Ville Komppa
Yle
Tapiola Sinfonietta on kansainvälisesti ehkä kiinnostavin suomalaisorkesteri, jonka levykatalogi on nyt rikastunut erittäin myönteisellä uutuudella: Camille Saint-Saënsin Pianokonsertot nro 3–5 puhkeavat kukkaansa levyllä, jota tähdittää orkesterin pitkäaikaisen tutun Jean-Jacques Kantorowin pianistipoika Alexandre. Vuonna 1997 syntynyt pianistilupaus, uudelleensyntyneeksi Lisztiksikin mainittu Alexandre Kantorow osoittautuu nuoresta iästään huolimatta verrattoman kypsäksi taiteilijaksi.
Alexandre Kantorow kannattelee Saint-Saënsin ranskalaista lyyrisyyttä antaen hetken huumalle sille kuuluvan ajan – ja reagoi sitten herkästi dramaattisille käänteille rakentaen sinfonisia kokonaisuuksia. Chopinesque ja Liszt-vaikutteet, Schumanniltakin peritty romanttinen kerronta ja wagneriaaniset harmoniat jalostuvat ranskalaisuudeksi, jota voin kuvitella itsensä Saint-Saënsinkin tavoitelleen.
Saint-Saëns kuuluu musiikinhistorian “suuressa kertomuksessa” sivuvirtaan säveltäjänä, joka ei täysin päässyt irti teutonisista vaikutteista eikä siten päässyt maaliin aitoranskalaisena säveltäjänä. Kertomuksen heikkoutena saattaa kuitenkin olla – kuten usein suurten kertomusten kohdalla – perehtyneisyyden puute. Vuonna 1868 valmistunut Saint-Saënsin Kolmas pianokonsertto on persoonallinen hengenluomus, spontaanin kapriisin ja laajakaarroksisen romantiikan erinomainen liitto, aivan turhaan vähäisempänä pidetty teos. Siis jos ja kun sen soittaa niin omistautuen ja joka nuottia syleillen kuin kantorowit ja tapiolalaiset tekevät.
Neljäs pianokonsertto kääntelee chaconnen tapaan toistuvia sointukiertoja hauskalla tavalla ja on tavallaan siinä mielessä Kolmatta klassisempi teos. Se kuitenkin samalla uudistaa rakennetta varsin modernisti rikkoen perinteisen kolmiosaisen konserttomuodon aikansa ohjelmallisten sinfonioiden tai sinfonisten fantasioiden tapaan. Kumpikin teos, sekä Kolmas että 1875 valmistunut Neljäs pianokonsertto onnistuu jälkikäteen tarkasteltuna yhdistämään monia ajan virtauksia, virtuoosikonserton solistista hehkua sinfoniseen konserttomuotoon, jossa orkesterilla on oma painava osuuteensa. Näitä piirteitä, jotka ajan kriitikot tuomitsivat heikkouksina, voisi hyvin näin jälkikäteen pitää mieluummin vahvuuksina – ja ottaa niiden toistuvien brahmsien, tshaikovskien ja griegien sijaan vaihteeksi saintsaenseja.
Camille Saint-Saëns eli pitkän elämän kasvaen 1800-luvun puolivälin klassisromanttisesta säveltäjästä maailman ensimmäiseksi elokuvasäveltäjäksi 1900-luvun puolella, kosmopoliitiksi joka asettui asumaan Pohjois-Afrikkaan. Vuoden 1896 Viidsn pianokonsertto juhlistaa mennyttä vuosisataa ihailtavan kokonaisvaltaisesti tekijänsä puolivuosisataista säveltäjänuraa juhlistaen. Kantorowien ja Tapiola Sinfoniettan erinomainen levytys antaa Saint-Saënsin pianokonsertoille soivan asun, jossa niitä kelpaa tarkastella täysverisinä konserttikappaleina ja muusikontöinä.
Camille Saint-Saëns: Pianokonsertot nro 3, 4 ja 5 “L’Égyptien”. Alexandre Kantorow, piano, ja Tapiola Sinfonietta, joht. Jean-Jacques Kantorow. Bis. (BIS-2300)
Kuuntele Uudet levyt 8.10.2019, toimittajana Ville Komppa.
