Käyttäytymisgenetiikan professori Iiris Hovatta: Aivoissa näkyy stressi

Professori Iiris Hovatta tutkii ahdistuksen eri muotoja. Tutuimpia niistä ovat paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Pitkän tieteellisen uran tehnyt toisen polven huippututkija rentoutuu luonnossa ja klassisen musiikin avulla.

Kuusi kuvaa käyttäytymisgenetiikan professori Iiris Hovatan elämästä

Varhaislapsuutensa Espoon Tapiolassa ja nuoruutensa Iirislahdessa asunut Iiris Hovatta kuvaa perhettään "perinteiseksi akateemiseksi perheeksi". Musiikki ja luonto olivat perheen yhteiset harrastukset.

- Vietin kesiä paljon isovanhempieni kanssa Lempäälässä mökillä ja kävin Espoossa pienestä pitäen meripartiossa. Se oli hyvää vastapainoa koulunkäynnille ja klassisen musiikin päämäärätietoiselle harrastamiselle, Iiris Hovatta kertoo.

Hän ei ollut erityisen hyvä koulussa, eikä se motivoinut edes lukioaikana.

- Biologia ja musiikki kiinnostivat kyllä ja niihin jaksoin panostaa. Niissä oli myös ainoat kympit, hän kuvailee koulunkäyntiään.

Koko kouluajan Iiris harjoitti sormiaan soittamalla pianoa ja huilua, sekä lauloi maineikkaassa Tapiolan kuorossa. Kuoron kanssa hän pääsi matkustamaan ympäri maailmaa.

Musiikin lisäksi Hovatan perhettä yhdisti kiinnostus luontoon.

- Kesälomamatkoilla pysähdyttiin aina kansallispuistojen kohdalla. Äidin oli päästävä kuvaamaan kasveja, muistelee Iiris Hovatta. Kasveja ei kuitenkaan koskaan kerätty, ne vain dokumentoitiin.

Äiti Outi Hovatta toimi aluksi lääkärinä, mutta teki sittemmin uraa kansainvälisesti tunnettuna lääketieteen professorina ja kantasolututkijana. Isä oli diplomi-insinööri, jolla oli voimalaitoksia suunnitteleva oma toimisto.

Äidin esimerkki ei kuitenkaan houkutellut Iiristä tutkimuslaboratorioon vaan tutkijaprofessori Leena Palotie. Hän pestasi Iiriksen kolmantena opiskeluvuotena kesätöihin laboratorioonsa, jossa huomasi hänen lahjakkuutensa

Sorminäppäryys oli myös hyödyllinen ominaisuus.

Harrastukset olivat opettaneet Iiris Hovatalle kurinalaisuutta, mikä tuli nyt tutkijan työssä hyvään käyttöön. Laboratoriossa sorminäppäryys oli myös hyödyllinen ominaisuus.

- Olen lapsesta saakka soittanut eri instrumentteja, joten sormilla työskentely on ollut minulle tuttua. Ehkä tietyt motoriset aivoradat ovat sen vuoksi hyvin kehittyneet, Hovatta iloitsee.

Geenit määrittelevät pitkälti ne rakennuspalikat mistä ihminen koostuu

Lukion jälkeen hän oli hakenut ja päässyt Helsingin yliopistoon lukemaan biologiaa. Käytyään läpi kaikki klassisen biologian osaalueet hän päätti keskittyä perinnöllisyystieteeseen. Geenien ja ympäristön yhteys kiinnosti.

- Geenit määrittelevät pitkälti ne rakennuspalikat mistä ihminen koostuu. Mutta sitten ympäristö ja meidän kokemukset muovaavat meitä valtavasti, kuvailee Iiris Hovatta perinnöllisyystiedettä.

Työskenneltyään tutkijana seitsemän vuotta Iiris väitteli skitsofrenian molekyyligenetiikasta. Tämän jälkeen hän suuntasi maailmalle. Ensin hän lähti Saksaan ja meni töihin saksalaiseen kehitysbiologian laboratorioon, Max Planck -instituuttiin, oppimaan neurobiologisia menetelmiä.

Pari vuotta kului Saksassa, jonka jälkeen matka jatkui Yhdysvaltain länsirannikolle.

Iiris Hovatta pääsi vuonna 2001 post doc -tutkijaksi professori Carrolee Barlowin laboratorioon Salk-instituuttiin. Laboratorio on maailman huippua geenien toiminnan tutkimuksessa ja näin Hovatta palasi psykiatristen sairauksien geneettisen taustan pariin.

Oman tutkimusryhmän perustaminen houkutteli takaisin Suomeen

Neljä vuotta kului ja Hovatta oli taas tärkeän päätöksen edessä. Hänen viisuminsa oli menossa umpeen, ja hänen oli lähdettävä Yhdysvalloista. Tutkimuksen jatko Suomessa oli kuitenkin epävarmaa, mutta pienen mutkan jälkeen hän päätti palata Helsinkiin kokeilemaan siipiään oman ryhmän perustamisessa.

Oman tutkimusryhmän kanssa työskennellessä työ haukkaa helposti Iiris Hovatan elämästä valtaosan. Kun käynnissä on useita projekteja, tutkimusasiat pyörivät päässä lähes koko ajan. Tutkimus vaatiikin omistautumista.

- Jos tutkimukseen on liian kylmä asenne, tulokset eivät ole hyviä, hän toteaa.

Hovatan omistautumista työlle helpottaa se, että myös hänen puolisonsa on neurotieteilijä ja ymmärtää tutkijan työn vaatimukset.