TV1 lauantaina 28.9.2019 klo 18.45 - 1935, uusinta sunnuntaina 29.9. klo 8.05, Areenassa
Skandinavian tunturit ovat ankara ympäristö. Talven lumi ja jää saavat maiseman näyttämään elottomalta. Pohjoisen olosuhteet hallitsee pieni, suuri eläin – tunturisopuli!
Pieni tunturisopuli pärjää vaativassa elinympäristössä. Tunturisopuleita tavataan vain Norjassa, Kuolan niemimaalla sekä Suomen ja Ruotsin pohjoisosissa.
Joinakin vuosina kannat kasvavat räjähdysmäisesti, mikä synnytti aikoinaan myyttejä jopa siitä, että sopuleita sataisi taivaalta.
Kun ravintotilanne on hyvä, ja sattuu peräkkäisiä, runsaslumisia talvia, sopulit lisääntyvät niin, että niiden on lähdettävä joukkovaelluksilleen.
Korpeille, ketuille ja naaleille vaellus tietää hyviä saalistusretkiä, mutta sopulikannat ovat vähentyneet viime vuosina. Sopulivuodet voivat harventua ilmastonmuutoksen vuoksi ja lumiolojen heikentyessä.

Sopulivuosia oli aikaisemmin noin neljän vuoden välein, mutta nyt huippuvuosia on harvemmin. Ilmaston pieniläkin muutoksilla on suuri vaikutus pohjoisen eläimiin.
Tunturisopuli lienee Skandinavian kuuluisimpia – ja väärinymmärretyimpiä eläimiä. Sitä pidetään ärhäkkänä ja tuhoisasti käyttäytyvänä jyrsijänä.
Avaran luonnon palkittu dokumentti Pieni, suuri tunturisopuli tutustuu pohjoisen luonnon selviytyjään. Tunturisopuli on pohjoisen Fennoskandian ainoa kotoperäinen nisäkäslaji.
Pienestä koostaan huolimatta värikkäällä jyrsijällä on alueen luonnolle suuri merkitys.
Lemming – The Little Giant of The North. Ohjaus: Zoltán Török. Tuotanto: Wild Tales Productions/Doclights, Ruotsi, Saksa, 2017. Lukijana on Tuija Westerholm.