Hyppää pääsisältöön

Tässä keino maailman muuttamiseen: Vain 3,5 prosenttia ihmiskunnasta riittää kääntämään kelkan

Greta Thunberg går i en klimatstrejk.
Greta Thunberg går i en klimatstrejk. Kuva: Janerik Henriksson Greta Thunberg,ilmastolakko,Tukholma

Miten maailmaa muutetaan? Katsaus 1900 -luvun historiaan antaa tilastollista faktatietoa: Protestit, lakot ja boikotit tehoavat, väkivalta ei. Lisäksi mukaan tarvitaan vähintään 3,5 prosenttia väestöstä.

Sadat onnistuneet muutostaistelut noudattavat hämmästyttävällä tavalla samaa kaavaa. Filippinien diktaattori Marcosia vastustanut kansannousu, Anti-Apertheit-boikotti Etelä-Afrikassa, samettivallankumous Tšekkoslovakiassa tai Viron laulava vallankumous. Kaikkia niitä yhdistää väkivallattomuus ja aivan tietty suhdeluku: 3,5%.

Kansan ei tarvitse oikeastaan edes tehdä mitään kovin erityistä. Riittää, että sinnikkäästi ja toistuvasti tukkii keskeisiä kehäteitä, jättää ostamatta vastustamansa tahon tuotteita, kokoontuu aukioille mieltään osoittamaan tai laulamaan kiellettyjä kansallislauluja. Eikä tartu aseeseen.

Näin ainakin, jos on uskominen Erica Chenowethin ja Maria Stephanin tutkimusta, kertoo BBC Future. Harvardin yliopistossa toimiva politologi Chenoweth ja Yhdysvaltojen rauhantutkimusinstituutin tutkija Stephan kävivät läpi 323 väkivallatonta ja väkivaltaista kansannousua vuosien 1900 ja 2006 välillä. Tutkimus ilmestyi vuonna 2011, mutta sen tulokset antavat ajattelemisen aihetta myös tämän päivän kansanliikkeiden ja vaikkapa maailmanlaajuisten ilmastolakkojen muutosvoimaa arvioitaessa.

Joka ikinen kansanliike, jonka takana oli ollut vähintään 3,5% väestöstä oli onnistunut muutoksen aikaansaamisessa

Tutkijoiden kriteerit olivat tiukat: He kelpuuttivat mukaan ainoastaan hallituksen kumoamisyritykset. Kansanliike tulkittiin menestyksekkääksi, jos se oli saavuttanut tavoitteensa vuoden sisällä huipputapahtumasta ja oman toimintansa suorana tuloksena. Jos vallankumousta toteuttava kansanliike joutui esimerkiksi turvautumaan toisen valtion sotilasapuun, sitä ei tulkittu menestyksekkääksi. Muutoskampanja tulkittiin puolestaan väkivaltaiseksi, jos mukana oli pommituksia, kidnappauksia tai infrastruktuurin tuhoamista – ylipäänsä jotakin fyysistä väkivaltaa ihmisiä tai omaisuutta kohtaan.

Tutkijoille itselleenkin tuli yllätyksenä, miten vaikutusvaltaista väkivallaton kansalaistottelemattomuus oli. Terrorismia tutkinut Chenoweth oli vakuuttunut siitä, että ihmiskuntaa hallitaan pelolla ja väkivallalla, mutta historiallisen datan systemaattinen analyysi osoittikin päinvastaista: väkivallaton kansannousu oli 1900-luvun sadoissa konflikteissa kaksi kertaa vaikutusvaltaisempi tie muutokseen.

Yhteiskunnallista muutosta koskevissa tutkimuksissa on todettu, että mm. viisi tai kymmenen prosenttia väestöstä riittää yhteiskunnalliseen muutokseen. Chenowethin ja Stephanin systemaattisessa tilastodatassa toistui kuitenkin suhdeluku 3,5%. Aina kun väkivallattoman liikkeeen kannattajien määrä ylitti suhdeluvun 3,5% väestöstä, oli tutkijoiden mukaan muutos suorastaan väistämätön. Toisin sanoen joka ikinen 1900-luvun kansanliike, jonka takana oli ollut vähintään 3,5% väestöstä oli onnistunut muutoksen aikaansaamisessa.

Suomessa usein käytetty esimerkki kansanliikkeen vaikutusvallasta on kuolemanrangaistuksen lakkauttaminen 30-luvulla. Kuolemanrangaistusta vastustaneen kansalaisliikkeen keräämässä yli 125 000 nimen adressissa vedottiin, että kuolemanrangaistus vain voimistaisi raakoja ja väkivaltaisia asenteita Suomessa. Kiinnostavaa kyllä, adressiin kirjoitettujen noin 125 000 nimen prosenttiosuus tuolloisen Suomen 3,5 miljoonaisesta väkiluvusta on niinikään 3,5%.

Jos siis Suomessa väkivallaton kansanliike haluaisi nyt muuttaa yhteiskunnan suuntaa, olisi protestiin osallistuttava 192 500 ihmistä (Suomen väkiluku on n. 5,5 miljoonaa). Ja jos muutosta on tarkoitus saada aikaiseksi maailmanlaajuisesti, pitäisi noin 271 miljoonan ihmisen mennä saman asian puolesta yleislakkoon (Maailman väkiluku on n. 7,7 miljardia).

Väkivallattoman kansanliikkeen voima on – kansa

Väkivallattomista kansannousuista 53% saivat poliittisen muutoksen aikaiseksi. Väkivaltaiset liikkeet sen sijaan onnistuivat vain 26%:ssa tapauksista. Piileekö selitys karismaattisissa johtajissa?

Ei. Vaikutusvaltaisimpien väkivallattomien kansanliikkeiden synnyttäjinä on toki usein yksi keskushahmo, kuten Martin Luther King tai Mahatma Gandhi. Mutta ilman johtajaakin on pärjätty mainiosti. Esimerkiksi Viron laulava vallankumous ei ollut pelkästään yhden keskushenkilön varassa.

Väkivallattoman kansanliikkeen voima on historiallisen datan mukaan yksinkertaisesti siinä, että siihen lähtee enemmän kansaa mukaan: Väkivallattomat kansanliikkeet saivat taakseen neljä kertaa enemmän osanottajia (n. 200 000) kuin väkivaltaiset (n. 50 000). Tutkimuksen kahdestakymmenestäviidestä suurimmasta kampanjasta kaksikymmentä oli väkivallattomia. Väkivallattomuuden muutosvoima näkyy myös siinä, että näistä kahdestakymmenestä neljätoista oli muutosvoimassaan menestyksiä.

Merkittävä syy väkivallattomien kansanliikkeiden menestykseen piilee tutkijoiden mukaan demografiassa. Väkivallattomuus puhuttelee ihmisiä useammista kansankerroksista. Tämä puolestaan halvaannuttaa protestin tai lakon myötä yhteiskunnan tehokkaammin.

Lopulta väkivallattomuus saa enemmän ihmisiä liikkeelle sen vuoksi, että se on keinona useimpien ihmisten mielestä oikea. Yleislakko ja kuluttajaboikotit osoittautuivat tutkimuksessa tehokkaimmiksi yksittäisiksi keinoiksi. Onkin selvää, että niihin on tavallisen ihmisen mielestä oikeutetumpaa osallistua kuin tappamiseen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede