Teemu Laaksonen
Yle
Nainen pelkäsi kovasti vettä. Hänen miehensä hyppäsi ja huusi vaimoaan seuraamaan, mutta tämä ei tehnyt niin. Vuonna 1994 uponnut matkustaja-alus Estonia on porautunut syvälle yhteiseen muistiin. KulttuuriCocktailin Teemu Laaksonen luki laivalta pelastuneiden kertomuksia ja pohti, miten olisi itse kauhun keskellä toiminut.
Se on hurjin tv-sarjan kohtaus, jonka tiedän.
Äiti ja poika nukkuvat vierekkäin samassa sängyssä. Hytti keinuu, kun Estonia puskee kovassa aallokossa kohti Tukholmaa. Keskellä yötä kuuluu voimakkaita kolahduksia, jotka herättävät matkalaiset. Laiva keinuu entistä enemmän ja alkaa kallistua. Tavarat putoilevat lattialle. Äiti horjuu ovelle ja näkee, miten ihmiset kaatuilevat ja huutavat käytävällä. Poika hätääntyy, ja äiti palaa lohduttamaan häntä. Lapsi sylissään hän vakuuttelee: “Ei hätää. Äiti on tässä”. Hytin oven alta valuu vettä. Laivan runko natisee. Kuuluu pulputusta.
Estonia-kohtaus nähdään ruotsalaisdraamassa Päivät joina kukat kukkivat (2019). Se osuu muistoon tapahtumasta, jonka ei pitänyt olla mahdollinen. Autolautan uppoaminen vei 852 ihmisen hengen vuonna 1994. Merionnettomuus on pahin rauhanajan Euroopassa.
Mitä minä olisin tehnyt, jos olisin ollut siellä?
Hyttikohtaus lävistää suojaukseni. Kuva oman lapsen kanssa matkustamisesta Itämerellä on tuttuakin tutumpi. Se kysyy, mitä minulle ja meille olisi tapahtunut, jos olisimme olleet siellä. Mitä minä olisin tehnyt, kun autolautta alkaa upota?
Tuntuu hölmöltä esittää näitä kysymyksiä lämpimässä toimistossa, koska on 137 ihmistä, jotka olivat laivalla ja selvisivät sieltä kotiin. Heistä suurinta osaa haastateltiin onnettomuuden jälkeen. Kooste heidän kertomuksistaan löytyy onnettomuutta selvittäneen tutkintakomission raportista.
KulttuuriCocktailin Ihme esineitä Suomesta -videosarjan ensimmäinen jakso esittelee merenpohjasta nousseen Estonian pelastusrenkaan.
Paikalla olleiden mukaan laivan viidennellä kannella olevassa Pub Admiralissa istui muutamia kymmeniä ihmisiä. Eräs henkilö veti karaokekilpailua ja johti yhteislaulua.
Esiintyjän oli määrä päättää ohjelmansa klo 01.00, mutta noin viisi minuuttia ennen sitä hän sanoi jatkavansa vielä 15–20 minuuttia, koska kaikilla oli niin hauskaa.
Monet pelastuneet kertoivat, miten he heräsivät koviin, metallisiin jysähdyksiin yhden aikaan aamuyöllä. Äänet syntyivät muutamasta erityisen isosta aallosta, jotka lopulta irrottivat keulaportin ja vetivät autokannen rampin auki.
Mies kertoi, että aina, kun aluksen keula laski, hän kuuli aluksen runkoon kohdistuvien iskujen ääniä, aivan kuin joku olisi hakannut sitä isolla kivellä.
Kun keulavisiiri oli irronnut, meri hyökyi laivan sisään. Estonia alkoi kallistua oikealle kyljelleen. Hyteissään nukkuvia ihmisiä putosi sängyistään ja tavarat vierivät lattialle. Eräs pelastuneista kertoi nähneensä, miten peliautomaatteja kaatui ihmisten päälle.
Kuin joku olisi hakannut aluksen runkoa isolla kivellä.
Heränneet ihmiset pyrkivät ulos. Kallistuvassa laivassa liikkuminen muuttui nopeasti hyvin vaikeaksi. Oli edettävä vetämällä itseään kaiteita pitkin kohti portaikkoja. Käytävissä ja portaissa oli tungosta. Vanhemmilta ihmisiltä loppuivat voimat.
Sitten ylemmiltä kansilta alkoi tulvia vettä sisään rikkoutuneiden ikkunoiden ja ovien läpi.
Eräs todistaja liikuskeli vasemmanpuoleisessa keulaportaikossa. Hän huomasi, että kokolattiamatto oli läpimärkä kansien 5 ja 6 välillä ja myös, että portaikkoon valui hieman vettä.
Kahvilan seinillä olevat taulut riippuivat 45 asteen kulmassa. Pöydät pysyivät paikoillaan, koska ne oli kiinnitetty lattiaan. Ihmiset makasivat maassa ja yrittivät kiskoa itseään ovea kohti ottamalla tukea pöydistä. Eräs mies veti äitiään pöydältä toiselle.
Kun kallistuma oli kasvanut ja mies seisoi kiinnitetyn pöydän jalalla, äiti väsyi. Kahden pöydän etäisyydellä ovesta, pöydänjalasta kiinni pitäen, äiti pyysi poikaa jättämään hänet ja jatkamaan yksin. Äiti sanoi pojalleen, ettei hänellä ollut enää voimia. Poika kehoitti huudoillaan äitiään jatkamaan, mutta turhaan.
Pelastuneet kuvailivat haastatteluissa muiden ihmisten toimintaa ainakin kolmella eri tavalla. Osa ihmisistä panikoi, huusi ja juoksenteli eri suuntiin. Toiset lamaantuivat ja jähmettyivät paikoilleen. Kolmannet yrittivät auttaa muita. Syntyi ihmisketjuja, joissa olevat vetivät toinen toisiaan eteenpäin. Pelastusliivejä jaettiin kädestä käteen ja heitettiin ulkokannelta sisällä kiipeäville.
Äiti pyysi poikaa jättämään hänet ja jatkamaan yksin.
Jossakin vaiheessa kiipeämisensä aikana hän näki erään miehen seisovan passiivisena suljettujen, puoliksi lasisten ovien takana sisäpuolella. Luultavasti mies ei kyennyt avaamaan ovia, koska ne olivat jo osittain veden alla.
Kun alus oli kaatunut oikealle kyljelleen, sen päällä istui, ryömi, käveli ja seisoi vielä paljon ihmisiä. Sumusireeni ulvoi. Kuutamo ja aluksen valkoinen runko valaisivat niin, että saattoi nähdä, mitä ympärillä tapahtui.
Eräällä miehellä oli seurassaan vaimonsa, joka pelkäsi kovasti vettä. Mies hyppäsi ja heilutti kättään ja kehoitti huudoillaan vaimoaan seuraamaan, mutta tämä ei tehnyt niin.
Estonia vajosi perä edellä syvyyteen noin klo 1.50.
Sillä hetkellä, kun alus upposi, kuului paljon huutoa, mutta sitten tuli äkillinen hiljaisuus.
Meressä kellui pelastusliivejä ja pelastuslauttoja. Monet lautat olivat väärinpäin tai kaatuivat aallokossa yhä uudestaan. Matkustajat kiipeilivät lautoille ja vetivät toisiaan ylös vedestä.
Joillekin lautoille kertyi satoja litroja kymmenasteista merivettä. Sitä äyskäröitiin lautan varusteisiin kuuluvalla pienellä kupilla tai omalla kengällä. Jotkut pitelivät uupuneimpien päätä veden yläpuolella.
Kun aalto huuhtoi lautan yli, tytöt liukuivat pois ja katosivat.
Eräällä pelastuslautalla oli kaksi nuorta naista ja kaksi miestä.
Kaikki neljä makasivat lähellä toisiaan pysyäkseen lämpiminä ja he myös hieroivat ja halasivat toisiaan. Aallot roiskuivat heidän ylitseen jatkuvasti ja huuhtoivat heidät veteen neljä tai viisi kertaa. Joka kerta he auttoivat toinen toisensa takaisin lautalle, kun joku onnistui aina pitämään kiinni jostakin kohdasta lauttaa.
Kun aalto jälleen kerran huuhtoi lautan yli, tytöt liukuivat pois ja katosivat.
Aallot paiskasivat miehet mereen vielä ainakin kahdesti. Lopulta vain toinen heistä pystyi kiipeämään lautalle. Vedessä oleva roikkui hänen käsistään siihen asti, kunnes pelastajat saapuivat noin kello seitsemän.
Aamun tunteina merestä pelastettiin helikopteriin tai muille laivoille 138 ihmistä, joista yksi menehtyi myöhemmin.
Pelastuneiden kertomukset antavat jonkinlaisen aavistuksen siitä, miltä on näyttänyt ja tuntunut Estonialla sen viimeisinä hetkinä. Mutta kalpeaksi tuo aavistus jää. On mahdotonta kuvitella, millaista laivalla oikeasti oli.
Miten olisin itse kauhun keskellä toiminut?
En osaa vastata. Olisiko ollut armollisinta jäädä lapsen kanssa hyttiin lepäämään, kuten tv-sarjassa? Vai olisiko pitänyt yrittää kamppailla ulos lapsi selässä? Mitä jos lapsen ote olisi kirvonnut?
En tiedä, olisinko kyennyt edes hahmottamaan mitään vaihtoehtoja.
Kun katson merenpohjasta noussutta Estonian pelastusrengasta, sen veden paineessa rutistunutta pintaa, tiedän että kaikki elämä on haurasta.
Vastaan esittämiini kysymyksiin hiljaisuudella. Ajattelen suurella lempeydellä niitä, jotka joutuivat mahdottoman eteen, ja ilolla jokaista, joka pelastui merestä.
Kursivoidut osuudet ovat suoria lainauksia tutkintakomission loppuraportista. Raportin laatijat muistuttavat, että pelastuneiden kertomuksissa voi olla myös vääriä käsityksiä joistain yksityiskohdista.
Voit keskustella aiheesta kommenteissa viikon ajan artikkelin julkaisun jälkeen.
Korjattu 28.9.2020 viallinen linkki onnettomuutta selvittäneen tutkintakomission raporttiin.
