvola top 10 -soittolista by Vilunki 3000:

Lista pitenee, kun aletaan luetella Kouvolassa aiemmin perustettuja tai vaikuttaneita bändejä. Kaupungin musiikkihistoriasta on tehty kokonainen Kouvola Rock City -dokumentti.

Suomen punk-kenttään polkaisivat lähtemättömät jalanjälkensä Loose Prick ja (alun perin kuusankoskelainen) Maho Neitsyt, Peer Günt nousi 80-luvulla jopa maan suosituimmaksi rockbändiksi, 90-luvun marginaaleja ruopivat puolestaan The Barefoot Brothers ja Isebel’s Pain.

Vuosituhannen taitteen rakkausmetalliaallossa To/Die/For pyrki Kouvolasta maailmalle ja The Mutants tykittelee yhä instrumentaaliräimettään.

Raskaampaa osastoa edustava Viikate-yhtye on omistanut kotikaupungilleen kokonaisen albumin nimeltä Kouvostomolli ja viljellyt lisää Kymenlaakso-romantiikkaa muun muassa kaksiosaisella teoksella Kouvostoliiton laulu.

Kaarle Viikate ehdottaa tapaamispaikaksi Kouvolan rautatieaseman viereistä Bar Cafe Columbiaa, koska siellä on ”onnistuneet lohileivät”. Sehän sopii.

Heti alkuun on todettava, että Kaarle ja hieman myöhemmin paikalle ilmaantuva Arvo Viikate kommentoivat Kouvolaa tätä nykyä ulkopaikkakuntalaisten silmin. He ovat molemmat syntyperäisiä kouvolalaisia, mutta nykyisin Kaarle asuu Lahdessa ja Arvo Keravalla.

– Periaatteessa V laitettiin pystyyn samalla hetkellä, kun itse muutin Lahteen, Kaarle sanoo.

Kaarle myöntää todeksi vanhan kliseen: joskus on käytävä kauempana nähdäkseen lähelle. Hän oli vasta 21-vuotias, kun muutti pois, eikä siihen mennessä ollut tullut mietittyä omaa elämäänsä taaksepäin ja muisteltua nostalgisesti kotiseutuaan.

– Kyllä se on vaatinut sen, että on Lahesta ajanut tänne autolla ja sitten nähnyt tuossa tuon Pohjola-talon ja tornitalot, että onpas siinä hieno risti oikeinpäin. Kappaleitahan on sittemmin tullut tehtyä niistä paikoista, joissa on itse luuhannut. Esimerkiksi meidän mökki Jaalassa on aika läsnä noissa levyissä.

Arvo ja Kaarle Viikate China Centerin portilla. Kouvolasta pääsee rautatietä pitkin Kiinaan asti. Tämän logistiikkakeskuksen pyörittäjiä epäiltiin laittoman maahantulon järjestämisestä ja veropetoksista. Lopulta syytteitä ei nostettu. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Olisiko Viikatteen kaltaista bändiä voinut syntyä muualla kuin Kouvolassa? Kaarle miettii hetken. Heidän musisointinsa lähti ensin ”Lyijykomppanian apinoinnista”, mutta pian periaatteeksi tuli ”yhdistää Venomia ja Venturesia”. Ehkä sellaisen bändin olisi voinut muuallakin perustaa, mutta lopputuloksesta olisi tullut toisenlainen.

– Tää kotiseutu ja Kouvola-aspekti on tullut siihen vähän niinku rotsiksi päälle. Siihen sopii sellainen lakoninen toteaminen ja vähän hirtehinen maailmankatsomus. Semmoiseenhan tää on ideaali kotikaupunki.

Kaarle varttui toimiupseerin ja sairaanhoitajan poikana Lehtomäessä eli Ylä-Kouvolassa. Sijainti on tärkeä asia. Kaarlen mukaan Ylä- ja Ala-Kouvolan välillä oli tiukka vastakkainasettelu. Jakolinjana oli rautatie.

Myös Viikatteen jäsenistö on jakautunut maantieteellisesti kahtia: Lehtomäessä radan yläpuolella asui myös Viikatteen rumpali Simeoni, kun taas kitaristi Arvo ja basisti Ervo ovat kotoisin radan alapuolelta.

Vuonna 1975 syntynyt Kaarle eli teini-ikänsä lama-ajan lapsena. 90-luvun alussa hän soitteli lukiobändeissä, joille sai hänen mukaansa helposti treenikämppiä kaupungilta ja seurakunnalta.

Siitä hän kiitteleekin Kouvolaa, että työläiskaupunkina tunnetulla paikkakunnalla on aina ollut hyvät harrastusmahdollisuudet. Muutkin kuin varakkaiden perheiden lapset ovat pystyneet kaupungin tukemilla harrastuspaikoilla touhuamaan haluamaansa lajin parissa, oli se sitten mikroautolla ajamista, laskettelua tai bändissä soittamista.

– Silloin bändit pääsivät myös ihan suoraan baareihin keikoille, vaikka oltiin alaikäisiä. Täällä oli sellaisia paikkoja kuin Pub Solisti ja Bud’s Pub, joissa mie ainakin muistan, että ollaan jollain kokoonpanolla käyty louhimassa.

Kaarlen mukaan Kouvola oli myös vireä elävän musiikin kaupunki. Kun täysi-ikäisyys alkoi lähestyä, hän muistelee käyneensä silloisessa Sip Pubissa katsomassa milloin mitäkin CMX:ää, The Flaming Sideburnsia tai paikallista suuruutta Isebel’s Painia.

– Baarien lisäksi tuossa vieressä oli nuorisotalo Kisko ja vanhan palokunnan rakennus Brankkari, joissa oli myös treenikämppiä. Siellä tuli käytyä katsomassa jotain suomirässiä ja Stonea, kun ei vielä baareihin päässyt. Kyllä mulla on semmoinen olo ollut koko ajan, että täällä tapahtuu ja täällä pystyy harrastamaan, eikä niinku vituta yhtään.

Viikatteen lanseeraama ”kouvostomolli” lienee siis jonkinlainen itseironinen mielentila. Miten kotikaupunkiinsa suhtautuu nuoremman polven ulkokouvolalainen, 24-vuotias poplaulaja Aleksanteri Hakaniemi?

Pohjois-Kymen musiikkiopiston kasvatti muutti Helsinkiin syksyllä 2014, mutta vierailee Kouvolassa säännöllisesti.

– Jos joku on jostain Forssasta, ei siitä aiheesta kysytä haastatteluissa. Kun mä olen Kouvolasta, se käydään aina läpi: ”Niin, sähän olet siis Kouvolasta, elikkä kerros nyt jotain hauskaa sieltä”, hän naurahtaa.

Hakaniemi sanoo edustavansa kotikaupunkiaan ylpeänä, vaikka nykyisin muualla asuukin. Hänen ja sarkastisempaa kotiseuturakkautta julistavan Teemu Bergmanin lisäksi kouvolalaislähtöiseen muusikkoheimoon kuuluvat esimerkiksi Aste ja Tuure Kilpeläinen.

– Keskusteluissa uusien ihmisten kanssa kouvolalaisuus tuodaan ilmi kuin kasvissyönti konsanaan. On pakko sanoa about heti, että mistä on kotoisin.

Hakaniemi kytkeytyy osaksi kouvolalaista musiikkijatkumoa jo verenperintönsä kautta. Aleksanterin isä Jukka Valtonenon pitkän linjan muusikko. Hän on soittanut rumpuja paikallisissa bändeissä kuten Going Public ja Cheerleaders United.

Aleksanteri Hakaniemi on kouvolalainen muusikko jo toisessa polvessa. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Kouvolassa Hakaniemi on kirjaimellisesti kasvanut muusikoksi ja esiintyjäksi. Pikkunassikkana Aleksanteri pyöri isänsä kanssa Peer Güntin Timo Nikin perustamalla PG-studiolla Brankkarin kellarissa. Teini-ikäisenä hän esiintyi trubaduurina kävelykatu Manskilla. Siitä hän siirtyi soittelemaan terasseille. Pian olikin jo edessä ensimmäinen festarikeikka Kouvolan Korialla.

– Osallistuin Kellareista Manskille -kilpailuun, ja kun menestyttiin hienosti, päästiin 17-vuotiaana Pioneerifestivaalille esiintymään. Siellä sai juoda drinkkilipuilla karpalolonkeroa, mikä oli tosi mageeta, koska siihen ei ollut ikää, mutta silti pystyi tilaamaan sitä.

Hakaniemi jakaa Kaarle Viikatteen kokemuksen siitä, että Kouvolassa oli helppo päästä kokeilemaan onneaan liveyleisön eteen. Trubaduurikeikkojen lisäksi hän soitti ”lukiofunkia” bändissä nimeltä Tropical Fusion. He kiersivät bändikatselmuksia ja kyläjuhlia, kunnes täysi-ikäisinä pääsivät House of Rock -klubin bändikilpailun finaaliin. Se avasi ovet muutamalle tiistaikeikalle, mikä tuntui jo ihan oikealta keikkailulta. Tosin yleisöä oli Hakaniemen mukaan ”yhteensä puolitoista ihmistä”.

– Sitten oli sellainen meille tärkeä baari kuin Rytmikatti, josta tuli sen jälkeen Downtown. Siellä oli ikimuistoinen keikka liki täydelle salille. Se on jäänyt jopa parhaiden vetojen joukkoon ainakin fiiliksen puolesta. Se oli niin aitoa. On se edelleenkin aitoa, mutta tietää liikaa ja tieto lisää tuskaa. Kun ei tiennyt mistään mitään, pystyi soittelemaan kitaraa selällään ilman paitaa.

Kouvolan musiikkiluokista, kaduilta ja klubeilta Hakaniemi on päätynyt Provinssin ja Ruisrockin lavoille asti. Hän summaa vailla mitään itseironiaa, että kaikki rakennuselementit, joista hän koostuu, ovat peräisin Kouvolasta.

Hän haluaa nostaa vielä erikseen esiin musiikinopettajansa Johanna Kuisma-Taskisen, joka kouluaikoina rohkaisi ja kannusti intohimoiseen tekemiseen.

– Tuollaiset yksittäiset henkilöt ja niiden merkitys eivät välttämättä välity ulkopaikkakunnille.

Aleksanteri Hakaniemi palasi ensimmäisten katusoittokeikkojensa maisemiin. Miten hän muistelee tulikoettaan tuntemattomien kouvolalaisten edessä ja mitä hän nykyisin synnyinkaupungistaan ajattelee?

”Hyvän soittajan veli on Kouvolan peli”, kuului aikoinaan Harmonikka Oy:n mainoslause. Kuuluisia Kouvolan Casottoja ei ole valmistettu sen koommin, kun yhtiö lopetti toimintansa vuonna 1995, mutta tehdasrakennuksessa musiikki elää edelleen.

Vartin fillarimatkan päässä keskustasta sijaitseva Wanha Haitaritehdas on nykyisin treenikämppäkompleksi, jonka kätköissä soittaa lukuisia kouvolalaisyhtyeitä. Seinien takaa voi kuulua vaikkapa Ghost Worldin folkvaikutteista vaihtoehtorockia tai Maailmanloppu-yhtyeen hardcorea.

Janne Petterille, Susse Stemma-Sihvolalle ja Ekku Lintuselle treenikämppä on toinen koti. Heidän bändinsä Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? alkoi sivuprojektina, mutta kasvoi puolivahingossa ihan oikeaksi yhtyeeksi. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Nimihirviö Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? on vallannut hanuritehtaan rakennuksesta kaksi huonetta, joista toinen on soittotila ja toinen studiotarkkaamo. Täällä trio on äänittänyt tee se itse -menetelmällä kaksi albumillista purkanmakuista roskaurkukaahausta.

Rumpali Janne Petteri kehuu paikan yhteisöllisyyttä. Tupakkapaikalla tulee vaihdettua kuulumisia muiden bändien kanssa ja palaute musiikista on rehellistä.

– Kun itse täytti 18 vuotta ja pääsi vähän niin sanottuihin rokkipiireihin, silloin ei kyllä kukaan kehunut toisten bändejä millään lailla. Nyt jos joku bändi tekee uuden levyn, on kiva nähdä, että toiset osaavat nauttia siitä niiden menestyksestä. Siis paskaahan ei kehuta, mutta kun suurin osa niistä levyistä on hyviä!

Kosketinsoittaja Ekku Lintunen haluaa kertoa esimerkin. Joskus vuonna 2012 perustetun bändin alkutaipaleella he ”pimputtelivat, bassottelivat ja rämpyttelivät” treenikämpässä, kun yhtäkkiä oveen tultiin kolkuttamaan. Oviaukosta kurkisti nuoremman polven punk-lauluntekijä Vili Miettinen alias Miettiin.

– Miettiin paukahtaa ovesta sisään, että mitä täällä tapahtuu? Mikä biisi toi on? No... se on meidän biisi. Oli meille aika iso ihmetys, että joku oikeasti kuuntelee ja tulee kehumaan.

Modernia kouvolalaista tee se itse -äänitysteknologiaa Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Yläkerrassa jyrää jokin talossa soittavista metallibändeistä. Pöydällä oluttölkkien vieressä on miniläppäri, jolla äänitetyt biisit ovat soineet BBC:n radiokanavilla asti. Tältä treenikämpältä Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? on ponnistanut keikoille muun muassa Brittein saarille ja Roskilden festivaalille.

– Asun tästä kilometrin päässä ja voin tulla tänne ihan vain läpsyttelemään ja kattelemaan, soittamaan mitä mieleen tulee ja tekemään niistä demoja. Siitä moni biisikin on lähtenyt. Kyllä 12-vuotias Ekku olisi tällaisesta ihan helvetin kateellinen.

Muualla Suomessa trendi näyttäisi olevan, että treenikämpät ovat tyhjenemään päin ja perinteinen bänditoiminta alkaa olla marginaaliharrastus. Kouvola tuntuu elävän omassa todellisuudessaan. Kaupunki on edelleen täynnä aktiivisia bändejä.

Ekku pohtii hetken, mikä on Kouvolan salaisuus. Sitten hän vetää vertauksen kaukaa grungevuosilta. Hänen mukaansa Seattle-ilmiön synnytti aikoinaan se lähtökohta, että kun kaupungissa satoi koko ajan vettä, nuorilla ei ollut muutakaan tekemistä kuin sulkeutua treenikämpälle.

– Se käy tähän meidänkin kotipahaseen. Mennä kirjastoon, perustaa bändi tai alkaa pelata lätkää. Siinä on ne mahdollisuudet. Varsinkin, kun on marraskuu, niin mitä muuta sie täällä teet?

Millaista on kouvolalaisen rockbändin keikka-arki Suomessa ja ulkomailla? Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? kertoo kokemuksistaan.

Kouvola voi olla kiva kaupunki kesällä, kuten kaikki muutkin Suomen paikkakunnat, mutta synkempinä kuukausina katukuva on rehellisen harmaa, betoninen ja pysähtynyt. Se on vain pintaa. Lasten hautausmaan kitaristi ja Kivesveto Go Go:n basisti Tuomo Mannonen vannoo, että kulttuurielämältään Kouvola on hyvinkin värikäs paikka.

– Täällä on vireä musaskene ja hyvä liverintama, aika paljon baareja kaupungin kokoon suhteutettuna. Voisi sanoa, että täällä järjestetään kaupungin kokoon nähden eniten keikkoja koko maassa. Treenikämpät ovat täynnä elämää. Sen lisäksi teatteria, kuvataidetta ja kaikenlaista omaehtoista kulttuuria tehdään paljon.

Nimenomaan omaehtoisuus leimaa Mannosen mielestä myös Kouvolan musiikkikuvioita. Sen saattoi aistia jo Wanhalla Haitaritehtaalla. Biisit tehdään itse ja äänitetään itse.

– Keikkapaikkojakin on sen verran, että kun bändillä on kahdeksan biisiä kasassa, se on jo lämppäämässä jotain bändiä. Siitä syntyy sellainen ympyrä, joka myös rohkaisee tekemään musaa. Ei aristella, että tässä olisi tämmöinen omituinen biisi, vaan suoraan keikalle ja äänittämään.

Tuomo Mannonen on siviiliammatiltaan kirjastonhoitaja. Hän on osavastuussa siitä, että Kouvolan kirjaston kellarin Mediamajassa ovat esiintyneet muun muassa Jukka Nousiainen, Faarao Pirttikangas, Radiopuhelimet ja P-K Keränen. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Kouvola

Omaehtoinen tekeminen on ollut myös Mannoselle aina itsestään selvä lähtökohta. Ensimmäisiä Kivesveto Go Go:n seiskatuumaisia äänitettiin itse treenikämpällä ja studiotekniikkaa opeteltiin ”kokki syö virheensä -tyyppisesti”.

– Sitä vain ajatteli, että kun muutkin tekee itse, miksei mekin. Ei meillä ole rahaa lähteä jonnekin studioon Tampereelle.

Vasta kun Mannosen bändit alkoivat keikkailla muilla paikkakunnilla, hän tajusi, ettei mentaliteetti ole välttämättä kaikkialla sama. Hän naurahtaa, että Kouvolassa työtapana on ”eilen tein, tänään äänitin”. Jos ”Kouvola-soundille” pitäisi löytää jokin yhteinen määre, se voisi löytyä juuri tästä reippaasta hiomattomuudesta.

– Kun biisit on päässä, tulee kova hinku purkaa ne sieltä pois ennen kuin pääsee tekemään jotain uutta. On ahdistava tilanne, jos on levyllinen biisejä valmiina, eikä niitä pääse laittamaan ulos. Siitä syntyy semmoinen tekemisen meininki ja ”eka demo on paras” -tyyppinen juttu läpi tuotannon.

Rockmytologiassa nuoria ajaa eteenpäin unelma siitä, että jossain kotipaikkakunnan ulkopuolella on suuri, vapaa maailma. Pienten piirien kuristuksesta pakeneminen on klassinen laulunaihe Kauko Röyhkän Paska kaupunki -angstista Bruce Springsteenin eeppiseen Born to Runiin.

Viime vuodet Kouvola on painiskellut muuttotappion kanssa. Kaupungista karkaavat etenkin alle 30-vuotiaat. Niin teki Mannonen aikoinaan itsekin heti armeijan jälkeen. Ensin hän muutti Lahteen, sitten Turkuun ja lopulta Chilen kautta Espanjaan – mutta palasi kymmenen vuoden jälkeen taas Kouvolaan.

– Yhdessä Kivarien biisissä lauletaan, että ”junat vie Helsinkiin, sinne minäkin myöhemmin”. Moni puhuu, että muutan täältä helvettiin, mutta sitten ei vielä muutakaan. Se on semmoinen avoin ovi.

Kouvolan parhaita puolia on rautatie Helsinkiin. Eikä se ole edes vitsi.

Se, että kaupungista on helppo lähteä, on Mannosen mielestä myös hyvä asia. Keikkailukin on logistisesti kätevää.

Kun junalla pääsee Helsinkiin tunnissa ja vartissa, siellä on luontevaa käydä välillä tuulettamassa ajatuksiaan. Sinne muuttaminen ei suinkaan hajota bändejä vaan päinvastoin pitää ne elinvoimaisina. Puolet yhtyeestä voi aivan hyvin asua Helsingissä.

– Siellä asuu paljon täältä lähteneitä soittajia ja muita kulttuurityyppejä. Ne pääsevät helposti tänne treeneihin tai keikoille, ja samalla levittävät verkkoja Kouvolasta sinnepäin.

Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Kouvola-romantiikalla on myös tyly puolensa. Teemu Bergmanin kaltaiset aikalaiset jakavat yhä muistojaan 90-luvun väkivaltaisista natseista. Siihen aikaan voimansa tunnossa ollut RAC-bändi Mistreat on myös kotoisin Kouvolasta.

Lasten hautausmaan ja Kivesveto Go Go:n Mannonen ei viitsisi enää puhua koko aiheesta. Hän ei tunnista nykyistä kotikaupunkiaan väkivaltaisista mielikuvista. Päinvastoin tunnelma on hänestä hyvinkin lämmin.

– Kaikki, ketkä täällä aikoinaan asuivat ja joutuivat tuolla juoksemaan natseja karkuun, eivät ole takaisin tulleet. Ymmärrän heitä hyvin. Nykyisin täällä on kuitenkin rauhallista.

Faktat vahvistavat Mannosen mielikuvat. Poliisin katuturvallisuusindeksi vuodelta 2018 todistaa, että Kouvola on Suomen kolmanneksi turvallisin kaupunki Espoon ja Lappeenrannan jälkeen. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan sama kärkikolmikko oli turvallisin myös kahtena edellisenä vuotena.

Myytti murrettu.

Miten Kouvola kuuluu Kivesveto Go Go:n ja Lasten hautausmaan biiseissä? Millaisia tosielämän hahmoja niissä mainitaan ja kuka on mystinen ”Kassimies”?

Vuoden 2009 alussa Kouvola valtasi miltei koko Pohjois-Kymenlaakson. Vanhaan Kouvolan kaupunkiin yhdistettiin ympäryskunnat Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kuusankoski ja Valkeala. Syntyi suuri ja mahtava Kouvostoliitto.

Aiemmin ”tuppa Kuusaalle” -uhon siivittämä kylienvälinen nokittelu oli ollut piirikunnallista kansanhuvia, mutta yhtäkkiä Myllykosken Pallokin oli kouvolalainen urheiluseura.

The Souls -yhtyeen rumpali Toni Orpana on paljasjalkainen kouvolalainen, mutta nykyisin hän asuu Kuusankosken puolella, seitsemän kilometrin päässä Kouvolan rautatieasemalta. Välillä hänkin pyörähti Helsingissä, kunnes kotipaikkakunta veti takaisin puoleensa. Nyt hän asuu vanhan koulun 1920-luvulla rakennetussa opettajien talossa, joka on hänen mukaansa ollut Pirkka-Pekka Peteliuksen lapsuudenkoti.

Toni Orpana on voimatrio The Soulsin rumpali. Hänen ja veljensä Janin aiemmassa Sister Morphine bändissä basistina vaikutti nykyinen Jane Fonda -kosketinsoittaja Ekku Lintunen. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Orpanan autotallissa on treenikämppä, joka kerää jameihin ja vinyylinkuuntelusessioihin kavereita ympäri Kouvolaa. Joskus ne venyvät pitkälle yöhön asti. Se on osa maalla asumisen etuja.

– Kyllähän Helsingissä viihtyy, mutta siellä mä maksoin 30 neliön kämpästä 850 euroa kuussa. Täältä samaan hintaan sai 250 neliötä tilaa. Kummassa on enemmän järkeä? Kouvolassa on kuitenkin kaikki, mitä tarvitsee.

VR:llä työskennelleen isän perinnettä kunnioittaen Toni Orpanan bassorumpu on ankkuroitu paikalleen kiskonpätkällä. Se kulkee mukana myös keikoilla. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Autotallin ilmassa höyryää tuore hiki ja muut rockbändin ominaistuoksut. The Souls on juuri lopettanut jaminsa.

Nykyisin yhtyeessä soittaa Tonin ja hänen isoveljensä Jani Orpanan lisäksi Peer Güntissä kannuksensa ansainnut Tsöötz Kettula. Aiempi basisti, Antti Takalo, musisoi nykyisin omassa A. Takalo & Takavalot -yhtyeessään.

Esikoisalbuminsa The Grand Confusion voimatrio teki vuonna 2009 monikansallisen Universalin alaiselle Ranch-levymerkille. Pekka Laineen tuottama albumi keräsi kehuja.

Fullsteam Agencyn keikkamyyjä Toni Ritonen buukkasi esiintymisiä showcase-festivaaleille, pienille klubikiertueille Eurooppaan ja isojen nimien lämmittelijäksi.

Sitten kokoonpano vaihtui, vauhti hiipui, vetoapu loppui ja nykyisin bändi operoi taas omillaan. Uusimman albuminsa Superheroesin bändi äänitti itse ja julkaisi omakustanteena. Keikkoja on harvakseltaan. Niiden lomassa Jani Orpana isännöi paikallisen Pub 23:n sunnuntaijameja. Toni puolestaan viihtyy kirpputoreilla ja kantapaikassaan Pub Lasihelmessä. Nyt hänellä on haaveena julkaista levyllinen omaa instrumentaalimusiikkia, vähän elokuvasoundtrackin hengessä.

The Soulsin autotallijamit houkuttelivat pihaan uteliaan vieraan. Suuri ja mahtava Kouvola Kuva: Ville Malja Kouvola

Autotallissa jamittelevien Orpanan veljesten musiikki kunnioittaa klassisen rockin perinteitä. Myös heidän tarinansa on kuin ikiaikaisesta rock-kulttuurin käsikirjasta. Alle kouluikäisinä pojat löysivät isänsä levyhyllystä juurimusiikkia, kuten Jerry Lee Lewisiä, Chuck Berryä, Robert Johnsonia ja John Lee Hookeria. Isoveli Jani onnistui kinuamaan itselleen ensin kitaran, joten Toni päätyi hakkaamaan kattiloita. Pian naapurusto sai tottua omakotitalon yläkerrasta kantautuvaan räimeeseen.

Jo teinivuosina kavereilla oli tapana kokoontua Orpanan veljesten huoneeseen diggailemaan musiikkia. Sama harrastus näyttää jatkuvan edelleen. Yläkerran huone on vaihtunut autotalliin ja kattilat Ludwigin rumpusettiin. Sohvalle on ilmaantunut eväidensä kanssa kaksi nimihirviöbändin jäsentä, Ekku ja Janne Petteri. Kun Orpanan veljesten ja Tsöötzin soitto taukoaa, kaksipäisen yleisön äänekkäämpi edustaja vaatii encorea.

– Lisää! Lisää! Soittakaa lisää! Rokkenrollia!

Jotenkin tuntuu, että tiistai-ilta kouvolalaisessa autotallissa ei jää tähän.

Miten Tsöötz Kettula päätyi The Soulsin basistiksi? Miltä näyttävät kouvolalaiset autotallijamit? Millaista Kouvolan poikien oli lämmitellä Juliette Lewisiä?

Tekijät:
Janne Flinkkilä (teksti ja käsikirjoitus)
Ville Malja (still-kuvat ja ohjaus)
Jaakko Slotte (videokuvaus)
Juha Kärkkäinen (leikkaus)
Iikka Kinnunen (värimäärittely)
Mikko ”Vilunki 3000” Viljakainen (grafiikat)