"Jos ihminen on tolpillaan ja haluaa ilmaisen hiustenleikkuun, on tervetullut meikäläisen penkkiin"

Jouko Näivä leikkaa ilmaiseksi asunnottomien ja syrjäytyneiden hiuksia, Heidi Jaari organisoi apua vähävaraisille Apuna ry:ssä ja Eeva Jäntti on aktiivisesti mukana hyväntekeväisyysyhdistys Hope ry:n toiminnassa. Lähes joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä: tässä kolme heistä kertoo tarinansa.

Katuparturi Jouko Näivä leikkaa asunnottomien ja syrjäytyneiden ihmisten hiuksia ilmaiseksi Helsingin Kallion kaduilla ja paikallisessa parturiliikkeessä. Lisäksi Näivä leikkaa hiuksia erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa. Hän on ollut esimerkiksi Vankimessuilla, Hurstille Hynää -tukikonsertissa ja Tatskamessuilla, jossa kerättiin varoja lasten psykiatriseen hoitoon.

"Yksi tapaus on jäänyt erityisesti mieleen. Eräs tyttö oli menettänyt onnettomuudessa käden ja masentunut syvästi. Sen seurauksena hän oli ajautunut käyttämään päihteitä. Hän ei omasta tahdostaan halunnut vetää kamaa, vaan siinä oli pitkä masennus alla.

Kerran leikkasin yhden leukemiapotilaan hiukset ennen kuin ne lähtivät kokonaan. Hän otti minuun yhteyttä ja pyysi käymään. Oltiin kotoisin samalta paikkakunnalta ja hän oli jostain kuullut minusta. Siinä kädet vähän tärisi, mutta hyvin se meni.

Sain idean katuparturointiin, kun näin aikoinaan videolta erään australialaisen parturin leikkaamassa kodittomien hiuksia biitsillä. Se jäi jotenkin alitajuntaan.

Sitten ajauduin parturiopintojen myötä tekemään vastaavaa vuonna 2017. Aluksi oli vaikeaa, kun en heti löytänyt asiakkaita, mutta sitten huomasin kuinka pienellä teolla voi saada aikaan jotain isoa – hyvää mieltä ihmisille.

Siitä se lähti. Tää on mun juttu ja teen sitä niin kauan kuin henki pihisee.

Kuvassa parturi Jouko Näivä leikkaa miehen hiuksia. Miehet heijastuvat myös peilistä. Kuva: Yle / Niklas Mäkinen vapaaehtoistyö,parturi,Kallio,jouko näivä

Kuvassa parturi Jouko Näivä pitelee kättä asiakkaan pää päällä. Toisessa kädessä on sakset. Kuva: Yle / Niklas Mäkinen vapaaehtoistyö,parturi,Kallio,jouko näivä

En sen kummemmin valitse asiakkaita. Kunhan ei ole ihan hirveessä kännissä. Jos ihminen on tolpillaan ja haluaa ilmaisen hiustenleikkuun, niin on tervetullut meikäläisen penkkiin.

Kuulen paljon elämäntarinoita siitä, miten elämä on heitellyt sinne sun tänne. Toimin parturin hommien lisäksi myös tietynlaisena terapeuttina. Jotkut asiakkaista ovat tosi tiukkoja ja kestää vähän aikaa ennen kuin juttu alkaa luistaa. Myös minä olen tuntematon niille. Nykyään oon oppinut tuntemaan aika paljon eri ihmisiä, jotka pyörivät Kalliossa.

Olen leikannut paljon hiuksia monilta, jotka eivät ole käyneet esimerkiksi 30-40 vuoteen parturissa. Näitä tapauksia on tullut vastaan ihan liikaa. Tosi monella ihmisellä ei ole varaa laittaa rahaa hiustenleikkuuseen, vaikka nykyään löytyy tosi halpoja partureita.

Kone mukaan ja ottaa vähän selville, miten hygienia hoidetaan ja terät puhdistetaan. Koneiden huoltaminen ja desinfiointi on tärkeää. Olisi hyvä, jos täällä olisi itseni lisäksi ainakin muutamia katupartureita. Niille on Helsingissä tarvetta. En kerkeä kaikkien tukkia leikkaamaan.

Palkitsevinta tässä työssä on lopputulos, kun näkee oman käden jäljen ja se kiitos, mikä siitä tulee. Parturointi on itselleni enemmän kuin työ, se on intohimo. Pääsen antamaan ihmisille hyvän mielen, jonka lisäksi oma leikkaustaito harjaantuu. Se on aika simppeli juttu mun osalta."

Heidi Jaari on yksi hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n perustajista ja vapaaehtoistyöntekijöistä. Hän organisoi toimintaa, vastaanottaa ihmisten avunpyyntöjä, kuljettaa ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita apua tarvitseville pääkaupunkiseudulla.

"Muistan erään perheen, jossa oli monta lasta pienessä asunnossa ja he elivät hyvin niukasti. He eivät käyttäneet rahaa mihinkään ylimääräiseen, vaan kierrättivät kaiken, mutta he tarvitsivat ruoka-apua. He olivat pari vuotta meidän asiakkaita satunnaisesti, välillä pitempäänkin. Heiltä piti välillä kysyä, tarvitsevatko he apua, koska he olivat niin hissukseen.

Kun äiti valmistui koulusta, hän sai työpaikan ja he pääsivät jaloilleen. Nyt he ovat usein meihin yhteydessä, miten he voisivat auttaa meitä.

Muistan myös toisen perheen, jossa oli yksi lapsi ja äiti, joka tarvitsi tietokoneen, jotta hän olisi voinut aloittaa opiskelut ja ottaa vastaan työpaikan. Lisäksi heidän asuntonsa oli kiinni tästä. Ilman tietokonetta he olisivat todennäköisesti päätyneet kodittomaksi. Siitä olisi lähtenyt iso pyörä pyörimään. Koneen saatuaan hän ei enää tarvinnut apua.

Isoäitini ja äitini ovat tehneet paljon hyväntekeväisyystyötä. Olen tottunut siihen, että ihmisiä pitää auttaa ihan omasta aloitteesta. Kun omilta lapsilta jäi vaatteita pieniksi, aloin etsimään paikkaa minne voisin lahjoittaa ne. Löysin Facebookista lahjoitusryhmän, joka oli perustettu pari viikkoa aikaisemmin. Järjestimme yhdessä perustajan kanssa tapahtuman, jonne pystyi tuomaan tavaraa ja ne lahjoitettiin tarvitseville perheille.

Se oli niin iso menestys, että järjestimme niitä lisää. Huomasimme, että ruoka-apua ja hygieniatarvikkeita todella tarvitaan, joten aloimme keräämään ja välittämään niitä, kunnes tajusimme että sekään ei riitä. Siitä syntyi ajatus perustaa järjestö, Apuna ry.

Suurin osa meidän asiakkaistamme on lapsiperheitä, joissa on pieniä lapsia ja teinejä. Yli puolet on yksinhuoltajia. Sen lisäksi on eronneita vähävaraisia isiä, jotka haluavat saada lapset viikonlopuksi luokseen, mutta jääkaapissa ei ole mitään. Heille olemme hankkineet ruokaa. Yksi pitkäaikaisesti sairas isä on meidän avustuksella päässyt näkemään lastaan enemmän kuin koskaan, mistä hän on tosi onnellinen.

Ihmiset ovat jo hakeneet toimeentulo- ja muita tukia, mutta silloin kun sieltä ei tule mitään, käännytään meidän puoleen. Käännekohta oli se, kun toimeentulotuki siirtyi Kelalle vuonna 2017.

Kuvassa Heidi Jaari selaa Apuna ry:lle tulleita vaatteita Kuva: Yle / Niklas Mäkinen vapaaehtoistyö,köyhyys,vaateapu

Kuvassa on lasten leluja Kuva: Yle / Niklas Mäkinen vapaaehtoistyö,pehmolelut,Muovilelut

Aluksi meidän piti olla väliaikainen hätäapu, mutta nykyään hätäapu on muuttunut pitkäaikaiseksi. Lisää perheitä tulee ihan hirveätä vauhtia. Perheitä oli aikaisemmin ehkä muutama sata ja nyt jo lähes 700. Laskimme kesällä, että autettaviin perheisiin kuuluu yhteensä 3000 lasta. Siihen päälle tulevat kaikki ne perheet, joita autetaan kertaluonteisesti.

Tapoja auttaa on monia. Voi antaa rahaa tai aikaa. Meillä on paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat henkistä tukea. Meillä on sairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat kyytejä. Voit antaa oman firman palveluita. Esimerkiksi yksi hammaslääkärifirma otti yhteyttä ja hoiti kymmenen vähävaraisen hampaat kuntoon. Voi myös lahjoittaa vaatteita. Jokaisella on kaapissa ylimääräisiä ja käyttökelpoisia vaatteita, joita voi antaa eteenpäin. Voi myös jakaa osaamistaan, jos ei ole rahaa. Aina on jotain, mitä voi tehdä."

Eeva Jäntti on ollut tiiminvetäjänä ja vapaaehtoisena Hope ry:ssä kohta viisi vuotta. Hän lajittelee ja vastaanottaa tavaroita, auttaa asiakkaita, kouluttaa vapaaehtoisia, järjestää tapahtumia, tekee toimistotöitä ja on lähes joka päivä Hope ry:llä.

"Yksi muistettavimpia hetkiä työssäni oli, kun 9-vuotias sai elämänsä ensimmäisen fillarin. Pyörä oli aika rämä, mutta oli mahtavaa nähdä, kun hän pomppi ja kiljui pitkin käytäviä, että 'jee, mä sain fillarin'. Lasten ja nuorten auttaminen saa minut tekemään vapaaehtoistyötä.

Sain itse alun perin apua Hope ry:stä, kun olin lasten kanssa yksin kotona. Minulla oli yksi kouluikäinen ja yksi päiväkoti-ikäinen poika. Vauva oli muutaman kuukauden ikäinen. Minulta hajosi pesukone, kuivausrumpu ja läppäri kaikki samaan aikaan. Olin epätoivoinen ja itkin hiekkalaatikon laidalla, kun ajattelin, että joutuisin juoksemaan pesutuvassa ja lapset roikkuisivat jaloissa.

Kuvassa käytettyjä lasten kumikenkiä hyllyllä. Kuva: Yle / Niklas Mäkinen kengät

Rekeillä käytettyjä lastenvaatteita. Etualalla Pippi-paita. Kuva: Yle / Niklas Mäkinen vapaaehtoistyö,vaateapu

Lähdin rohkeasti kysymään apua pesukoneen hankintaan ja minulla kävi niin hyvä tuuri, että yksityinen lahjoittaja osti sen asennuksineen.

Yhteistä monille meidän asiakkaille on se, että kynnys hakea apua on todella korkea. Monet antavat tilanteen mennä niin pitkälle, että on pakko nöyrtyä. Se ei ole heidän vikansa, vaan ympäristö leimaa avun hakemisen vääräksi. Meille kerrotaan, että pitäisi pärjätä omillaan, mutta sehän ei missään nimessä ole totta.

Palkitsevinta työssäni on kaikki työkaverit ja vapaaehtoiset, jotka jaksavat käydä täällä päivästä toiseen.

Vaikeinta tässä työssä ovat hetket, kun joutuu sanomaan jollekin, että ei pystytä auttamaan tällä kertaa. Näitä tilanteita ei ole paljon, mutta jokainen kerta on liikaa.

Yhteistä monille meidän asiakkaille on se, että kynnys hakea apua on todella korkea.

Esimerkiksi jääkiekossa harrastuskulut ovat aivan kohtuuttomat. Maksimimäärä, jolla voimme rahallisesti tukea yhden perheen harrastuksia ei välttämättä riitä kattamaan edes yhden kuukauden harjoittelua. Ne ovat todella ikäviä tilanteita, kun tietää kuinka tärkeä harrastus nuorelle olisi.

Vapaaehtoistyön kokeileminen on hirveän helppoa. Meillä ei tarvitse sitoutua mihinkään. Voi käydä vain kokeilemassa ja saattaa yllättyä positiivisesti. Mutta jos kokee, ettei tämä ole oma juttu, niin voi vetäytyä. Tämä ei ole semmoista työtä, että sädekehä kiiltäisi arkisin, mutta tämä on tärkeää työtä, joka jonkun pitää tehdä."

Kommentteja julkaistaan maanantaiaamusta 7.10. klo 9.00 lähtien.