Hyppää pääsisältöön

Juha Hurmeen kolumni: Miksi kertulla on suomalaisissa ralleissa taipumus lentää ison kiven juureen?

Kuva Juha Hurmeesta
Kuva Juha Hurmeesta Kuva: Joonas Josefsson Juha Hurme,KulttuuriCocktail

Aurinkoisena syyskuun päivänä takapiha täyttyi leppäkertuista, joilla oli selvästi kokoontumisajot ennen ensimmäisiä pakkasöitä ja talvilepoa. Toukon, 1, kanssa ihmettelimme ja ihastelimme niitä.

Leppäkerttu on maailman miljoonasta hyönteislajista niiden valittujen joukossa, jotka opitaan jo lapsena. Kun maltoimme tulla sisälle, katsoimme, löytyisikö lorukirjasta ilmiöön liittyvää aineistoa. Toisella kotimaisella tärppäsi heti:

En liten nyckelpiga
kryper på sitt blad,
solen vackert skiner
och hon är riktigt glad.
Sju små prickar har hon
på sin röda rygg.
Maria nyckelpiga
kryper lugn och trygg.

Tämä seitsenpistepirkkoa käsittelevä runo herätti heti kysymyksiä. Miksi leppäkertun nimi on ruotsiksi avainpiika? Miksi se nimetään lorun lopussa vielä Mariaksikin? Miksi se on suomeksi välillä pirkko ja välillä kerttu?

Ja jossain Turun puolessa sillä on vielä jokin muukin kummallinen nimitys, jokin k-kirjaimella alkava…kulta-jotain? Miksi kertulla on suomalaisissa ralleissa taipumus lentää ”ison kiven juureen”?

Seitsenpistepirkko on vaalivoittaja: se äänestettiin parikymmentä vuotta sitten Eläinmaailma-lehdessä kansallishyönteiseksemme.

Kun Touko siirtyi unten maille, jatkoin tutkimuksia.

Leppäkerttuja on Suomessa yli 60 lajia, joita riittää Porkkalasta Nuorgamiin. Seitsenpistepirkko on vaalivoittaja: se äänestettiin parikymmentä vuotta sitten Eläinmaailma-lehdessä kansallishyönteiseksemme.

Valtaosa leppäkerttulajeista kuuluu petoihin, jotka sekä toukkina että aikuisina napsivat kirvoja kasvien varsilta ja siten hyödyttävät ihmislajin viljelijöitä ja puutarhureita.

Lehtikirvat eli bladlössit eli lehtitäit ovat sinänsä merkkitekijä moninaisen luonnon ravintoverkossa. Tämä 200 miljoonaa vuotta vanha kirvaheimo on tuhansien hyönteislajien herkkuruokaa, varsinaista perinneruokaa siis myös leppäkertuille.

Pisteitä leppäkerttulajien peitinsiivistä löytyy kahdesta kahteenkymmeneenkahteen. 22-pistepirkko eli ahopirkko antoi nimensä myös yhdelle Suomen kaikkien aikojen kovimmalle rock-bändille. Garage-perinnettä lapsekkaasti ja nerokkaasti kehittäneet utajärveläiset Keräsen veljekset ja Haverisen Espe olivat jo lapsina puuhailleet leppäkerttujen kanssa, koska maailman kaikki lapset ovat.

Ihmiskunta kiinnitti huomionsa näihin poikkeavan näköisiin, sympaattisiin otuksiin jo varhain.

Leppäkerttu on maailmanlaajuisesti merkittävä myyttieläin, jonka selkään on sälytetty monenkirjavia toiveita, odotuksia ja uskomuksia. Siksi se on vakiinnuttanut paikkansa myös lastenloruissa, joista monet säilyttävät jälkiä satojen tai jopa tuhansien vuosien takaa.

Katolinen kristinusko valjasti Pohjolassa leppäkertun keskiajalla ilosanomansa levitykseen.

Leppäkertulta on voinut kysyä monenlaisia asioita. Lennon suunta näytti, miltä suunnalta tuleva puoliso olisi löydettävissä. Paikallaanjököttäjä ennusti pahaa säätä. Lähistöllä lentelevä leppäkerttu suojeli metsissä karjaa paimentavaa lasta.

Alkuliite leppä viittaa punaiseen väriin, vaikka on myös keltaisia ja ruskeita pirkkoja ja kerttuja. Leppä on ikivanha suomen sana, yhtä kuin veri. Biologian näkökannalta yhden värin peite on suojaus, joka viestii saalistajille, että täältä löytyy myrkkyä ja pahaa makua.

Katolinen kristinusko valjasti Pohjolassa leppäkertun keskiajalla ilosanomansa levitykseen.

Nimitys leppäpirkko viittaa Ruotsi-Suomen superjulkkikseen, ruotsalaiseen pyhään Birgittaan (1303-1373). Erityisesti seitsenpistepirkko oli kristittyjen mieleen, koska seitsemällä on vankka sija kristillisessä lukumystiikassa, jos kohta esikristillisessä ugrilaisessa perinteessäkin.

Pirkolta pyydettiin apua ja suojelusta moniin asioihin. ”Lennä, lennä leppäpirkko ison kivikirkon juureen…” Pirkko vei pyytäjän hurskaat toiveet kirkon pyhimyksille ja heidän välityksellään itselleen Neitsyt Marialle asti. Nyckelpiga-nimitys viittaa suoraan taivaan avaimiin, joiden haltija Neitsyt Maria on.

Birgitta oli mahtitekijä ja jopa valtakunnan suojeluspyhimys katolisessa Ruotsi-Suomessa 1300-luvun lopulta 1520-luvulle asti. Luterilaisen reformin jälkeen ei ollut enää suotavaa turvata Birgittaan, jolloin Gertrudista johdettu kerttu yleistyi.

Pari Gertrud-nimistä pikkupyhimystä löytyi, jotta leppäkerttu saattoi jatkaa kristillisiä tehtäviään lievemmässä ja luterilaisittain hyväksyttävämmässä muodossa.

Ruotsissa leppäpirkkokerttu tunnetaan myös esikristillisellä nimellä gullhöna. Länsi-Suomessa tämä termi suomettui ja taipui nimeksi kultakennä.

Haa! Suomen Kansan Vanhat Runot tarjosi kolme kristillistä ja vanhempaakin perinnettä sekoittavaa kultakennälorua, jotka olivat peräisin Toukon isälinjan syntysijoilta:

Kultakennä, mist mä muija saa,
Piikjöst taikk Paimjost
taikk papin penki alt?

Kultakennä, lennä, lennä,
mistä minä ämmän saan,
Piikiöstä, Paimiosta,
papin poja penki alta?

Lennä, lennä, kultakennä,
mistä minä miehen saan?
Suomest tai saarest
taik papin pirtin penki alt
taik kivikirko juurest?

Minulla oli Toukolle paljon kerrottavaa, kun hän heräsi päiväuniltaan.

Kommentit