Hyppää pääsisältöön

Karamellisoitu inkivääri – aika terveellinen makeinen

Inkivääri lämmittää ja auttaa nenän tukkoisuuteen ja pahoinvointiin. Inkivääri maistuu parhaalta karamellisoituna.

Inkivääri on raikkaan ja erottuvan makunsa vuoksi ihana mauste, mutta myös yksi suosituimmista yrttimausteista. Tulinen juuri on tulehdusta torjuva ja lievästi antibioottinen ja voi suojata vilustumiselta.

Inkivääri avaa hengitystiet ja kiihdyttää verenkiertoa. Monet laulajat napostelevat tuoretta inkivääriä pitääkseen äänensä kunnossa.

Inkivääri auttaa myös pahoinvointiin, oli sitten kyse matkapahoinvoinnista, merisairaudesta, vatsataudista tai raskaudesta.

Inkivääri maistuu parhaalta karamellisoituna. Siitä tulee hyvä, raikas ja aika terveellinen makeinen, joka sopii yhtä hyvin kahvipöytään kuin lääkekaappiinkin.

Tarvikkeet:

  • 400 g tuoretta inkivääriä
  • 2 + 1 dl vettä
  • noin 700 g sokeria

Tee näin:

  1. Kuori inkivääri ja leikkaa se noin 1 cm:n paloihin.
  2. Keitä 2 desilitrassa vettä kannen alla 30 minuuttia, kunnes palat ovat pehmeitä.
  3. Kaada vesi pois.
  4. Punnitse inkivääri, pane takaisin kasariin ja lisää yhtä suuri määrä sokeria.
  5. Lisää 1 dl vettä.
  6. Keitä sekoitellen, kunnes sokeriliemi on kiehunut kuiviin ja inkivääristä tulee hiukan läpikuultavaa.
  7. Kaada sokeria isoon kulhoon. Nosta inkiväärit sinne ja sekoittele.
  8. Anna palojen kuivua leivinpaperin päällä.
  9. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.

Strömsö

Ruudussa

Strömsö Instagramissa