Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

YleX Nosteessa: Block Buster on kansainvälistä uraa tekevä hard rock -paahtaja, jonka intohimo kantaa pitkälle

Neljä pitkähiuksista miestä istuu koristeisen, vanhan huoneen käytävällä antiikkisohvalla ja katsovat vakavailmeisinä kameraan.
Neljä pitkähiuksista miestä istuu koristeisen, vanhan huoneen käytävällä antiikkisohvalla ja katsovat vakavailmeisinä kameraan. Kuva: Pekka Keränen musiikki,Bändi,Block Buster

Uuden musiikin X -ohjelman Ida Karimaa ja Jani Kareinen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta, tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on Block Buster.

Block Buster tekee melodista hard rockia.

Ida Karimaa ja Jani Kareinen kommentoivat:

– Vaikka Kuopiosta kotoisin oleva Block Buster julkaisi vasta debyyttialbuminsa, on kyse perustuksiaan jo vuosia valaneesta, kokeneesta yhtyeestä. Pitkään keikkailleen bändin työ alkaa selkeästi tuottaa hedelmää, sillä Block Buster solmi aiemmin tänä vuonna levydiilin italialaisen Frontiers Musicin kanssa. Yhtiö on Euroopan johtavia raskaan musiikin julkaisijoita.

– Soundissaan Block Buster luottaa perinteiseen hard rock -paahtoon, jonka suomalaista osaamista maailmalla on 2010-luvulla esitellyt etenkin Santa Cruz. Vaikkei Block Buster välttämättä yllätä rockin ystävää musiikillisesti ennen kuulemattomalla soundilla, välittyy bändistä intohimo, jonka uskomme mahdollisesti vievän heidät pitkälle.

Mikä sai teidät aloittamaan musiikin tekemisen?

– Rakkaus hard rockiin syveni joskus yläasteen aikoihin ja bändeissä, joita fanitimme, alkoi kiinnostaa itse musiikin lisäksi muutkin asiat. Kai sitä jossain vaiheessa alkoi kuvitella itseään niihin levynkansien vihkosiin, ja siksi ryhdyimme tuumasta toimeen.

Mistä artistinimenne tulee?

– Keksimme bändin nimen kun olimme 15-vuotiaita. Jostain hoksasimme, että Block Buster oli ollut nimi toisen maailmansodan aikaiselle pommille, joten se tuntui coolilta. Käytännössä nimi vain jäi ikään kuin vahingossa meille käyttöön.

Miten kuvailisittte musiikkianne?

– Suoraviivaista rockmusaa tarttuvilla kertseillä.

Mikä musiikkianne on inspiroinut?

– Alkuaikoina meitä inspiroivat kaikki klassiset rockbändit, AC/DC, Black Sabbath ja niin edelleen, ja ne vaikutteet ovat totta kai vahvana siellä taustalla tänäkin päivänä. Nykyään vaikutteiden kirjo on kuitenkin huomattavasti laajempi ja inspiraation lähteet voivat vaihdella The Weekndistä elokuvamusiikkiin.

Olette keikkailleet jo paljon. Mitä keikkaa jännititte eniten?

– Vaikea nimetä mitään yhtä tiettyä keikkaa, mutta heitetään vaikka eka Tavastian-veto pari vuotta takaperin.

Mikä olisi unelmienne keikkapaikka?

– Varmaan se perinteinen täysi Wembley Stadium voisi olla aika toimiva.

Mitä bändiä tai artistia haluaisitte päästä lämppäämään? Miksi?

Foo Fightersin kanssa olisi kova päästä rundaamaan joskus tulevaisuudessa. Vaikka kyseinen yhtye on jo ehkä matkalla jonkinlaiseen veteraanivaiheeseen, on se silti yksi tämän hetken relevanteimpia ja energisimpiä rockyhtyeitä. Eivätkä ne täydet stadionitkaan siinä hirveästi haittaisi.

Mikä on ollut uranne kohokohta tähän mennessä?

– Ehdottomasti debyyttilevyn julkaisupäivä ja levyjulkkarikeikka Kuopiossa.

Jos Gone by bhe Morning soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Jos kappaleen teemaa katsoo, niin varmaan jotain 50 Shades Of Grey -henkistä, hehe. Tai sitten Kurt Russellin esittämä hahmo haikailee entisen rakkaansa perään ja päättää toimia.

Miten biisi syntyi?

– Kyseinen kappale lähti kehittymään sen pääriffistä, jonka ympärille biisi hyvin pitkälle rakentuu. Gone by the Morning oli yksi viimeisistä Losing Gravitylle sävelletyistä ralleista, joka valmistui vain pari viikkoa ennen levyn äänityksiä.

Minkälaisia suunnitelmia ja haaveita teillä on artistiurallenne?

– Tehdään kovasti duunia niin kuin tähänkin asti ja katsotaan mihin se kantaa. Totta kai tavoitteet ovat aina todella korkealla, mutta koemme, että olemme siinä vaiheessa saavuttaneet jotain suurta, jos joskus kaikki saisivat elantonsa sataprosenttisesti Block Busterista.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!