Hyppää pääsisältöön

Matti Johannes Koivu ja ainutlaatuisuuden harha

Muusikko Matti Johannes Koivu ei usko, että ennen asiat olivat paremmin. Lopulta ongelmamme ja haaveemme ovat pohjimmiltaan samoja aikakaudesta riippumatta.

Ennen kaikki oli paremmin. Ei tarvinnut olla huolissaan ilmastonmuutoksesta, lamasta, puhelinriippuvuudesta tai työuupumuksesta. Elämä oli helpompaa.

Vai oliko, Matti Johannes Koivu?

– Ei missään nimessä.

38-vuotias Koivu on pitkän linjan muusikko, tuttu Ultramariini-yhtyeestä ja lähes kaksi vuosikymmentä kestäneeltä soolouraltaan, mutta hän on myös historiantutkija. Koivu on tehnyt Ylelle kolme historiaa käsittelevää radiosarjaa: Tulevaisuuksien historia, Oikeudenmukaisuuden historia ja Keskeneräisyyden historia.

Koivu pitää radiosarjojaan selfhelppinä omalle ikäluokalleen tyypilliseen “uikutukseen” muutoksesta, siitä, miten kaikki on muuttunut huonommaksi. Hän uskoo, että mitä vanhemmaksi ja tietoisemmaksi ajankulusta ihminen tulee, sitä enemmän alkaa kaivata jotakin.

Koivun mukaan ongelmat ovat samat kautta aikojen, perehtyy sitten 1900-lukua käsitteleviin papereihin tai keskiaikaisiin kirjoihin.

– Mennään monta tuhatta vuotta taaksepäin, ja ihmiset ovat ihan yhtä pikkumaisia ja ikävystyneitä ja epätoivoisia. En jaksa uskoa ollenkaan siihen, että ennen oli paremmin missään suhteessa, Koivu sanoo.

Julkisessa keskustelussa kuitenkin korostetaan Koivun mukaan virheellisesti tämän ajan erityislaatuisuutta. Siis sitä, että kuinka tämän ajan pirstaloituneisuus, valtavat muutokset ja digitalisaatio ovat asioita, joilla ei ole mitään tekemistä menneisyyden kanssa.

– Meitä yritetään hirveästi irrottaa siitä. Jonkinlainen selitys kaikelle mitä nyt tehdään on, että aikamme on niin erilainen kuin kaikki muut eikä meillä oikein ole muuta vaihtoehtoa.

Artisti itse näkee nykyhetkessä huomattavasti enemmän jatkuvuutta kuin katkosta. Tämä ristiriita on yksi niistä syistä, miksi historia kiinnostaa häntä niin paljon.

Voidakseen käsitellä tämän hetken suuria kipukysymyksiä, kuten ilmastonmuutosta ja elämäntapaamme liittyviä kriisejä, olisi Koivun mielestä tärkeä ymmärtää, miten tapamme elää on kehittynyt sellaiseksi kuin se on.

Siten voisimme oppia siitä ulos tai muuttaa sitä, Koivu uskoo.

“Pitäisi elää ainutlaatuinen elämä, jonka pitäisi koostua ainutlaatuisista hetkistä”

Kuten ongelmamme, myös tunteemme ja ajatuksemme esimerkiksi vanhenemisesta ja rakkaudesta ovat universaaleja aikakaudesta riippumatta. Näitä isoja teemoja Koivu käsittelee myös juuri julkaistulla Luonnos-albumillaan.

Hänen mukaansa ajassamme on omituinen ainutlaatuisuuden harha, joka vaikuttaa siihen, miten pyrimme elämäämme elämään.

– Se aiheuttaa ihmisille varmaan paineita kun pitäisi elää ainutlaatuinen elämä, jonka pitäisi koostua ainutlaatuisista hetkistä. Ne hetket taitavat kuitenkin olla oikeasti ihan samoja kuin aikaisemmilla ja tulevilla sukupolvilla, Koivu pohtii.

"Mä en tiedä mitä me etsitään, sä etsit sieltä, mä etsin täältä"

– Sama asia

Hän myös uskoo, että kaikissa meissä on enemmän yhdistävää kuin erottavaa. Siitä kertoo Luonnoksen neljäs kappale, Sama asia, joka on yksi Koivun omista suosikeista.

Kappaleessa Koivu pohtii suomalaisen yhteiskunnan jakautuneisuutta. Sitä, kuinka välillemme on revennyt kuilu, joka synnyttää vastakkainasettelun – me vastaan muut.

– Osa ihmisistä tunnustautuu rasisteiksi kun se on nyt luvallista ja sille on omat organisaationsa, ja sitten suuri osa on sitä mieltä, että tämä ei käy.

"Sama asia tekee meistä natseja ja vasemmistoaktivisteja

Sama asia valuu kyyneleissä poskella hakkaajilla ja hakatuilla"

Suomalainen yhteiskunta teki 1900-luvun aikana hänen mukaansa valtavan työn päästäkseen eroon siihen aiemmin vahvasti liittyneistä jakolinjoista. Työläinen ja porvari sekä maalainen ja kaupunkilainen -erottelut jakoivat ihmisiä pitkään ennen kuin he alkoivat nähdä toisissaan muitakin piirteitä.

– Ajattelen, että meissä on paljon enemmän yhdistävää kuin erottavaa.

Sen sijaan, että Koivu kertoisi suoraan, mikä se sama asia on, hän pakottaa kuulijansa pohtimaan vastausta itse. Mikä meille kaikille lopulta on yhteistä?

Ja se on, ja se on. Sano, Koivu kehottaa kappaleessa.

"Mä haluan nähdä kun talous kasvaa

Mä haluan nähdä kun metsä kasvaa

Mä haluan nähdä neuvoloita

Me halutaan sama asia"

Vaikka kappaleiden takana on historioitsija-Koivun sijaan muusikko-Koivu, vievät hänen biisinsä kuulijat pois tästä hetkestä jonnekin menneisyyteen.

Koivu tekee pelkistettyä ja akustista, pääasiassa kitaralla säestettyä haikeaa popmusiikkia, joka kuulostaa menneiltä ajoilta. Hyvin erilaiselta kuin tällä hetkellä valtavirrassa kuultava, EDM:stä ja hip hopista ammentava hittipop.

Nostalgiselta.

Koivu ei kuitenkaan pyrkinyt tekemään Luonnoksesta matkaa menneisyyteen, vaikka hän tiedostaa, että sen akustisuus erottaa sen “suurin piirtein kaikesta muusta musiikista, jota nyt tehdään”.

– Se ei ole mistään ajasta vaan lähinnä meidän olohuoneesta, siellä nauhoitin suuren osan siitä, Koivu toteaa.

Albumin nimi, Luonnos, juontaa juurensa ajatukseen, että albumi ikään kuin alkaa ja loppuu huomaamatta. Samalla se dokumentoisi jotakin tästä elämästä siltä väliltä. Niin, että levy olisi koko ajan noin metrin päässä kuulijasta kaikessa pienuudessaan.

Se olisi kyllä aika kamala ajatus, siinä vaiheessa pitäisi lopettaa!― Matti Johannes Koivu

Sille, ettei Luonnoksella kuulla nykymusiikista tuttuja elementtejä, Koivu osaa kertoa vain yhden, omien sanojensa mukaan mielettömän viisaan syyn:

– Mua ei huvittanut.

Vaikka Koivu on koulutukseltaan historiantutkija ja se kuuluu hänen puheessaan, hän ei halua tutkijaroolinsa tunkeutuvan musiikkiinsa.

– Se olisi kyllä aika kamala ajatus, siinä vaiheessa pitäisi lopettaa!

“Viisasten musiikkia” hän ei haluaisi kuunnella eikä myöskään tehdä. Koivun mielestä musiikki kun on tappavan yksinkertaista: siinä sanotaan miltä tuntuu ja mitä ajattelee.