Hyppää pääsisältöön

Oksanen ei ylidramatisoi Kuulaa

Toivo Kuulan pianotuotantoa on viime vuosina taltioitu jo useamman pianistin toimesta. Viimeisimpänä Kuula-projektiin on tempautunut 1990-luvun puolessavälissä syntynyt pianisti Janne Oksanen.

Janne Oksanen äänitteen kansi
Janne Oksanen äänitteen kansi Toivo Kuula

Kuulan pianotuotanto sisältää monia rakastettuja pienkappaleita, joista on Häämarssin tavoin muodostunut jo melkoisia kestohittejä. Myös muu tuotanto on löytänyt konserttiohjelmistossa oman paikkansa.

Kuulan painokkaampaa pianotuotantoa julkaisulla edustavat Satukuvia op. 19 ja Kuusi pianokappaletta op. 26 saavat Oksaselta varman ja huolitellun tulkinnan. Tempovalinnoissa on malttia. Kuuden pianokappaleen Nocturnessa Oksanen antaa hämyisän kirkkaille harmonioille tavallista runsaammin aikaa. Syntyy vaikutelmia, ajatuksia. Satukuvissa toisen osan sävelketjuissa pääpaino on äänistön fraseerauksessa virtuoosikaahauksen sijaan.

Oksanen ei yltiöpäisesti korosta sävelistön suomalaistakansallista melankoliaa ja raskautta, vaan antaa musiikin soljua eteenpäin sitä ylenpalttisesti dramatisoimatta, kuten esimerkiksi Elegiassa tai Surumarssissa. Näin Kuulan monia pienempiä kappaleita sisältävä pianotuotanto kuulostuu tämän hieman “arkisemman” otteensa ansiosta kokonaisuutena tavallista eheämmältä.

Janne Oksanen. Kuula: The piano Works. Janne Oksanen, piano. Alba (ABCD445)

Kuuntele Uudet levyt 3.9.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.