Jussi Nygren
Yle
Kosmonautit olivat aikansa megajulkkiksia. Avaruuskypärän suojasta kurkistavat hymyilevät kasvot edustivat uutta neuvostoihmistä.
Ennen lentoaan Neuvostoliiton kosmonautit olivat valtionsalaisuuksia, eikä heistä vuodettu ulos mitään tietoa. Jos raketti ei päätynyt kiertoradalle, kosmonautti kuoli tai loukkaantui harjoituksissa, ei heistä koskaan kuultu mitään. Vasta lennon jälkeen tarkkaan valitut kuvat julkaistiin ja kosmonauteista tuli kommunistisen puolueen maskotteja, jotka kiersivät ympäri maailmaa hymyillen, heiluttaen ihailijoille ja kukkia vastaanottaen.
Taiteen tohtori Iina Kohonen on tutkinut Neuvostoliitossa vuosina 1957–1969 julkaistuja valokuvia ja piirroksia kosmonauteista.
– Kosmonautit olivat puolueelle hyvin tärkeitä. Jokainen kuva kosmonauteista kävi tiukan sensuurin läpi ennen julkaisua, Kohonen kertoo.
Väitöskirjatutkimuksessaan Kohonen päättikin lähteä etsimään alkuperäiset valokuvat kosmonauteista, nähdäkseen millaisia muutoksia kuviin oli tehty. Mitä haluttiin näyttää ja mitä salata? Hän pakkasi miehensä ja kaksi lastaan mukaan ja lähti Moskovaan kaivelemaan arkistokuvia kosmonauteista. Kaksi kesää Kohosella vierähti kosmonauttikuvia tutkiessa.
Kuvat kosmonauteista olivat osa suurempaa tarinaa tulevaisuudessa häämöttävän kommunismin rakentamisesta. Stalin oli kuollut ja usko teknologian tuomaan elintason nousuun oli vahva. Valtaan astunut Hruštšovin hallinto lupasi työajan lyhentämistä maailman lyhyimmäksi.
Tämä sukupolvi tulee elämään kommunismissa.
Kosmonautteja ei juuri kuvattu avaruuspuvuissa vaan arkisissa puuhissa, perheensä parissa. He olivat eliittikansalaisia, mutta tasa-arvoisella tavalla.
Kosmonauttien kodit olivat valoisia ja skandinaavisen tyylikkäitä. Kodeissa ei ollut turhia pikkuporvarillisia koriste-esineitä tai vanhanaikaisia kalusteita.
Kuvissa kosmonautit esiintyivät moderneina perheenisinä, jotka rikkoivat perinteisen maskuliinisuuden rajoja osallistumalla perhe-elämään, kuten siivoamiseen, lastenhoitoon ja kodin askareisiin. Hyvinvoiva ydinperhe oli osa sosialistista ihannetta.
Kosmonautit kuvattiin sivistyneinä. He lukivat sanomalehtiä ja kirjoja, soittivat pianoa tai kuuntelivat mielimusiikkiaan levysoittimella, joka oli aikansa korkeatekniikkaa.
Kuviin haluttiin usein myös lisätä samaistuttavia epäkohtia. Kosmonautilta saattoivat unohtua kengännauhat auki tai auto saattoi olla sammunut ojanpientareelle.
Nyt on alkanut uusi aikakausi, jolloin maaemosta syntynyttä ja sen hoivaamaa elämää erkanee maan biosfääristä ja rynnistää tutkimattomaan avaruuteen, missä sitä odottaa uusi kehitysaste.
Vuonna 1957 ensimmäinen satelliitti Sputnik piipitti taivaan poikki ja koko maailma kuunteli. Kohta Neuvostoliitto lähetti kiertoradalle ensimmäisen ihmisen Juri Gagarinin. Neuvostoliiton rynnistys avaruuteen 1960-luvun alussa vahvisti kommunistisen puolueen tarinaa sosialistisen järjestelmän ylivertaisuudesta. Ohimenevän hetken Neuvostoliitto oli voittamassa kilpajuoksua avaruuteen ja lännessä alkoi nousta hiki otsalle.
Avaruudesta Iina Kohonen innostui jo lapsuudenkodissaan.
– Muistan, miten me oltiin rantakalliolla katsomassa tähtiä ja isä on näytti, että tuossa menee tekokuu. Ja muistan sen huikaisevan tunteen, että tuolla liikkuu tähti ja se on ihmisen sinne laittama.
Hänen vanhempansa olivat eläneet avaruusajan läpi ja hänen isänsä oli innokas tähtitieteen harrastaja. Kohosen isä Lauri Anttila kysyi tämän äitiä Ulla Anttilaa ensimmäisille treffeillekin kysymällä, haluaisiko tämä lähteä katsomaan pyrstötähteä.
Kun Juri Gagarin pian lentonsa jälkeen saapui Suomeen, olivat Iinan vanhemmat vastassa, tuhansien muiden suomalaisten kanssa. Gagarin osallistui nuorisofestivaaleihin Helsingissä ja kiersi toreilla kansan tervehdittävänä. Suomessa ei oltu nähty vastaavaa maailmanluokan julkkista aiemmin.
Etenkin Gagarinin hymy ja kauniisti ruskettuneet kasvot olivat tehneet lähtemättömän vaikutuksen Iinan äitiin. Vaikka Gagarinista ei sen enempää puhuttu Kohosen lapsuudessa, hän myöntää, että lapsuudesta innostus avaruuteen on peräisin.
– Mutta ei me mikään avaruusperhe olla, Kohonen täsmentää naurahtaen.
Eniten Kohosta kosmonauttien muotokuvissa kiehtoo tunnelma siitä, että oltiin menossa eteenpäin ja lujaa.
– Se avaruuden valloituksen tavaton optimismi ja tulevaisuudenusko kiinnostavat minua edelleen.
Ihminen nähtiin tuona aikana kaikkivoipana luonnon edessä. Atomi oli halkaistu eikä nähty rajoja sillä, mihin ihminen pystyy. Koko ihmiskunta vaikutti olevan uuden aikakauden kynnyksellä – idässä ja lännessä.
Lopulta USA kuroi umpeen Neuvostoliiton avaruuteen ottaman etumatkan. Kun 1969 amerikkalaiset kävelivät Kuun kamaralla suorassa tv-lähetyksessä, oli Neuvostoliitto oli hävinnyt avaruuskilpailun. Yksi aikakausi kylmän sodan historiaa päättyi. 1980-luvulle tultaessa ei enää puhuttu pian koittavasta kommunismista. Vallanvaihto oli tapahtunut.
