Hyppää pääsisältöön

Makeaa menestystä nuorelle sinfonikolle

Suomessa Sibelius-Akatemiassa maisterintutkintonsa suorittanut perulaissyntyinen Jimmy Lopez on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana yhdeksi menestyneimmistä nuorista orkesterisäveltäjistä maailmalla. Vuoden 2015 oopperatapauksella, Chicagon lyyrisessä oopperassa ensi-illan saaneella Bel Cantolla ja vuotta myöhemmin valmistuneella Ensimmäisellä sinfoniallaan Lopez astui julkisuuden valokeilaan tavalla, joka on harvinainen taidemusiikin säveltäjälle ylipäätään. Nyt nuo teokset, Sinfonia ja Bel Canto orkesterisarjana ovat saatavilla myös levynä Lopezin luottokapellimestarin Miguel Harth-Bedoyan johtaman Fort Worthin sinfoniaorkesterin esittämänä.

Makeaa menestystä nuorelle sinfonikolle
Makeaa menestystä nuorelle sinfonikolle Jimmy López,Fort Worth Symphony Orchestra,Miguel Harth-Bedoya

Lopez säveltää helposti lähestyttävää ja samalla raikkaasti ja taiturillisesti komponoitua orkesterimusiikkia. Sinfonian ensimmäinen osa on pilkottujen, yhdisteltyjen, työstettyjen melodiasolujen ja orkesterin sointien sekä tekstuurien kontrapunktia, joka tuo mieleen Sibeliuksen sinfoniat. Vaikka etäisyyttä noihin mahdollisiin klassisiin esikuviin on se sata vuotta – Lopezin sinfoninen sointi on täyttä 2000-lukua – yhteyksiä voisi löytää myös siitä kuinka Lopez tarjoilee suuren yleisön samastuttavia isoja, julkisia ja juhlittuja teoksia.

Konventionaalisesti neliosaiseksi jakautuva Ensimmäinen sinfonia perustuu Miguel de Cervantesin viimeiseen romaaniin, Persilesin ja Sigismundan harharetket, jonka julkaisusta vuonna 2016 tuli kuluneeksi 400 vuotta. Lopez kertoo pyrkineensä välittämään musiikillaan tarinan henkeä ja huumoria, hänen omien tunteidensa kautta: iloaan, nautintoaan ja liikutustaan Cervantesin parissa. Kieltämättä kahden renessanssiaristokraatin toilailut kutkuttavat – erityisesti tarjoiltuna Lopezin tapaan latinalaisamerikkalaisittain karakterisoituna.

Lopez lunastaa sinfoniallaan odotukset: suuren muodon hallinta, pitkäjänteisyys, kontrastit, tunnelmanvaihdokset ja orkesterinkäyttö on kaikki ensiluokkaista. Voi sanoa, että klassisen musiikin sinfoniakirjallisuuteen on kirjoitettu uusi luku, ja lisää on tulossa: Toisen sinfonian kantaesitys odottaa joulukuussa Houstonissa.

Ensimmäisen sinfonian hivenen kosiskelevan loppuhuipennuksen jälkeen Bel Canto -oopperasta rakennettu kolmiosainen Symphonic Canvas jatkaa huikean tehokkaan orkesterinkäytön tiellä astetta elokuvamaisempana. Runsaat kaksikymmentä vuotta sitten Perua järkyttänyt panttivankidraama tarjosi oopperalle hedelmälliset lähtökohdat, ja oopperasta työstetty sinfoninen kanvaasi maalaa inhimillisen draaman huippukohtia makeasti sekä hyvällä svengillä.

Täyteläisesti soiva Fort Worthin sinfoniaorkesteri tekee pääasiassa komeaa työtä Lopezin sinfonioiden parissa, kuten odottaa sopikin.

”Symphonic Canvas”. Jimmy Lopez: Sinfonia nro 1 – Persilesin ja Sigismundan harharetket; Bel Canto – Sinfoninen kanvaasi. Fort Worthin sinfoniaorkesteri, joht. Miguel Harth-Bedoya. MSR Classics. (MS 1737)

Kuuntele Uudet levyt 24.9.2019, toimittajana Ville Komppa.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.