Hyppää pääsisältöön

Lieroja, karhukaisia, hyppyhäntäisiä – maan alla kuhisee kuin miljoonakaupungissa!

Metsässäkulkijan saappaan alla ryömii, luikertelee ja hyppelee miljoonia mikroskooppisen pieniä eliöitä, jotka pitävät huolta ekosysteemimme hyvinvoinnista. Aloitetaan kaikille tutusta kastelierosta. Siinäpä vasta työmyyrä!

Suomessa elää parisenkymmentä lierolajia. Niillä on elintärkeä merkitys eloperäisen aineen hajoittajina.

Lierot eivät mutustele kaikkia lehtiä yhtä mielellään – vaahtera ei maistu, haapa on herkkua.

Lierot liikkuvat monilla maaperän tasoilla. Ne muokkaavat maata kaivamalla käytäviä ja syömällä tiensä maakerroksien läpi.

Kasteliero liikkuu pystysuuntaisesti maan sisällä ja elää samassa käytävässä jopa koko ikänsä, syvimmillään noin kahden metrin syvyydessä.

Hiekanjyvän kokoiset hyppyhäntäiset (Collembola) ovat ruokaa monille hyönteisille, vaikka ne syövätkin itse enimmäkseen sienirihmastoja.

Hyppyhäntäisiä näkee myös keväthangilla! Lumen pinnalla on helpompi liikkua ja sieltä löytyy myös ruokaa.

Hyppyhäntäisen takaruumiissa sijaitseva hyppyhanko toimii kuten katapultti. Vaaran uhatessa se sinkauttaa itsensä jopa 20 senttimetrin päähän.

Tämän pikkuruisen eliön suoritus vastaisi ihmisen tasajalkahyppyä Eiffel-tornin huipulle!

Karhukainen (Tardigrada) on kestävyyden malliesimerkki. Se on selvinnyt jopa kymmenen päivän avaruuslennosta – aluksen ulkopuolella.

Se selviää melkein mistä tahansa: jäätävän kylmästä, kiehuvan kuumasta ja tappavasta säteilystä.

Karhukainen kestää myös kuivumista. Se kuivattaa itsensä nk. anhydrobioosiin, ja sen aineenvaihdunta pysähtyy. Veteen päästessään karhukainen herää taas henkiin, jopa vuosien kuluttua!

Karhukaiset ovat läpinäkyviä, vajaan millimetrin kokoisia pieniä makkaroita. Niillä on aivot ja kahdeksan pientä töpöjalkaa, joissa on kynnet.

Karhukaisia käytetään ilmentämään ympäristön tilaa – ne viihtyvät koskemattomassa luonnossa.

Sukkulamadot (Nematoda) ovat maaperäeläinten runsain ryhmä. Ne sopeutuvat lähes kaikkiin ympäristöihin ja lisääntyvät tehokkaasti.

Sukkulamatoja tavataan kaikkialta maailmasta, sillä ne leviävät muuttolintujen matkassa sekä tuulen, pölyn ja veden mukana.

Monille meistä sukkulamadot ovat tuttuja eläinten sisäloisina ja lasten kihomatoina.

Sukkulamadot ovat monen maaperäeläimen, mutta myös maassa piileksivien mikrosienien ravintoa.

Kun saalis on saatu kiikkiin esimerkiksi kuristamalla, mikrosienen rihmasto kasvaa sukkulamadon sisään ja syö sen sisältä päin.

Juoksuhämähäkit (Lycosidae) ovat maanpinnan näkyvin hämähäkkiryhmä.

Kuvassa susihämähäkkinaaras (Pardosa) kantaa munakoteloa takaruumiissaan. Siellä kellii todennäköisesti noin 40 munaa. Monet hämähäkit huolehtivat poikasistaan, jotkut jopa ruokkivat niitä.

Hämähäkin ruumis on selkeästi kaksiosainen. Saalistusverkkoon tarvittavaa seittiä erittyy takaruumiin kehruunystyistä.

Hämähäkkejä (Araneae) tunnetaan lähes 50 000 eri lajia. Tutkijat ovat laskeneet, että suomalaisessa metsässä kulkijan saappaan alle jää joka askeleella kymmenkunta hämähäkkilajia. Mutta ei hätää, maaperä joustaa!

Syksy on parasta aikaa lähteä tutkimaan maaperäeläimiä, sillä silloin niitä on eniten. Ja kun niitä rupeaa näkemään, niin niistä ei voi kuin kiinnostua.

Artikkeli perustuu radio-ohjelmaan Minna Pyykön maailma: "Maan elämää" ja kirjaan "Elämää maan kätköissä" (2019, Gaudeamus)

Valokuvat:
Aitohyppiäinen: Saxifraga / H Baas
Muut: AOP