Hyppää pääsisältöön

Ulkolinja: Köyhänä Amerikassa – yhä useamman keskiluokkaan kuuluvan elintaso on romahtanut

Yhdysvalloissa köyhien määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.
Asunnottomat naiset yöpyvät autoissa ja turvattomilla kaduilla teltoissa. Yhdysvalloissa köyhien määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Kuva: Java Films Yle TV1,Ulkolinja: Köyhänä Amerikassa

TV1 torstaina 13.8.2010 klo 22.10 - 23.05, uusinta sunnuntaina 16.8. klo 22.45, Areenassa

Aurinko nousee Etelä-Kaliforniassa San Diegon lahdella. Parkkipaikalla tien kupeessa 54-vuotias Maria aloittelee päiväänsä. Hän asuu henkilöautossa. ”Petaan sänkyni. Teen tämän joka päivä. Kerään petivaatteet sivuun”, nainen kertoo.

Marialla ei ole asuntoa. Hän on nukkunut autossaan jo vuoden.

Ilmaisella parkkipaikalla yöpyy yhteensä kolmisenkymmentä ihmistä. Heistä suurin osa käy töissä. He ovat vartijoita, Uber-kuskeja, sihteereitä tai tietokonealalla. Maria on siivooja ja henkilökohtainen avustaja.

Maria kuuluu Amerikan keskiluokkaan, joka on köyhtynyt rajusti viime vuosina. Virallisesti Yhdysvallat on huippukunnossa.

Köyhien määrä kaksinkertaistunut

Yhdysvalloissa elää köyhyysrajan alapuolella 43 miljoonaa ihmistä. Köyhien määrä on kaksinkertaistunut 50 vuodessa. Kodittomia lapsia on 1,5 miljoonaa, mikä on kolminkertainen määrä 1930-luvun lama-aikaan verrattuna.

Miljoonat ihmiset suostuvat mihin tahansa selvitäkseen. Perheitä siirrellään paikasta toiseen epävakaisiin työsuhteisiin, joilla hädin tuskin elää. Köyhällä Appalakkien kaivosalueella ihmiset turvautuvat ruokakuponkeihin, jotka nekin yleensä loppuvat ennen aikojaan.

Los Angelesisissa kodittomien ihmisten määrä on kasvanut dramaattisesti. Köyhimmissä kaupunginosissa järjestöt tarjoavat asunnottomille pieniä puisia mökkejä.

Ranskalainen dokumentti Köyhänä Amerikassa tutustuu ihmisiin, jotka ovat köyhyysloukussa – amerikkalaisiin, joiden elintaso on romahtanut. Ohjelma selvittää, minkälaista on elää köyhänä – maailman rikkaimmassa maassa?

USA : Être pauvre dans le pays le plus riche du monde. USA: Being Poor In The World´s Richest Country. Ohjaus: Sébastien Gilles. Tuotanto: Les Films de L'Odyssée, Ranska, 2019. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran tammikuussa 2020.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.