Hyppää pääsisältöön

WTC-tornien kanssa seurusteleva Anne ei halua viettää terrori-iskun muistopäivää

World Trade Centerin terrori-iskujen muistopäivä on vaikea paikka objektiseksuaali Annelle. Kaksoistornien kanssa seurusteleva nainen välttää muistopäivänä uutisia ja toivoo, ettei terroritekoa olisi tapahtunut. Hän pitää suhdetta yllä romahtaneiden tornien kanssa niistä tehtyjen pienoismallien avulla.

18 vuotta sitten syyskuun 11. päivänä New Yorkissa kaksi lentokonetta törmäsi World Trade Centerin korkeisiin pilvenpiirtäjiin. Jalasjärveläisen 13-vuotiaan Annen elämässä tuo päivä oli tavanomainen, vaikka perheessä tapahtuneesta keskusteltiinkin. Vasta vuoden päästä, terroriteon muistopäivänä, hän näki uutiskuvaa romahtavista torneista ja silloin jokin liikahti.

– Siinä vaiheessa aloin kiinnittää huomiota torneihin ja tunsin sääliä niitä kohtaan. Ajattelin että ompa surullista kun niitä ei enää ole. Kirjoitin päiväkirjaan "muistokirjoituksen" jossa surin menehtyneitä ihmisiä, mutta myös torneja. Yhtäkkiä huomasin vähä ihastuneeni niihin, mutten mitenkää tulenpalavasti. Tulostin kuitenki niistä pienen kuvan, päällystin sen kontaktimuovilla ja laitoin päiväkirjan väliin, jossa se on vieläki, Anne kertoo.

Salailun päivät ovat ohi

Objektiseksuaalisuudessa on kyse harvinaisesta rakkauden ja seksuaalisuuden muodosta, jossa ihminen rakastuu ja sitoutuu erilaisiin esineisiin, kuten autoihin, koneisiin ja rakennuksiin, sekä kokee myös saavansa esineiltä vastarakkautta. Anne oli jo hyvin varhain lapsena ihastunut erilaisiin esineisiin. Perhe tiesi ihastuksista, mutta iän myötä Anne salasi objektiseksuaalisuutensa lähes kaikilta läheisiltään.

Nyt hän on tullut julkisuuteen harvinaisen suuntauksensa kanssa Docstop-dokumentissa Rakkaani WTC. Hän kertoo, että tunteet kaksoistorneja kohtaan roihahtivat vasta kunnolla vuoden 2016 aikana, ja että nykyään hänen ja WTC-tornien välillä on rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä, yhteisiä seikkailuja ja intiimejä hetkiä. Aina muistopäivän kynnyksellä ikävät tapahtumat nousevat väkisinkin mieleen. Häntä suututtaa se, kuinka viattomat ihmiset ja rakennukset ovat joutuneet kärsimään tapahtuneen vuoksi.

– En ole viettänyt koskaa muistopäivää, koska mieluusti koko juttua ei olis tapahtunu. Vältän uutisia ja tv-ohjelmia asiaan liittyen. Joskus olen kuitenkin pitäny tornien pienoismalleja lähellä ja silitelly ajatellen tapahtumaa. Parasta on viettää ihan tavallinen päivä, eikä muistella ikäviä menneitä, Anne toteaa.

Haaveissa matka tornien muistomerkille

Arjessa tornien metalliset pienoismallit seuraavat Annen matkassa lähes kaikkialle. Lisäksi hän pitää yhteyttä tuhoutuneisiin torneihin omistamansa julistekuvan avulla. Kesällä 2020 hän aikoo toteuttaa suurimman haaveensa ja matkustaa New Yorkiin tornien ja terroriteon muistomerkille.

– Ajatuksena on saada suhteelle jonkinlaista konkretiaa. Nähtäväksi jää minkälaisia tuntemuksia se herättää ja miten se vaikuttaa suhteeseemme, Anne toteaa.

Lisää Annen suhteesta WTC-torneihin Yle Areenassa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua