Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

Digitaalisen äänen äänikäyrä
Digitaalisen äänen äänikäyrä Digitaalinen media

Koneet kuuntelevat meitä. Siinä ei ole mitään uutta. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Puheentunnistus kehittyy huimaa vauhtia. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan?

Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Mikä on ihmisen puhuman kielen rooli ja mikä on koneen puhuman kielen rooli?

Vuonna 2017 Facebookin insinöörit keskeyttivät tekoälyllä tekemänsä kokeen, kun kaksi tekoälyrobottia alkoi keskustella keskenään kielellä, jota tutkijat eivät ymmärtäneet. Koneet olivat kehittäneet oman keskinäisen kielensä, josta ulkopuoliset eivät ymmärtäneet mitään.

Samana vuonna Google kertoi tekoälystä, jota yhtiö käyttää kielenkääntämispalveluissaan. Myös tuo tekoäly oli kehittänyt oman kielensä, jota se käytti apunaan kääntäessään maapallon eri kieliä. Google tutki hetken asiaa, pohti sitä ja antoi tekoälyn jatkaa oman kielensä käyttämistä ja kehittämistä.

Voiko tekoäly todella kehittää koneiden välisen kielen, jota ihminen ei enää ymmärrä? Kyllä, mitä ilmeisimmin näin voi tapahtua. Ja kuten sanottu, näin on jo pienessä mittakaavassa tapahtunut. Nyt vain odotellaan.

Oletteko kuulleet kielestä nimeltä darkvoice? Se on itävaltalaisen Jörg Piringerin kehittämä science fiction -henkinen ajatusleikki koneiden itselleen kehittämästä kielestä. Kielestä, jota me emme tajua.

Darkvoice on uuden maailmanjärjestyksen ääni, hän kuvailee. Se on verkon oma ja yksityinen kieli. Se on tekoälyjen ja koneiden oma kieli. Se on kieli, jota me emme ymmärrä.

Tässä eivät äänessä ole koneet, vaan ihmiset. Nimittäin kaksi norjalaista laulajatarta: Natali Abrahamsen Garner ja Ina Sagstuen. Silti voi olla, että me emme paljoakaan käsitä, mitä tässä sanotaan.

Propan käyttää ihmisen ääntä minimaalisena ja jopa ei-inhimillisenä elementtinä, ikään kuin fysikaalisena ilmiönä. Samanlaiseen fysikaalisuuteen pyrkii romanialainen artisti Minim, joka on julkaissut uutta musiikkiaan ei CD-kiekolla, ei c-kasetilla, ei vinyylilä, vaan SD-muistikortilla. Millaista musiikkia on SD-muistikortilla julkaistu musiikki? Onko se juuri sellaista, jota sen voisi olettaakin olevan? Sähkön ääntä? Bittien puhetta? No, tässä tapauksessa voi kyllä todeta, että väline on viesti:

Portugalilainen Goncalo F. Cardoso tekee musiikkiaan nimellä Gonzo, ja albumillaan Ruído(s) hän gonzoilee äänien maailmassa. Sattumanvaraisten, yllättävien ja kauniiden äänien maailmassa. Tai kuten hän itse asian määrittelee: tämä on satunnaisten äänien juhlaa. A celebration of random sound. Maailma on ihmeellinen ja sen äänet ovat ihmeellisiä.

Amerikkalainen Carl Stone on eräs elektronisen musiikin elävistä legendoista. Viime vuonna hän kokosi uraltaan kaksi kehuttua kokoelmaa: Electronic Music from Seventies and Eighties sekä Electronic Music from Eighties and Nineties. Ja koska hän on Carl Stone, myös uutta musiikkia on syntynyt. Albumi on nimeltään Himalaya ja sen nimiraidalla on mukana japanilainen vokalisti Akaihirume.

Sitten koneäänien ihmeelliseen maailmaan. Moog System 55 on modulaarinen analoginen syntesoija, joita on nykyään enää muutama toimintakuntoinen laite maailmassa. Se on haluttu soitin, ja sen hinta vapailla markkinoilla on nykyään sen mukainen. Pienellä googlailulla löytyi laitteelle hintakin: 35 000 dollaria.

Kun australialainen muusikko Todd Anderson-Kunert pääsi vierailulle Melbournen Electronic Sound -studioon ja löysi sieltä Moog 55:n, hän vietti aikaansa laitteen kanssa niin kauan, että musiikkia alkoi syntyä. Ja on kiinnostavaa, kuinka minimalistista ja rauhallista musiikkia tuo kunnioitusta herättävä laite synnytti.


AVARUUSROMUA 15.9.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:

JÖRG PIRINGER: peed - osa -(Darkvoice)
JÖRG PIRINGER: el sys (Darkvoice)
JÖRG PIRINGER: mmmma (Darkvoice)
PROPAN: Jupiter (Trending)
PROPAN: Heismusikk (Trending)
PROPAN: Ariel (Trending)
PROPAN: A Beauty (Trending)
MINIM: 6 (Construct)
MINIM: 8 (Construct)
GONZO: Sancho e Pingo (Ruído(s)
GONZO: Degredado(s) (Ruído(s)
GONZO: Santo(s) Laico(s) (Ruído(s)
GONZO: Brilhante Cortejo (Ruído(s)
CARL STONE: Himalaya (with Akaihirume) (Himalaya)
TODD ANDERSON-KUNERT: it Feels Right - osa - (Conjectures)

  • Avaruusromua: Tehtävä Itä-Berliinissä!

    He soittivat DDR:ssä jo 1980.

    David Bowie, Eurythmics ja Genesis esiintyivät läntisessä Berliinissä kesällä 1987. Samana syksynä Bob Dylan esiintyi Itä-Berliinin puolella. Vuonna 1988 itäpuolella esiintyi Bruce Springsteen. Seuraavana vuonna muuri murtui. Sen jälkeen pohdittiin, kuinka suurta ja tärkeää osaa popmuusikot olivat näytelleet Berliinin muurin murtumisessa. Myös itäisen Saksan punk-rockareiden ja muiden vaihtoehtokapinallisten tärkeä rooli on nostettu esiin. Nämä kaikki 1980-luvun lopulla tapahtuneet asiat olivat tärkeitä, mutta kuka muistaa, että ensimmäinen Itä-Berliinissä esiintynyt läntinen pitkätukkaorkesteri kävi siellä jo vuonna 1980? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Tehtävä Itä-Berliinissä!

    He soittivat DDR:ssä jo 1980.

    David Bowie, Eurythmics ja Genesis esiintyivät läntisessä Berliinissä kesällä 1987. Samana syksynä Bob Dylan esiintyi Itä-Berliinin puolella. Vuonna 1988 itäpuolella esiintyi Bruce Springsteen. Seuraavana vuonna muuri murtui. Sen jälkeen pohdittiin, kuinka suurta ja tärkeää osaa popmuusikot olivat näytelleet Berliinin muurin murtumisessa. Myös itäisen Saksan punk-rockareiden ja muiden vaihtoehtokapinallisten tärkeä rooli on nostettu esiin. Nämä kaikki 1980-luvun lopulla tapahtuneet asiat olivat tärkeitä, mutta kuka muistaa, että ensimmäinen Itä-Berliinissä esiintynyt läntinen pitkätukkaorkesteri kävi siellä jo vuonna 1980? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Taidepedagogi Marjatta Levanto: Taide on totta

    Lapset yllättivät Ateneumin ensimmäisen museolehtorin.

    Suomalaisen museopedagogiikan uranuurtaja Marjatta Levanto suhtautuu intohimoisesti niin taiteen kokemiseen kuin taiteesta kirjoittamiseenkin. Hän loi perustan Ateneumin museopedagogiikalle eli yleisötyölle ja on tullut tunnetuksi erityisesti lapsille suunnattujen taidehistoriakirjojen kirjoittajana. 

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.