Katja Ståhlin elämän biisi on Tiikerihai
Ihmisellä voi olla monta elämän biisiä, jotka liittyvät johonkin tärkeään ihmiseen, tapahtumaan tai asiaan. Elämäni Biisi -sarjan juontaja Katja Ståhl kertoi jo aikaisemmin yhdestä elämänsä biisistä, josta voit lukea lisää täältä. Mutta Katjalla on toinenkin elämän biisi, nimittäin Tiikerihai.
Reino Helismaa teki suomenkieliset sanat tähän Peter Basil Hodgkinsonin jo 1930-luvulla säveltämään kappaleeseen, jonka alkuperäinen nimi oli Tiger Shark. Laulun levyttivät Suomessa vuonna 1955 sekä Juha Eirto että Olavi Virta, ja sitä seuraavana vuonna vielä instrumentaaliversiona Onni Gideon orkesterinsa kanssa. Edelleenkin kappaleen tuntee varmaan suurin osa suomalaisista, muodossa tai toisessa, ja sitä lauletaan innokkaasti karaokessa ja yhteislauluilloissa.
Katjan ollessa ala-asteen kolmannella tai neljännellä luokalla, joka perjantai äidinkielen tunnilla pidettiin laulukilpailut. Kilpailuissa laulettiin paljon lastenlauluja ja "Meil on metsässä nuotiopiiri" -tyyppisiä lauluja. Eräällä kilpailukerralla Katjan luokkakaverit Virpi ja Tiia menivät esiintymään. Tytöt esittivät Tiikerihai-kappaleen. Laulun sanat olivat pelottavat, mutta biisi oli silti Katjan mielestä aivan uskomaton ja tyrmistyttävän hieno.
Yhdeksänvuotias Katja mietti, ettei hänenkään tarvitsisi enää laulaa tai kuunnella vain lastenlauluja, kun kerran Virpi ja Tiiakin voivat laulaa tuollaisia kappaleita. Tiikerihai avasi Katjalle kerralla kokonaisen uuden, äärettömän musiikkimaailman. Ehkä se oli lähtölaukaus pitkälle uralle toimittajana ja musiikin monitoimijana.
Musiikkiviihdeohjelma Elämäni Biisi lauantaisin 14.3.2020 alkaen klo 22.15, katsottavissa myös Areenassa.
Pelaa kotipelejä!
Katsojat pääsevät osallistumaan leikkiin tekemällä oman arvausrivinsä ohjelmaan liittyvällä mobiilipelillä.
Elämäni Biisi -jaksopeliä voi pelata studiovieraita vastaan ohjelman aikana, tai kaveripeliä milloin vain omilla elämän biiseillä.
Pelit löytyvät maksuttomasta yle.fi-sovelluksesta - lataa tämän linkin takaa kännykkääsi sopiva sovellusversio. Jos sinulla on jo yle.fi-sovellus asennettuna puhelimeesi, varmista että se on päivitetty uusimpaan versioon.
Jaa pelituloksesi somessa tunnisteella #elämänibiisi ja voita arvonnassa Elämäni Biisi -kangaskassi.
Lisää ohjelmasta
- Elämäni Biisi – Lasse, Abreu, Jaana ja Sampo: Raivotyökalu ja maailman paras biisi
- Elämäni Biisi – Pekka, Ronja, Minna ja Kari: Aikamatka ja hento ote
- Elämäni Biisin jouluspesiaalissa tähtiartistit päätyvät arvuuttelusohvalle – yllätysesiintyjänä Vesa-Matti Loiri
- Mikä on Vexi Salmen rakastetuin kappale? Elämäni Biisi -erikoisjaksossa sukelletaan sanoittajamestarin laajaan tuotantoon
- Ray Charlesin klassikkobiisi teki Erja Lyytisestä blues-kitaristin – Diandran hieno tulkinta auttaa ymmärtämään miksi