Hyppää pääsisältöön

Saldorajat ja kotiintuloajat määrittivät 2000-luvun nuoren kapinaa

Sarjan Nollatoleranssi nuoret tupakoivat ringissä. Poika ojentaa tytölle tupakan.
Nollatoleranssin tupakoivat teinit näyttävät huonoa esimerkkiä ikäluokalleen. Sarjan Nollatoleranssi nuoret tupakoivat ringissä. Poika ojentaa tytölle tupakan. Kuva: Yle/Jyrki Valkama nuoret,tupakointi,draamasarjat

Venlalla palkittu Nollatoleranssi kertoo kasvamiseen kuuluvasta kapinoinnista, vastuun pakoilusta, ylilyönneistä ja virheiden tekemisestä. Surumielisen sarjan musiikki vie kolmekymppisen katsojan takaisin omaan teini-ikään, huolettomuuteen ja kipuiluun. Sarja on vuodelta 2004 ja se on nyt katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

Nollatoleranssi on Areenassa 11.9.2020 saakka.

Tutut trendivaatteet, saldoraja, kotiintuloajat ja suomalainen rap-musiikki vievät kolmekymppisen ajatukset oitis omaan teini-ikään 2000-luvun alkupuolelle.

Kaljaa kittaavat niin kapinoivat nuoret kuin heidän huolestuneet vanhempansa. Aikuisten arki täyttyy työllä ja pitkillä yön tunneilla, kun he odottavat lapsiaan kotiin. Suojelisiko ulkonaliikkumiskielto nuoria huonoilta valinnoilta?

Kustannustehokkaan kaljan malja!― Nuoret juhlistavat kaupasta varastamaansa saalista.

Ystävyys on ikuista ja olisi ikävä, jos sitä tulisi jokin sekoittamaan, kuten vaikka kahden nuoren välinen rakkaus. Tällaiset posset, kun ovat harvinaisia, nuoret päättelevät. Aikuiset ovat alistettuja, eivätkä he voi nuorille mitään, jengi uhoaa.

Vanhemmat yrittävät kammeta vastaan, kunnes itkettävän epäoikeudenmukainen ylilyönti lamaannuttaa koko yhteisön arjen.

Sarjan on ohjannut Jukka-Pekka Siili ja se voitti vuoden 2004 parhaan draamasarjan Venla-palkinnon. Nyt se ja muita nuorten elämää ja koulua käsitteleviä ohjelmia on julkaistu katsottavaksi Areenaan.

Avoimia tarinoita kirjoittivat nuoret itse

Vuosina 2001 ja 2011 Ylellä oli kampanja, joka innosti nuoria kirjoittamaan tarinoita. Avoin tarina esitti kertomuksen alun ja koululaiset kirjoittivat kullekin tarinalle vaihtoehtoisen lopun. Nyt julkaistaan yhteensä kymmenen tarinaa ja jokaiselle tarinalle kolme nuorten kirjoittamaa loppua. Tarinat kertovat erilaisuudesta ja vaikeuksista sopeutua joukkoon.

Kertomuksissa tutustutaan muun muassa ahdistuneeseen Jimiin, jonka äidin elämän tärkein asia vaikuttaa olevan alkoholi. Jimin tarinalle nähdään kolme erilaista, toiveikasta ja lohdutonta loppua.

Avoimen tarinan uudemmat jaksot ovat toistaiseksi katsottavissa, vanhempia voi katsella vuoden ajan.

Mustahiuksinen poika istuu luokassa ja katsoo kameraan poispäin opettajan taulusta. Ilme on synkkä.
Tokaluokkalainen Jimi (Eelin Koski) elää päihderiippuvaisen äitinsä kanssa. Mustahiuksinen poika istuu luokassa ja katsoo kameraan poispäin opettajan taulusta. Ilme on synkkä. Kuva: Yle/Otso Reunanen nuortensarjat

Koulusta kiireellä television ääreen

Nollatoleranssi ja Avoin tarina nostavat muistoja mieleen 2000-luvun lapsessa, joka kiirehti peruskoulusta telkkarin ääreen. Samaan aikaan julkaistaan ohjelmia myös muilta vuosikymmeniltä.

Samaan tapaan lapset ja nuoret 1990-luvulta saattoivat kiirehtiä katsomaan ohjelmia Petterin parempi elämä (2001), Tavallinen luokka (1993), nuortensarjan Mikset sä soita (1994) ja ikävästä opettajasta kertova Noita (2002).

Kasarilapset taas ovat voineet katsoa sellaisia ohjelmia kuin Laulukokeet (1976), Ekaluokkalainen (1986), Eevan luokka (1986) ja Saaren Heta (1986).

Kommentit