Hyppää pääsisältöön

Miten myydä miljoonia levyjä myymättä silti itseään? – Vankkumaton punklegenda Ian MacKaye luotsasi Fugazin ja Minor Threatin maailman maineeseen

Yhdysvaltalainen muusikko Ian MacKaye Dischord House -nimisen talon oven suulla. Seinillä ja ovessa kymmeniä punk-bändien kuvia.
Yhdysvaltalainen muusikko Ian MacKaye Dischord House -nimisen talon oven suulla. Seinillä ja ovessa kymmeniä punk-bändien kuvia. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Ian MacKaye

Voiko suurten levy-yhtiöiden miljoonatarjoukset sivuuttaa ja silti myydä miljoonia levyjä? Voi. KulttuuriCocktail tapasi punklegenda Ian MacKayen Washingtonissa selvittääkseen, millainen mieli tekee tästä mahdollista.

Kuumottaa. Entä jos hän tekee oharit?

Kyse on kuitenkin punkhistorian keskeisestä hahmosta, Ian MacKayesta, 57, joka tunnetaan erityisesti post hardcore -yhtye Fugazin keulahahmona.

Siis bändin, joka käänsi selkänsä isoille levy-yhtiöille. Menettäen kenties miljoonia, mutta säilyttäen tinkimättömyytensä ja saavuttaen tuhansien ihailun – minunkin.

Moni on seurannut hänen esimerkkiään yhteiskunnalliseen liikehdintään asti. Halusi hän sitä tai ei.

Punklegenda Ian Mackaye katsoo kameraan ja pitää käsissään laudanpätkään, johon on kirjoitettu Fugazi-yhtyeen biisilista.
Ian MacKaye ja laudanpätkä, johon on kirjoitettu Fugazi-yhtyeen biisilista. Punklegenda Ian Mackaye katsoo kameraan ja pitää käsissään laudanpätkään, johon on kirjoitettu Fugazi-yhtyeen biisilista. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Ian MacKaye,Dischord Records

Seison viininpunaisen omakotitalon portailla Arlingtonissa, Yhdysvaltain Virginiassa. Aivan Washington DC:n kupeessa.

Talon pihassa lojuu vanha, käsivoimalla työnnettävä ruohonleikkuri. Samasta leikkurista näkyy vilaus hc-punkbändi Minor Threatin Salad Days EP:n (1985) ikonisessa kansikuvassa.

Yhdysvaltalainen Minor Threat -yhtye istuu talon rappusilla. Levynkansikuva.
Nuori Ian istuu hc-punkbändi Minor Threatin Salad Days EP:n (1985) kansikuvassa etualalla. Yhdysvaltalainen Minor Threat -yhtye istuu talon rappusilla. Levynkansikuva. Kuva: Discord Records KulttuuriCocktail,Dischord Records,Minor Threat

Pelkoni ohareista on turha. Ian avaa oven ja toivottaa tervetulleeksi peremmälle.

Hän ei muistuta yhtään sitä äreää fundamentalistia, jollaiseksi media hänet joskus muovaa. Sen sijaan hän on iloisen utelias ja läsnä.

– Keskityn siihen, mitä on edessäni. Vaikkei tästä tulisi juttua, olen oppinut jotain keskustellessa, Ian sanoo.

Viininpunainen talo natisee, muttei onneksi haise homeelta. Olisi kamalaa, jos kymmenien bändien levyjen alkuperäiset masternauhat, lukuisat kansivalokuvat sekä keikkajulistepinot tuhoutuisivat.

Talo on Dischord House, joka sykki virtaa Washington DC:n punkskeneen, eli DC-punkiin, erityisesti sen kulta-aikoina 1980- ja -90-luvulla.

Dischord Housessa tehtiin ja tehdään vieläkin valtavasti intohimoista työtä musiikin eteen, sillä Ian MacKaye pyörittää talossa levy-yhtiötä ja arkistoi DC-punkin historiaa. Ianilla on vahva henkilökohtainen suhde paikkaan, koska hän asui talossa yli 20 vuotta 80-luvun alkupuolelta alkaen.

Talo on myös monelle hc-punkfanille eräänlainen pyhiinvaelluskohde. Tai ainakin minulle. Olenhan fanittanut Ianin tekemisiä teini-ikäisestä asti. Siksi talossa vieraileminen on niin iso juttu, että hirvittää.

Ian MacKaye tutkii arkistoimiaan masternauhoja.
Ian MacKaye on innoissaan punkhistorian arkistoimisesta. Ian MacKaye tutkii arkistoimiaan masternauhoja. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Ian MacKaye,Dischord Records

Dischord Recordsin arkistohylly, jossa sadoittain kasetteja, fanikirjeitä ja masternauhoja.
Dischord Recordsin arkistohylly, jossa sadoittain kasetteja, fanikirjeitä ja masternauhoja. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Dischord Records
Rajoitteet johtivat todella luoviin ideoihin

Dischord Housen alakerran seinällä on The Crampsin keikkajuliste vuodelta 1979. Bändin kyseisellä DC:n keikalla 16-vuotias Ian kuuli ensimmäistä kertaa punkkia livenä.

Se oli heti menoa, mutta silloin punkkia ei kuullut juuri missään.

Ei ollut radiota, joka olisi soittanut punkkia, eikä pääkaupungissa DC:ssä ollut New Yorkin tai Los Angelesin kaltaista viihdeteollisuutta.

Muutamista kymmenistä nuorista koostuvan punkporukan oli soitettava ja järjestettävä keikat itse.

– Rajoitteet johtivat todella luoviin ideoihin, omenat saivat kypsyä rauhassa.

DC:hen syntyi 1980-luvun kuluessa elinvoimainen punkskene, jossa kiertueella olevat kansalliset bändit saattoivat lopulta päätyä poikkeuksellisesti lämmittelemään paikallisia bändejä. Niin suosittuja paikalliset bändit olivat.

The Cramps -yhtyeen keikkajuliste.
The Crampsin keikkajuliste vuodelta 1979. The Cramps -yhtyeen keikkajuliste. Kuva: Dischord Records KulttuuriCocktail,Dischord Records,The Cramps
Ei me ajateltu, että tästä tulisi jotain isoa, me vain tehtiin.

Koska levy-yhtiöitä ei olisi kiinnostanut skenen musiikin julkaiseminen, myös levyt piti tehdä itse.

Ianin ensimmäinen levy oli hardcore-bändi Teen Idlesin Minor Disturbance EP vuodelta 1980.

Bändi oli jo ehtinyt hajota, mutta kaverukset halusivat tehdä levyn eräänlaiseksi muistoksi kouluajoilta, vähän kuin vuosikirjaksi.

Keikkatuloja oli jäljellä muutamia satasia, levytuloilla toivottiin katettavan loput kuluista.

Tuttu tyyppi neuvoi levynteossa, kannet askarreltiin itse.

– Ei me tiedetty, mitä me oltiin tekemässä. Ei me ajateltu, että tästä tulisi jotain isoa, me vain tehtiin.

Teen Idles -yhtyeen Minor Disturbance EP:n levynkansi, jossa käsiin on piirretty X-merkit.
Teen Idles teki Minor Disturbance EP:n kannet itse. Teen Idles -yhtyeen Minor Disturbance EP:n levynkansi, jossa käsiin on piirretty X-merkit. Kuva: Dischord Records KulttuuriCocktail,Dischord Records,Teen Idles
Sain idean, että levytulot voisi käyttää aina seuraavan levyn tekemiseen.

Ian perusti rumpali Jeff Nelsonin kanssa levy-yhtiön vuonna 1980 Teen Idlesin levyä varten. Syntyi Dischord Records, joka julkaisee nykyisinkin vain paikallisia bändejä.

Kaupallisten tuotteiden, siis levyjen, tekeminen soti kuitenkin tee se itse -meininkiä vastaan.

– Sitten sain idean, että levytulot voisi käyttää aina seuraavan levyn tekemiseen.

Ja näin tehtiin lukuunottamatta uuden levy-yhtiön toisena levynä julkaistua State of Alertin No Policyä vuonna 1981, jonka bändi teki omakustanteena. Yhtiön kolmas levy oli jo hc-punkin kulmakiviin lukeutuvan Minor Threatin samanniminen EP.

Levy-yhtiö jatkoi samalla periaatteella viitisen vuotta. Sitten rahaa alkoi tulla ja ihmisille alettiin maksaa pientä palkkaa.

Myöhemmin levy-yhtiön – ja myös Ianin – suurin bändi, post hardcore -genren luojaksikin joskus tituleerattu Fugazi myi lopulta miljoonia maailmanlaajuisesti.

Black Flag -yhtyettä kohden heitetty hylsy, joka on arkistoitu muovipussiin.
Hylsy, joka heitettiin Black Flagin kitaristi Greg Ginniä päin Walesissa 1981. Ian oli keikkareissulla mukana. Black Flag -yhtyettä kohden heitetty hylsy, joka on arkistoitu muovipussiin. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Dischord Records
Terveet kädet Suomesta oli hyviä!

Dischord Recordsia on yleisesti pidetty yhtenä tee se itse -kulttuurin (DIY) aikaisimmista ja voimakkaimmista esiinmarsseista, koska managereita tai lakimiehiä ei ollut ja bändien kanssa tehtiin – ja tehdään edelleen – vain suulliset sopimukset.

– Ei me sitä keksitty. DIY:tä oli jo 60-luvulla. Terveet kädet Suomesta oli samoihin aikoihin kuin me [1980-luvun alussa]. Ne oli hyviä ja nekin oli DIY.

Näin jälkikäteen DC-punkin voittokulku tuntuu silti uskomattomalta – jopa kovin helpolta.

Mutta sitä se ei ollut, Ian vakuuttaa. DC-punkkeikoillakin kävi aluksi vain kourallinen ihmisiä, jos ketään, mutta sinnikkyydellä päästiin pitkälle.

Yhtiön pienimpiä bändejä ei ole unohdettu nytkään. Ian maksaa niillekin rojaltit itse.

– Rakastan sitä. Silloin saan ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat luottaneet musiikkinsa minulle vuosikymmenten ajan.

Kaikkiin fanirjeisiin on pyritty vastaamaan.

Ianin toimisto sijaitsee kapean portaikon päässä Dischord Housen yläkerrassa. Yksi seinistä on täynnä Dischord Recordsin masternauhoja, yksi c-kasetteja.

Yksi hylly notkuu mapitettuja fanikirjeitä yli 35 vuoden ajalta. Kaikkiin on pyritty vastaamaan ainakin jollain tasolla. Ian on tunnettu lojaaliudestaan faneilleen, mutta että tämäkin.

Ian löytää tietokoneensa arkistosta myös suomalaisfanien lähettämiä kirjeitä jo 1980-luvulta. Kirjeissä pyydellään anteeksi huonoa englantia, vaikka teksti on täydellistä, ja kehotetaan kuuntelemaan muun muassa punkbändi Lamaa.

Myöhemmin löydän osan kirjoittajista, mutta he eivät halua julkisuutta. Ymmärrettävää. Onhan kirjeenvaihto fanin ja artistin välinen juttu.

Ian MacKaye tutkii arkistoimiaan masternauhoja ja fanikirjeitä
Ian MacKaye tutkii arkistoimiaan masternauhoja ja fanikirjeitä Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Dischord Records,Ian MacKaye
Tarkoitus ei ollut aloittaa yhteiskunnallista liikettä tai alakulttuuria, mutta niin vain kävi.

Ihailtavaa, millä kunnioituksella Ian käsittelee kirjeitä. Hän ei anna kuvata niitä, koska ei ole kysynyt kirjoittajilta lupaa.

Huomaan aloittaneeni liikutuksessani monologin siitä, miten Ianin kirjoittama biisi Straight Edge löi teini-ikäiseen tajuntaani suoraan Suosikki-lehden sivuilta, ennen kuin olin edes kuullut koko biisiä.

Lehden jutussa puhuttiin hc-punkbändi Minor Threatista, jonka ensimmäisellä EP:llä Straight Edge oli julkaistu 1981.

Biisin sanat oli liitetty juttuun mukaan, kuten ysärillä oli vielä tapana. Rustasin osan niistä paperinpalalle ja iskin nuppineulalla huoneeni seinälle:

I’m a person just like you
But I’ve got better things to do
Than sit around and fuck my head
Hang out with the living dead

I’ve got the straight edge

Tarkoitus ei ollut aloittaa yhteiskunnallista liikettä tai alakulttuuria, mutta niin vain kävi.

Straight Edge on yksi Minor Threatin kappaleista, jotka innoittivat straight edge - eli streittaripunkin syntyä 1980-luvulla.

Streittarit kieltäytyvät Ianin tavoin käyttämästä päihteitä. Myöhemmin alakulttuuriin on erityisesti Suomessa liitetty muun muassa eläinoikeudet ja veganismi.

– Wow. Olihan se hienoa, että biisit resonoivat niin laajasti. Mutta streittarikulttuuri en ole minä. Se on ne muut.

Mulla oli X:t käsissä vielä 25-vuotiaana solidaarisuudesta. Ei se mikään jengisymboli ole.

Streittarikulttuurin symboliksi tuli X-kirjain. Ianin bändeistä 1970–1980-lukujen taitteessa aktiivisena ollut Teen Idles oli törmännyt Kalifornian-keikallaan tapaan, jolla alaikäiset merkittiin piirtämällä suuret X-kirjaimet käsiin. Näin heille ei myytäisi alkoholia.

Teen Idles toi idean pääkaupungin keikoille. X:t näkyvät myös bändin ainoaksi jääneen EP:n kannessa.

– Mulla oli X:t käsissä vielä 25-vuotiaana solidaarisuudesta. Ei se mikään jengisymboli ole.

Minua raivoisa Straight Edge -biisi puhutteli, koska en teininä halunnut juoda vain siksi, että muut tekivät niin. Oikeastaan ei tehnyt mieli tehdä mitään vain siksi, että muutkin tekivät.

Sittemmin olen juonut itseni mukavaksi kerran jos toisenkin, mutta vain koska on huvittanut. Ja se juuri on biisin pointti, Ian sanoo. Ei se juoko joku viinaa vai ei – kunhan ei prosessissa loukkaa itseään tai muita.

Sormiani kihelmöi, kun saan koskea Straight Edgen alkuperäislyriikkaa. Se on aavistuksen erilainen kuin levyversio, koska “biisi toimi paremmin” niin.

Straight Edge -kappaleen alkuperäiset sanoitukset kellastuneella paperilla.
Straight Edge -kappaleen alkuperäislyriikka kehystettynä näyttelyitä varten. Straight Edge -kappaleen alkuperäiset sanoitukset kellastuneella paperilla. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Dischord Records

1970-luvun Yhdysvalloissa ”kaikki” dokasivat. Aikuiset, punkkarit, muut lukioikäiset. Koska niin oli tapana.

– Mä en halunnut ja mua pilkattiin siitä. ”Sä olet tyhmä, sä olet tylsä.” Mulle sanottiin, että meille tulee paha mieli, kun et juo. Loin jonkinlaisen kollektiivisen omantunnon.

Mitään uskontoa tai elämänfilosofiaa taustalla ei ole. Ian tosin puhuu niin vakuuttavasti, että lukisin hänen kirjoittamansa elämäntapaoppaan, jos sellainen olisi.

Edelleen yllättää, millainen voima sillä on, että päättää olla tekemättä jotain.

Ian nimenomaan ei halua sanella muille, miten elää. Silti hän toivoo, että kaikki kysyisivät useammin, miksi. Onko tämä minua varten?

– Kun katson ruokaa, mietin, miksi laittaisin sen kehooni. Jos et kysy näitä kysymyksiä ja havainnoi mitä lautasellasi on, saatat päätyä syömään paskaa.

Tämä on toki vertaus, mutta Ian on myös ollut vegaani jo 1980-luvulta lähtien.

– Edelleen yllättää, millainen voima sillä on, että päättää olla tekemättä jotain. Kun tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa, se paljastaa muille, että heilläkin on mahdollisuus tehdä toisin. Se tuntuu monista uhkaavalta.

Yhdysvaltalaisen Fugazi-yhtyeen keikkajuliste ja vallokuvia arkistopöydällä.
Alakerran toimistossa Fugazin levyn kansien materiaalit odottavat arkistointia. Yhdysvaltalaisen Fugazi-yhtyeen keikkajuliste ja vallokuvia arkistopöydällä. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Dischord Records,Fugazi
Jos et seiso vakaumuksesi takana, sinulla ei myöskään ole valtaa.

Hörpimme teetä alakerran suuren pöydän äärellä. Ian napauttaa pöytään kädellään aina, kun haluaa korostaa jotain.

Siirrymme Dischordin aikajanalla Fugaziin, Ianin vakaumuksen seuraavalle levelille. Bändiin, jonka onnistui tökkiä musabisnestä silmään vain sillä, että se teki omaa juttuaan.

Fugazi manageroi itse itseään ja oli uskollinen faneilleen. Alaikäiset haluttiin keikoille, koska musiikki kuuluu kaikille, ei vain alkoholia vetäville aikuisille.

Lähtökohtaisesti keikkaliput maksoivat viisi dollaria Jenkeissä, ulkomailla paikallisen leffalipun verran.

Näistä periaatteista kiinni pitäminen ei ollut helppoa.

– Yhtä soitettua keikkaa kohti piti kieltäytyä 50 keikasta. Piti myös soittaa enemmän, jotta homma oli kannattavaa. Parhaimmillaan soitimme 60 keikkaa 63 päivän aikana.

Fugazi-yhtyeen originaalikuvia pöydällä.
Fugazin levyjen originaalikuvia arkistoitavana Dischord Housessa. Fugazi-yhtyeen originaalikuvia pöydällä. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Fugazi,Dischord Records
Fugazi-yhtyeen vanhoja keikkamateriaaleja pöydällä.
Fugazi-yhtyeen vanhoja keikkamateriaaleja pöydällä. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Fugazi,Dischord Records

Joskus oli pakko uhata keikan peruuttamisella ja pakata kamat kasaan jo ennen keikkaa, jos keikkajärjestäjä oli jostain syystä nostanut lipun hintaa.

– Jos et seiso vakaumuksesi takana, sinulla ei myöskään ole valtaa.

Bändi myös kieltäytyi soittamasta isoilla festareilla, koska silloin lipun hintaa ei ollut mahdollista kontrolloida.

Suurin osa sen ajan isoista levy-yhtiöistä, kuten Geffen, Capitol ja Elektra lähestyivät Fugazia.

Kaikesta huolimatta vuonna 1987 ensimmäisen keikkansa vetänyt Fugazi kiersi ahkerasti niin Jenkeissä kuin maailmallakin ja julkaisi lopulta seitsemän albumia.

Pysyäkseen huippuvireessä Fugazi treenasi kiertuetauoilla parhaimmillaan monta tuntia päivässä. Keikkatulot ja rojaltit mahdollistivat tämän.

Teeni on mennä väärään kurkkuun viimeistään siinä vaiheessa, kun päästään puhumaan siitä, miten Fugazi hylkäsi suuret levy-yhtiöt.

Suurin osa sen ajan isoista levy-yhtiöistä, kuten Geffen, Capitol ja Elektra lähestyivät Fugazia. Atlanticilta tultiin jopa bäkkärille tarjoamaan ”melkein mitä vaan”.

Mutta bändiä ei kiinnostanut.

– Meille on sanottu, että te voitte tehdä noin ja kieltäytyä, teillä on valtaa, te olette Fugazi. Mutta me toimittiin alusta asti samalla periaatteella.

Vanha masternauha odottaa arkistointia Dischord Housessa.
Dischord Recordsin masternauhoja odottamassa paikkaansa hyllyssä. Vanha masternauha odottaa arkistointia Dischord Housessa. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Dischord Records

Koska Fugazi jätti levy-yhtiöiden yhteydenotot huomiotta, varsinaisia tapaamisia, lounaita, illallisia tai muita kestityksiä, joissa asioista olisi sovittu, ei ollut.

Eikä siten myöskään varsinaista miljoonasopimusta. Miksi sitten puhutaan, että Fugazi jätti pöydälle miljoonia?

Ian arvelee, että syynä on vertaus Nirvanaan. Nirvanan Bleach myi ilmestyttyään vuonna 1989 Pohjois-Amerikassa noin 40 000 kappaletta. Sittemmin Nirvana siirtyi Geffenille (DGC Recordsille) ja Nevermind julkaistiin 1991. Loppu lienee tuttua historiaa.

Vuonna 1990 julkaistu Fugazin ensimmäinen levy Repeater myi suurin piirtein samassa ajassa arviolta 200 000 levyä Dischord Recordsilla.

Lopulta Fugazi myi Dischordilla ilman ison levy-yhtiön markkinointikoneistoa yhteensä noin kolmisen miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti. Suosiosta huolimatta bändi soitti kymmeniä tukikeikkoja pääosin DC:ssä kerätäkseen rahaa ruohonjuuritason järjestöille ja toimijoille.

Meille on tarjottu miljoonia dollareita paluusta.

Fugazi ehti käydä kahdesti Suomessakin ennen kuin jätti keikkailun 2000-luvun alkupuolella. Muu elämä, kuten perhe, alkoi viedä.

Ian ei kuitenkaan kadonnut lavoilta, vaan on ollut aktiivinen muun muassa The Evens -indierockduossa.

Marraskuussa 2018 musiikkifoorumeilla kohistiin Ianin ja Fugazin basistin Joe Lallyn uudesta bändistä, joka veti hyväntekeväisyyskeikan DC:ssä.

Jo helmikuussa 2019 nauhoitettiin levyllinen, mutta levyä ei vielä ole julkaistu. Bändiltä puuttuu nimittäin vieläkin nimi ja Joe on ollut kiireinen The Messtheticsin kiertueen kanssa.

Voisiko Fugazi sitten tehdä comebackin tässä odotellessa, saan vihdoin kysyttyä.

– Totta kai voisi, bändihän ei koskaan varsinaisesti hajonnut, olemme edelleen perhettä. Mutta onko se todennäköistä? Ei. Meille on tarjottu miljoonia dollareita paluusta, mutta me sanomme ei.

Selvä. Aavistuksen jo huimaa kaiken tämän kieltäytymisen keskellä. Itse olisin todennäköisesti ottanut jokaisen pennosen. Ja kenties juuri siksi Ianin ratkaisut herättävät suurta kunnioitusta.

Silti. Eikö muka oikeasti yhtään kaduta, että jäivät ne levy-yhtiömiljoonatkin saamatta?

– Ei. Silloin se ei enää olisi ollut Fugazi.

Ian onkin silmin nähden innoissaan punkhistorian arkistoimisesta.

– Miksi en olisi innoissani joka päivä? Teen sitä, mitä rakastan. Joka päivä on minulle menestys.

Muusikko Ian MacKaye ja toimittaja Salla Hongisto Dischord House -talon portailla.
Ian MacKaye ja toimittaja Salla Hongisto legendaarisen Dischord Housen portailla Muusikko Ian MacKaye ja toimittaja Salla Hongisto Dischord House -talon portailla. Kuva: Salla Hongisto KulttuuriCocktail,Ian MacKaye,Dischord Records
Keskustelu sulkeutuu 26.9.2019.
Keskustele