Hyppää pääsisältöön

Teatraalisen lyyrikon orkesterimusiikki tenhoaa

Vuonna 2012 kuollut Hans Werner Henze kuuluu ainakin omassa mielessäni niihin 1900-luvun ilmiöihin, joista pidän sitä enemmän mitä kauemmas taakse 1900-luku jää. Isän pakottamana Hitler Jugendiinkin nuorena kuulunut Henze jätti Saksan pian 1950-luvun alussa taakseen kokiessaan kotimaansa ilmapiirin turhan ahtaaksi vasemmistolaisten ajatustensa sekä homoseksuaalisuutensa myötä. Italiaan, ensin Napolin, sitten Rooman seudulle asettunut Henze oli säveltäjänä tyylillisesti moniääninen, hyvinkin moderni mutta lyyrisellä, teatraalisella ja jopa tunteellisella pohjavireellä, hän otti yhteiskunnallisesti kantaa ja viihtyi sellaisissa modernistien hylkimissä teoslajeissa kuin sinfoniassa ja oopperassa. Värikkäissä ja usein ohjelmallisissa teoksissaan Henze on kaiketi itse asiassa postmodernimpi kuin monet niin sanotut postmodernistit.

Cd-levyn kansi
Cd-levyn kansi CD-levyt

Tämä käy hyvin ilmi vuosina 1971–72 sävelletyssä sinfonisessa runossa Heliogabalus Imperator, joka maalaa allegorian Roomaa 200-luvulla muutaman vuoden hallinneesta syyrialaissyntyisestä keisarista. Heliogabalusin karmivat huvit ja käytös johtivat hyvin pian siihen, että omat sotilaat lopulta päästivät hänet hengiltä. Henzen puolituntinen orkesteriteos kuvailee hallitsijaa ja hänen sadistisia rientojaan sekä oikkujaan kekseliäästi ja tenhoavasti, kylläisillä väreillä ja tehokkaalla, italialaisen virtuoottisella orkestroinnilla.

Viime vuonna edesmennyt Oliver Knussen oli kapellimestarina varsinainen nero näyttämään musiikin edukkaimmassa sointiasussaan. Kevättalvella 2014 BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa taltioidut Henzen orkesteriteokset on nyt julkaistu: juuri maistellun Heliogabalus Imperatorin lisäksi yhdeksän kuvaelman Los Caprichos Francisco de Goyan samannimisistä etsauksista sekä Anssi Karttusen mestaroima Englantilaiset rakkauslaulut sellolle ja orkesterille soivat orkesterifriikkiä erittäin tyydyttävällä tavalla. Karttunen kertoo levylehtisen alkusanoissaan arkailleensa ensin teokseen tarttumista – kunnes säveltäjän kuoltua rohkaistui. Hyvä niin, sillä tällä taltioinnilla Henzen monikerroksiset, nimeämättä jäävistä englantilaisrunoista inspiroituneet sanattomat laulut todella elävät ja hengittävät.

Erinomaisen 1900-luvun musiikin levyn täydentää Henzen viimeiseksi jäänyt sävellys Ouverture zu einem Theater, Berliinin saksalaisen oopperan satavuotisjuhlatilaus. Ilkikurisesti ja straussmaisessa hengessä elämää juhliva teos on kuolevan säveltaiteilijan vinjetti elämästä itsestään.

Hans Werner Henze: Los Caprichos; Heliogabalus Imperator; Englische Liebeslieder – Canzoni d’amore inglese; Ouverture zu einem Theater. Anssi Karttunen, sello, ja BBC:n sinfoniaorkesteri, joht. Oliver Knussen. Wergo. (WER 7344 2)

Kuuntele Uudet levyt 10.9.2019, toimittajana Ville Komppa.

  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.