Hyppää pääsisältöön

Ylen Erkki Astalalle elämäntyöpalkinto Red Carpet -elokuvafestivaalilla

Erkki Astala vastaanottamassa elämäntyöpalkintoa Red Carpet -elokuvafestivaalilla Hyvinkäällä.
Erkki Astala vastaanotti elämäntyöpalkinnon Red Carpet -elokuvafestivaalilla 29.8.2019. Erkki Astala vastaanottamassa elämäntyöpalkintoa Red Carpet -elokuvafestivaalilla Hyvinkäällä. Kuva: Copyright Erika Luoto / Red Carpet Film Festival elokuvat

”Hänen vertaansa vailla oleva asiantuntemuksensa ja näkemyksellisyytensä rakentuu pitkästä ja monipuolisesta urasta elokuvan parissa. Hän on kirjoittanut ja ohjannut elokuvia, esitellyt, levittänyt ja puolustanut suomalaista elokuvaa ja edistänyt lukemattomien elokuvien valmistumista työssään”, raati perustelee valintaansa.

Astala toimii Yle Draamassa tilaajana ja vastaa pitkien näytelmäelokuvien ja minisarjojen hankinnasta itsenäisiltä tuottajilta. Astala on toiminut aiemmin Suomen elokuvasäätiön tuotantojohtajana sekä monenlaisissa tehtävissä elokuva-alalla, kuten levityksessä, festivaaleilla ja toimittajana.

”Arvostan tätä tunnustusta suuresti, koska se tulee ihmisiltä, jotka edustavat niitä, joiden kanssa ja joiden hyväksi olen työtä tehnyt: tuottajia, tekijöitä ja yleisöä. Olen itse kiitollinen siitä, että minulla on etuoikeus tehdä yhteistyötä monien lahjakkaiden ihmisten kanssa ja innostavien elokuvien parissa”, Astala sanoo.