Hyppää pääsisältöön

Egmontia vereslihalla

Melodraama koki 1700- ja 1800-lukujen taitteessa yhden kukoistuskausistaan – jopa niin, että säveltäjät kirjoittivat teoksia kokonaiselle isolle sinfoniaorkesterille ja lausujalle tai näyttelijöille. Helsingin barokkiorkesteri herättää tuota traditiota levyllään Ludwig van Beethovenin Egmont-näyttämömusiikista. Vaikka Goethen alkuperäinen tragedia on ihan täysverinen näytelmä – jälkikäteen, vuonna 1821 Friedrich Mosengeilin kirjoittama ”deklamoitu kertomus Beethovenin Egmont-musiikkiin” tuo Goethen tarinan käänteet ja Beethovenin harvemmin kokonaisuudessaan kuultavan Egmont-musiikin onnistuneesti yhteen.

Cd-levyn kansi
Cd-levyn kansi CD-levyt

Musiikkitalolla viime vuodenvaihteen live-konserteista taltioitu Egmont-musiikki hyötyy teatterillisesta tulkinnastaan, jossa suuri rooli on kertojalla, Robert Hunger-Bühlerillä, sekä nuoren Clärchenin aariat lapsekkaan viattomasti tulkitsevalla sopraano Elisabeth Breuerilla. Aapo Häkkisen johtama Helsingin barokkiorkesteri ottaa kiinni tarinan käänteistä ja Beethovenille niin rakkaasta vapaudenaatteesta.

HeBon Egmont-levy löytää jälleen yhden tavan lähestyä tätä muuten niin tuttua musiikkia: Beethovenin alkusoitto Egmont-näytelmään on yksi säveltäjänsä esitetyimpiä konserttiteoksia, joka vaikutti myös suuresti 1800-luvun sinfonisen fantasian ideaaliin. Kun se tuodaan näin uudelleen kosketuksiin alkuperänsä, Goethen tekstin kanssa – ja kun muistetaan sen sävelletyn Napoleonin miehittämässä Wienissä – se soi uudelleenheränneessä hengessä. Kuin vereslihalla soivan HeBon ja fortepianon takaa johtavan Häkkisen tulkinnat samaten vakuuttavat jälleen siitä, kuinka tärkeää on kuulla tätä modernien sinfoniaorkesterien kantaohjelmistoa vanhoilla ja vanhanmallisilla soittimilla. Sävellyksen vallankumouksellinen sointi ei tästä ainakaan vähene.

Ludwig van Egmont: musiikki Goethen tragediaan Egmont, op. 84. Elisabeth Breuer, sopraano, Robert Hunger-Bühler, lausuja, ja Helsingin barokkiorkesteri, joht. Aapo Häkkinen. Ondine. (ODE 1331-2)

Kuuntele Uudet levyt 8.10.2019, toimittajana Ville Komppa.

  • Julia Wolfen vangitseva oratorio

    Julia Wolfen vangitseva oratorio

    Yhdysvaltalaisen Julia Wolfen (s. 1958) viime vuonna valmistunut oratorio Fire in my mouth on kirjoitettu naiskuorolle, tyttökuorolle ja orkesterille. Noin tunnin kestoinen teos sai ensi ensiesityksensä tänä keväänä ja kuullaan onneksi tuoreeltaan myös äänitteellä. Teoksen järkyttävänä lähtökohtana on vuonna 1911 syttynyt tehdaspalo New Yorkissa.

  • Taidokas duo esittelee vähemmän tunnettua ohjelmistoa

    Taidokas duo esittelee vähemmän tunnettua ohjelmistoa

    Viulisti Dawn Wohn ja pianisti Esther Park esittelevät debyyttijukaisullaan peräti yhdeksän tekijän (Lili Boulanger (1893-1918), Vítězslava Kaprálová (1915–1940), Amy Beach (1867–1944), Florence Price (1887–1953), Vivian Fine (1913–2000), Chihchun Chi-sun Lee (s.

  • Klarinettikvintettoja rytmimusiikin hengessä

    Klarinettikvintettoja rytmimusiikin hengessä

    Klarinetisti David Shifrin kolkuttelee seitsemääkymmentä, mutta vielä vaan soitto käy. Konkarin uudelle julkaisulle on valikoitunut rytmimusiikista ja etenkin jazzista ammentava kokonaisuus. Kolme klarinetille ja jousikvartetille kirjoitettua teosta edustavat pääosin aikamme soivuuksia, mutta mukaan on mahtunut sähäkkä Edward Kennedy "Duke" Ellington -sovituskin.