Sota “itkelmiä” ja kulttuuriherroja vastaan – sanataituri Reino Helismaa hauskuutti kansaa ja irvaili eliitille

Reino Helismaa (1913–1965) oli tuhansien laulujen ja kymmenien elokuvien mies. Hän lauloi ja näytteli, mutta ennen kaikkea kirjoitti – nopeammin kuin kukaan muu. Helismaa tunsi kaikki 1950-luvun kirkkaimmat tähdet, niin näyttelijät kuin muusikotkin. Siitä todistavat ne yli 160 nimikirjoitusta, jotka hän on kerännyt kitaraansa.

Sotienjälkeisessä Suomessa laulettiin surusta ja menetyksestä. Armeijan viihdytysjoukoissa yleisön naurattajaksi jalostunut Reino “Repe” Helismaa päätti kavereineen muuttaa tunnelman. Kun hän alkoi kiertää maata yhdessä supertähti Tapio Rautavaaran kanssa, heidät esiteltiin yleisölle “iloisina trubaduureina”. Hekotuksen määrä vain lisääntyi, kun mukaan liittyi velmu muusikko Esa Pakarinen.

Trion iltamanäytöksissä oli tarjolla laulua, runoa, sketsiä, Rautavaaran urheilutarinoita ja tanssia, kertoo pian avattavan Musiikkimuseo Famen tutkija Jukka Tiilikainen. Tärkeintä oli ilonpito.

– Siihen aikaan Suomessa oli varsin alakuloinen tunnelma, ja iskelmät olivat kyynelehtiviä. He lähtivät sotaan itkelmiä vastaan.

Helismaan bravuuri oli ohjelmanumero, jossa hän pyysi yleisöltä aiheita ja teki niistä lennossa täydellisesti riimiteltyjä lauluja. Helismaa ei ollut vain nopea, hän oli salamannopea. Hänen kerrotaan sanoneen, että “mitä nopsemmin sanat syntyvät, sitä paremmat niistä tulee”.

Helismaa ei ollut vain nopea, hän oli salamannopea.

Jo aiemmassa ammatissaan kirjapainon konelatojana Repe oli voittanut Suomen nopeimman tittelin. Todella lennokkaaksi työnteko muuttui säveltäjä Toivo Kärjen kanssa. Helismaa ei odotellut inspiraatiota, vaan kynäili iskelmän sanoituksen alle tunnissa. Eikä Kärki säveltäjänä ollut pekkaa pahempi.

– Se tarkoitti parhaimmillaan sitä, että aamupäivällä syntyy teksti, päivällä sävellys ja sovitus ja illalla ollaan levytysstudiossa, Tiilikainen kuvailee.

Dynaamisen duon käsissä syntyi niin koskettavia iskelmiä kuin railakkaita rallejakin. Helismaan sanoittamista lauluista tunnetuimpia ovat Päivänsäde ja menninkäinen, Meksikon pikajuna, Reppu ja reissumies ja Sinun silmiesi tähden.

Kärjen kanssa Helismaa teki myös kymmeniä musiikkipitoisia elokuvia, joihin Repe laati käsikirjoitukset. Niistä muistetaan muun muassa Pekka Puupää -elokuvat.

Laulusta elokuvaksi lavennettu Rovaniemen markkinoilla (1951) oli kansan parissa hitti, mutta osa kriitikoista epäili, ansaitseeko filmi tulla edes arvostelluksi. Legendaarisin tyrmäys nähtiin Suomen Sosialidemokraatissa, jossa Eugen Terttula otsikoi arvostelunsa “Törky on törkyä.”

– Kritiikin ilmapiiri oli se, että taiteen pitää valistaa ja opettaa ihmisiä, mutta nämä heikentävät kansan makua, Tiilikainen sanoo.

Oikeasti Helismaa pikemminkin tajusi, mikä sopisi suuren yleisön makuun. Myös kriitikoiden nuivuus sai Helismaan sotajalalle. Esimerkiksi elokuvassa Hei, rillumarei! (1954) taidearvostelijoita pilkataan antaumuksella.

Muutenkin Helismaa kuittaili herroille ja puolusti erämaassa repun kanssa reissaavia jätkiä. Esimerkiksi Rovaniemen markkinoilla -elokuvassa kuullaan seuraavat Repen kirjoittamat laulun sanat:

“Herra luulee olevansa napa koko roskan, mutta jätkä oikea ei herraks pyri koskaan. Jätkä ei viihtyä taida kravatissa, jätkä on siinä kuin kissa pistoksissa.”

Helismaa kuittaili herroille ja puolusti erämaassa reissaavia jätkiä.

Tällainen näkökulma takasi Helismaan tekemisille suuren suosion. Valtavan tuotannon ja kiehtovan nimmarikitaran lisäksi Reino Helismaa jätti perinnöksi väkevän esimerkin siitä, miten viihdettä tehdään.

– Hän oli esikuvana lukuisille lauluntekijöille, kuten Juha “Watt” Vainiolle ja Juice Leskiselle. Hän on ollut luomassa tämmöistä kirjoittajakulttuuria suomalaiseen viihteeseen.

Voit keskustella aiheesta kommenteissa viikon ajan artikkelin julkaisun jälkeen.