Hyppää pääsisältöön

Prisma: Syöpä teini-iässä – Miten nuoret selviävät vakavasta sairaudesta?

Dokumentti nuorista, jotka sairastavat syöpää.
Chloe esittelee peruukkikokoelmaansa. Dokumentti nuorista, jotka sairastavat syöpää. Kuva: Annie Mackinder BBC 2017 / BBC Studios Distribution Limited Yle TV1,Prisma: Syöpä teini-iässä

TV1 keskiviikkona 11.9.2019 klo 19.00 - 20.00, uusinta lauantaina 14.9. klo 13.40 ja maanantaina 16.9. klo 23.40, Areenassa

Chloe Thurloella todettiin imusolmukesyöpä 20-vuotiaana. Nuorella naisella oli pitkä, vaalea tukka, joka on nyt solunsalpaajahoitojen vuoksi lähtenyt kokonaan. ”Hiustenlähtö tuntui kamalalta. En ole vieläkään tottunut siihen”, Chloe sanoo.

Kun omia hiuksia ei enää ollut, Chloe ryhtyi säväyttämään villeillä peruukeilla. ”Nyt voin valita aamuisin pinkkiä, kiharoita tai sateenkaaren värejä. On ollut hauskaa hullutella peruukeilla.”

Millaista on olla nuori ja sairastaa syöpää? Brittidokumentissa Syöpä teini-iässä 11 nuorta kertoo elämästään, syöpäpotilaan arjesta ja hoidoista. Nuoret kertovat kaunistelematta siitä, miltä heistä tuntui kun he kuulivat sairastavansa syöpää.

Minkälaisia kokemuksia ja pelkoja heillä on? Miten syöpää sairastavat nuoret tukevat toisiaan?

Dokumentti nuorista, jotka sairastavat syöpää.
Tim pääsee jammailemaan rocktähden kanssa! The Who -yhtyeen keulakuva, muusikko Roger Daltrey on tukenut Teenager Cancer Trust -järjestöä 25 vuotta. Hän osallistuu myös musiikkiterapioihin. Dokumentti nuorista, jotka sairastavat syöpää. Kuva: BBC 2017 Yle TV1,Prisma: Syöpä teini-iässä

Dokumentissa Chloe, Harry, Liam, Tim ja Matt esittelevät syöpäosastojen nuorille räätälöityjä tiloja sekä erityishoitoja ja vapaaehtoisjärjestöjen rahoittamaa sosiaalityötä.

Lääkärien, hoitajien, tutkijoiden ja sosiaalityöntekijöiden joukko tukee 13 - 24-vuotiaita ikäkauteen sopivalla tavalla. Ikäryhmä kaipaa erityistä tukea, sillä pohjimmiltaan he ovat tavallisia murrosikäisiä nuoria, joilla piti olla huoleton elämä edessä, ja jokainen heistä on ainutkertainen yksilö.

Britanniassa on 28 nuoriin erikoistunutta syöpäyksikköä. Viisi vuotta syövän toteamisen jälkeen Britannian nuorista syöpäpotilaista yli 80 prosenttia elää.

Mitä voimme oppia nuorilta syöpäpotilailta? Dokumentin nuorten tarinat kertovat ainakin kahdesta asiasta: toivosta ja itsepäisyydestä!

Dokumentin selostajana kuullaan näyttelijä Jack Whitehallia, jolla epäiltiin syöpää vuonna 2013.

Teenagers vs Cancer: a User´s Guide. Tuotanto: BBC, Britannia, 2018.

Keskustele