Hyppää pääsisältöön

Yksi ainoa aivokemikaali saa meidät kohtalokkaalla tavalla haluamaan jatkuvasti lisää

Pariskunta halaa, kuva selän takaa.
Pariskunta halaa, kuva selän takaa. Kuva: Yle / Shutterstock, kuvaaja otnaydur parisuhde,Avioero,rakkaus

Luulemme tekevämme vapaita valintoja, mutta aivotutkimuksen myötä epäilykset heräävät. Ihmisen halujen ja tunteiden taustalta kun löytyy useimmiten yksi ja sama hormoni: dopamiini.

Dopamiini tunnetaan mielihyvähormonina, joka "vaikuttaa elimistöön piristävästi ja energiaa lisäävästi". Se onkin rakkauden, seksin ja luovuuden takana, mutta sillä on myös toinen puoli: Se tekee meistä tyytymättömiä. Se käskee meitä haluamaan uutta ja tekemään vielä enemmän ja vielä paremmin. Kohtalokkaalla tavalla se on myös erilaisten riippuvuuksien taustalla ja saa meidät jopa sivuuttamaan moraalin.

Asiaa valottavat Amerikan psykologiliiton haastattelussa riippuvuuksiin erikoistunut psykiatri Daniel Lieberman sekä fyysikko ja käsikirjoittaja Michael E. Long, joilta ilmestyi viime vuonna teos The Molecule of More: How a Single Chemical in Your Brain Drives Love, Sex, and Creativity—and Will Determine the Fate of the Human Race eli "Haluamisen molekyyli: Kuinka yksi ainoa aivokemikaali on rakkauden, seksin ja luovuuden taustalla – ja miten se tulee määräämään ihmiskunnan kohtalon". Apokalyptisestä nimestään huolimatta se sisältää kiinnostavan näkökulman kyltymättömyyden ja riippuvuuksien mekanismiin aivoissamme.

Dopamiini ei palkitse siitä, että juuri nyt on kivaa, vaan siitä, että haluat jotakin kivaa

Dopamiini ei saa meitä tuntemaan mielihyvää siitä, mitä meillä jo on, vaan se palkitsee siitä, että haluamme jotakin. Se saa meidät ottamaan riskejä ja tekemään jopa yli-inhimillisiä suorituksia. Toisin sanoen sen tarkoitus on maksimoida yksilön lisääntyminen, selviytyminen ja menestyminen. Dopamiinilla onkin kirjoittajien mukaan ollut tärkeä merkitys ihmisen evoluution kannalta. Kun teemme jotakin, joka on evoluutiomme kannalta tärkeää, dopamiini palkitsee meitä. Tästä tärkeästä tehtävästä johtuen dopamiinilla on myös yllättävän keskeinen rooli ihmisen aivotoiminnassa.

Jos eläisimme edelleen luolissa ja metsästäisimme sapelihammastiikereitä, olisi dopamiinituotantomme juuri kohdillaan. Mutta kun sama dopamiinimäärä hyrrää digiajan ihmisen aivoissa, alkaa syntyä ongelmia.

Dopamiini saa rakastumaan intohimoisesti ja vihaamaan samaa ihmistä yhtä intohimoisesti muutaman kuukauden jälkeen

"Tuossa on unelmieni ihminen, joka muuttaa elämäni." Puhuuko näin rakastunut ihminen todellisista tunteistaan vai onko euforisen rakastumisen tunteen tuottanut dopamiini? Juuri dopamiini saa ihmisen haluamaan rakkauden kohteen omakseen hullun lailla, ajattelemaan ylioptimistisesti ja tekemään järjenvastaisia päätöksiä.

Euforinen tunne on kuitenkin ohimenevä. Liebermanin mukaan kuluu yhdeksästä kahteentoista kuukautta, ja dopamiinituotanto on romahtanut nollalukemiin. Halujen kohde on muuttunut unelmasta inhimilliseksi ihmiseksi. Yhtä palavasti kuin on halunnut saada tämä unelmien kohteen itselleen, haluaakin nyt päästä hänestä eroon. Ja jotta aivot saisivat jälleen dopamiinitujauksensa, ne saavat ihmisen tavoittelemaan kuumeisesti uutta rakastumisen tunnetta.

Emme kuitenkaan ole yksinomaan dopamiinin armoilla. Jos kykenee valitsemaan lyhytkestoisen huuman sijasta tai lisäksi pitkäkestoisen mielihyvän, pitävät niin sanotut läheisyys- ja hellyyshormonit oksitosiini ja serotoniini huolen kumppanuuden säilymisestä.

Dopamiini antaa lupauksen siitä, että palkinto on pian luvassa

Yksi on alttiimpi noudattamaan dopamiinin käskyjä kuin toinen. Liebermanin mukaan dopamiinin määrä aivoissa määräytyy pitkälti geneettisesti. Dopamiinireseptorien solujen proteiinit reagoivat dopamiiniin eräillä herkemmin. Merkitystä on myös sillä kuinka voimakkaasti dopamiini vaikuttaa eri aivoalueilla. Tässäkin ihmisten välillä on eroja.

Dopamiini voi aiheuttaa erilaisia riippuvuuksia riippuen siitä, mihin aivojen alueisiin se vaikuttaa erityisen voimakkaasti. Riippuvuus rakastumisen tunteesta on yhden ongelma, toinen saattaa olla työnarkomaani, jolla on kyllä varaa merenrantahuvilaan, mutta ei osaa rentoutua ja nauttia sielläkään.

Tässä piilee "mielihyvää" tuottavan dopamiinin palkitsemisjärjestelmän kohtalokkuus. Dopamiini antaa lupauksen, että kunhan tekee yli-inhimillisiäkin suorituksia, lopulta saa palkinnon. Mutta kun tavoitteen on saavuttanut, dopamiinituotanto romahtaa eikä ihminen pystykään nauttimaan siitä, mitä on saavuttanut.

Ja panokset vain kovenevat. Jos on saanut tienattua ylimääräiset tuhat euroa, saa sen saavutettuaan dopamiiniannoksensa vasta, kun on asettanut itselleen tavoitteeksi kaksi tuhatta.

Dopamiinin evolutiivisesta tehtävästä johtuen riippuvuuksista vapautuminen on äärimmäisen vaikeaa

Päihteet tarjoavat monta kertaa suuremman dopamiiniannoksen dopamiinireseptoreille kuin oma toimintamme. Koska dopamiinilla on evoluution kannalta niin merkittävä rooli, valitsevat päihderiippuvaisen aivot Liebermanin mukaan enemmän dopamiinia tarjoavan ratkaisun, eli päihteen.

Vaikka läheisistä päihteiden käyttö tuntuisi kuinka väärältä, on päihteiden käytön jatkaminen Liebermanin mukaan aivojen kannalta looginen ratkaisu. Dopamiinilla kun ei ole käsitystä moraalista, oikeasta ja väärästä, vaan se toimii oman evoluution saneleman lakinsa mukaan, ja sitä on ihmisen vaikea vastustaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede