Hyppää pääsisältöön

“Pelaaminen on monille keino elää vaihtoehtotodellisuudessa” – Tonislav Hristov teki elokuvan roolipelaamisesta

Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvan päähenkilö Veera lumisessa maisemassa.
Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvan päähenkilö Veera lumisessa maisemassa. Kuva: Alexander Stanishev KulttuuriCocktail,Tonislav Hristov

Veeran maaginen elämä -dokumentissa selviää, että sen päähenkilö on oppinut käsittelemään lapsuuden traumojaan pelaamisen kautta. “Minusta elokuva kertoo ennen kaikkea demonien karkottamisesta”, ohjaaja Tonislav Hristov sanoo. Sundance-festivaaleilla ja Berliinin elokuvajuhlillakin esitetty suomalaisdokumentti kertoo roolipelaamisesta.

Ohjaaja Tonislav Hristov tutustui Veeraan dokumenttinsa Love & Engineering (2014) ensi-illassa yhteisen ystävän kautta. Nyt Veera on Hristovin uusimman elokuvan Veeran maaginen elämä päähenkilö.

– Aiemmin en tiennyt paljoakaan roolipeleistä. Olen kyllä pelannut paljon tietokonepelejä, mutta en roolipelejä, vuonna 1978 syntynyt Hristov sanoo.

Roolipelaaminen alkoi yleistyä Suomessa 1980-luvulla. Roolipeleissä ihmiset ottavat erilaisia rooleja, joita esittävät pelin sääntöjen mukaan – vähän kuin elävät pelinappulat. Peleissä voi olla kerrallaan osallistujia muutamista aina satoihin.

Hristovin elokuvan alussa tuolloin 25-vuotias Veera käy Puolassa osallistumassa Harry Potter -aiheiseen peliin, jossa oli Hristovin arvion mukaan ainakin 150 pelaajaa.

– Se oli kiehtovaa, ihmiset olivat avoimia ja tunnelma hyvä, Hristov muistelee.

Tanskassa on jopa koulu, jossa oppilaat viettävät puolet ajasta roolihahmoina ja Saksassa roolipelaamista käytetään apuna maahanmuuttajien sopeutumisessa.

Kohtauksessa vilahtaa myös suomalainen pelisuunnittelija ja kirjailija Mike Pohjola. Hän kertoi Hristoville tapauksen, joka ehkä kuvastaa pelaamisen viehätystä.

– Kerran Mike lähti setänsä kanssa kalaan. Setä antoi hänelle kalan perattavaksi. Mike on kiltti eikä voisi ikinä teurastaa eläintä, mutta hänen roolipelihahmonsa on metsästäjä. Kalan perkaaminen onnistui, kun hän asettui rooliinsa.

Hristov arvelee, että roolipelit toimivat vaihtoehtoina tietokonepeleille, tarjoavat niitä todellisemman kokemuksen ja mahdollisuuden henkilökohtaiseen kanssakäymiseen.

Hän on huomannut, että Yhdysvalloissa roolipelit jäljittelevät usein sotaa. Pohjoismaissa taas henkilöhahmot ovat keskeisimpiä. Tanskassa on jopa koulu, jossa oppilaat viettävät puolet ajasta roolihahmoina ja Saksassa roolipelaamista käytetään apuna maahanmuuttajien sopeutumisessa.

Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvan päähenkilö Veera tunturin päällä lapissa.
Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvan päähenkilö Veera tunturin päällä lapissa. Kuva: Alexander Stanishev KulttuuriCocktail,Tonislav Hristov

Veera kertoi pelaamisensa taustasyyn, kun he tutustuivat Hristovin kanssa paremmin. Siitä virisi Hristovin kiinnostus tehdä Veerasta dokumentti viitisen vuotta sitten.

Lapsuus väkivaltaisen alkoholisti-isän jätti jälkensä Veeraan ja hänen veljeensä. Dokumentissa tulee esiin, että asettumalla roolihahmoihin Veera pyrkii käsittelemään traumojaan.

Pelaamisessa voinee nähdä samanlaisia piirteitä kuin hahmoterapiassa, mutta voiko se tosiaan toimia omahoitona?

– Riippuu varmaankin mihin ja miten paljon apua siitä hakee. Pelaaminen on monille keino elää vaihtoehtotodellisuudessa, Hristov miettii.

– Veeraa pelaaminen auttoi pääsemään ulos kotoa, mutta mielikuvituslohikäärmeitä tappamalla ei voi parantaa lapsuuden traumoja. Veera pärjää kumminkin nyt paremmin. Hän on käynyt myös ammattiterapiassa.

Roolipelaaminen antaa dokumenttielokuvalle visuaalisen ja toiminnallisen ulottuvuuden. Pelaamisen taustalla piilee isona aiheena myös alkoholiongelma ja sen aiheuttama perheväkivalta. Hristov korostaa elokuvansa henkilökohtaista tasoa.

– Se kertoo Veerasta ja hänen perheestään. Alkoholismi ja sen aiheuttamat muutokset heidän tarinaansa ovat osa sitä.”

Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvasta, jossa päähenkilöt Veera ja Ville katsovat.
Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvasta, jossa päähenkilöt Veera ja Ville katsovat. Kuva: Alexander Stanishev KulttuuriCocktail,Tonislav Hristov

Hristov viettää puolet ajastaan Suomessa ja puolet synnyinmaassaan Bulgariassa. Elokuvauransa hän on tehnyt Suomesta käsin. Yhteistyö tuottaja Kaarle Ahon kanssa on jatkunut jo 15 vuotta.

Hristovin elokuvassa esillä oleva alkoholismi on molemmissa maissa tuttu asia.

Suomi tunnetaan rankasta alkoholinkäytöstä, mutta Hristovia ei yllätä, että Bulgariassa juodaan enemmän. YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön tilastojen mukaan vuonna 2016 yli 15-vuotias suomalainen joi yli kymmenen litraa puhdasta alkoholia mutta bulgarialainen yli 12.

Suomalaiset suosivat olutta ja bulgarialaiset teräviä.

– Mutta Suomessa taitaa olla enemmän alkoholista johtuvia haittoja, Hristov huomauttaa.

Elokuva kertoo ennen kaikkea demonien karkottamisesta ja traumoista selviämisestä.

Alkoholin kulutus kasvaa koko maailmassa ja viime aikoina nopeasti varsinkin Kiinassa ja Intiassa.

– En halunnut tehdä elokuvaa alkoholia ja alkoholismia sinänsä. Minua kiehtoi tapa, jolla Veera käsitteli ongelmiaan. Minusta elokuva kertoo ennen kaikkea demonien karkottamisesta ja traumoista selviämisestä, Hristov sanoo.

Veeran maaginen elämä on nyt elokuvateattereiden ohjelmistossa. Dokumentti sai maailman ensi-iltansa Yhdysvalloissa Sundance-festivaalilla viime keväänä, Euroopan ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla ja Suomen ensi-illan Espoo Cinéssä.

– Veera näki elokuvan vasta Berliinissä ja sielläkin minun piti patistaa hänet näytökseen. Sanoin, että pitäähän hänen nähdä, mitä teimme viisi vuotta. Onneksi hän piti näkemästään.

Maisema tunturin laelta Lapista, jossa kaksi siluettia auringonlaskua vasten. Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvasta.
Maisema tunturin laelta Lapista, jossa kaksi siluettia auringonlaskua vasten. Tonislav Hristovin Veeran maaginen elämä -elokuvasta. Kuva: Alexander Stanishev KulttuuriCocktail,Tonislav Hristov

Tyyliltään Hristov kuuluu samaan koulukuntaan kuin Mika Ronkainen, joka tunnetaan muun muassa dokumentista Laulu koti-ikävästä. Siinä Ronkainen käyttää jopa musikaalin keinoja. Molemmat ohjaajat rakentavat elokuviensa tilanteita ohjailemalla sen sijaan, että vain tarkkailisivat niiden kehittymistä kameroineen.

Hristov kiinnostui dokumenttien tekemisestä, kun työskenteli Pirjo Honkasalon teknisenä apulaisena Melancholian 3 huonetta -elokuvan leikkausvaiheessa.

– Honkasalon materiaali oli niin hienoa. Hän opetti minulle paljon, oli mentorini.

Edellinen elokuva Hyvä postimies (2017) oli Hristovin lopullinen kansainvälinen läpimurto. Se käsittelee Euroopan maahanmuuttoa Bulgarian ja Turkin rajalla ja syntyi, kun Veeran maagisen elämän tekeminen oli tauolla rahoitusvaikeuksien vuoksi.

– Tykkään olla kerronnallisesti dokumentin ja näytelmäelokuvan rajalla, enkä osaisi tehdä toisin. Nyt kirjoitamme Kaarle Ahon kanssa ensimmäistä näytelmäelokuvaani. Kuvasimme näytekohtauksen, jossa on yksi ammattinäyttelijä ja kolme iranilaista pakolaista, jotka improvisoivat ja esittävät dokumenttityyliin itseään.

Kehitteillä on myös näytelmäelokuva, joka kertoo bulgarialaisen miehen ja suomalaisen naisen päättyneen suhteen jälkimainingeista.

– Vähän kuin minun elämästäni, Hristov toteaa dokumentin ja sepitteen, Suomen ja Bulgarian välimaastosta.

Harri Römpötti

Keskustelu sulkeutuu 29.9.2019.
Keskustele