TV1 torstaina 17.10.2019 klo 19.00 - 20.00, uusinta sunnuntaina 20.10. klo 11.45, Areenassa
Sinua, sinua rakastan, Laulu rakastamisen vaikeudesta, Natalia, Lähtevien laivojen satama, Puhu minulle rakkaudesta, Ei puolikasta, Kenen joukoissa seisot? ja Balladi toveri Viljasesta.
Muusikko ja säveltäjä Kaj Chydenius on tuhansien laulujen mies. "Kaiken lähtökohta on runo", tuottelias säveltäjä sanoo.
Lapualaisooppera nostatti kohun
Suuren yleisön tietoisuuteen Chydenius nousi vuonna 1966, jolloin hänen sävellyksensä Arvo Salon librettoon Lapualaisooppera sai ensi-iltansa Ylioppilasteatterin 50-vuotisjuhlaesityksenä.
Lapualaisooppera sai Suomen kulttuuripiirit jengoiltaan, marssitti esiin uuden kaartin teatterintekijöitä ja muutti yhteiskunnallisen keskustelun suuntaa.
Juankoskella kasvaneen Kaj Chydeniuksen tuotanto on laaja. Musiikkia on syntynyt useaan sataan näytelmään ja lukuisiin elokuviin. Hän on säveltänyt kuoro- ja kamarimusiikkia, oratorioita ja kantaatteja, lastenlauluja, rakkauslauluja ja iskelmiä.
Tunnetuin Chydenius kuitenkin lienee poliittisista lauluistaan. Säveltäjästä tuli 1960- ja 1970-luvun poliittisen laululiikkeen keskeisiä nimiä.
Minkälainen runo sytyttää säveltäjän?
Chydenius on ollut perustamassa KOM-teatteria, jonka johdossa hän toimi kolme vuosikymmentä. Hän on myös opettanut muun muassa Teatterikorkeakoulussa.
Ansioituneelle säveltäjälle myönnettiin vuonna 1996 Pro Finlandia -mitali. Vuonna 2006 hän sai taiteen valtionpalkinnon. Viimeiset kymmenen vuotta hän on nauttinut myös taitelijaeläkettä, mutta sävellystyö jatkuu yhä.
Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa Kaj Chydeniusta haastattelee toimittaja Juho-Pekka Rantala. Ohjelmassa Chydenius kertoo muun muassa siitä, miten poliittiset taistelulaulut ja rakkauslaulut ovat oikein syntyneet? Minkälainen runo sytyttää säveltäjän?
Tuotanto: Yle, 2019.